torstai 10. lokakuuta 2013

Mööpeliadoptio ja Valman villapaita

Kävin tänään adoptoimassa kotiin pari aivan ihastuttavaa kertaustyylistä tuolia, jotka sain tuttavaltani. Hän oli löytänyt toisen perunakellarista ja toisen puuliiteristä. Uhkasi viskata menemään, jos kukaan ei huoli. Hamsteri kun olen, niin olihan ne pakko käydä pelastamassa.  Tuoleista tulee kyllä upeat, kunhan niihin uhraa hieman aikaa ja rakkautta. Todella hienosti tehdyt, en ole aiemmin ihan vastaaviin törmännyt.
Tila, josta tuolit löytyivät on joskus kuulunut Liikkalan Hoville, joka on perustettu 1830-luvulla.  Joten ne voisivat hyvin olla peräisin sieltä, kun ovat ainakin tyylinsä perusteella olleet hienomman väen käytössä.








 

Samaan aikaan, kun tuoleja kuvasin, lensi taas suuri hanhiparvi ylitse. Muuttolinnuilla tuntuu olevan ruuhkaa taivaalla tähän aikaan.


Valma halusi poseerata uudessa valmistuneessa villapaidassaan.  Nyt tarkenee ulkoilla.





Halla ja Hippu jaksoivat painia keskenään, mutta Valma keskittyi lähinnä poseeraamiseen ja villapaidan esittelyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti