sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kittailusta haravointiin

Tämä viikonloppu menikin pihaa haravoidessa ja mummonmökin seiniä saumanauhottaessa. Havahduin loppuviikon lumituiskuihin, jotka pyörivät pitkin Suomea. Tänne etelään ne ei voimakkaana tulleetkaan, joten maahan jäävästä lumesta ei ole vielä tietoa. Säikähdin talven tuloa kuitenkin sen verran, että sain lauantaina haravoitua koko pihan pudonneista lehdistä. Ja kyllä siinä ihan pikku urakka olikin, kun puuskittaiset tuulet häiritsivät haravointia viskoen nätit kasat uudestaan hajalle. Juuri kun olin saanut kasat pinottua niin sää muuttuikin tällaiseksi.


Keräsin Lyhtykoisoja lasipurkkiin koristeeksi. Täytyy ilmeisesti investoida uusiin koristevaloihin, kun edelliset ovat irtisanoutuneet tehtävistään, niin saa valoa koisojen sekaan. Ihanan syksyisen oransseista koisoista saa askarreltua myös kivan valoköynnöksen tai kranssin.




Saumanauhoitin tänään mummonmökin kipsilevyseiniä. Se on yksi mukavimmista maalarin hommista, lukuunottamatta sitä hiontaa. Yritänkin aina tasoittaa sen mukaan, että jäisi mahdollismman vähän hiottavaa. ;) Ne, jotka aiemmin eivät ole kyseiseen työvaiheeseen tutustunut, niin tässä lyhyt läpikäynti aiheesta. 

  • Kipsilevyjen saumat tasoitetaan saumanauhan avulla. Aluksi saumaan levitetään saumatasoite, päälle kiinnitetään nauha ja päälle vielä ohuesti tasoitetta. 
  • Tasoitteen kuivuttua sauman päälle levitetään ohuelti ns. nahkoineen kevyttasoite
  • Viimeisenä kerroksena kevyttasoite levitetään leveämmälti sauman päälle
  • Ruuvinreiät kitataan kahteen kertaan

Eli tänään tein ensimmäisen vaiheen, saumanauhojen kiinnityksen ja ruuvinreikien ensimmäisen kittauksen, joten ei kannata ihmetellä, jos tasoitukset eivät vielä ole kauhean nätit.















Saumatasoitteena käytin Presto J:tä. Huomattavaa eroa en ole löytänyt eri valmistajien valmistasoitteista. Joskus ostin työmaalle, jonkun pienemmän valmistajan kevyttasoitetta, joka oli todella takkuista käyttää. Toivottavasti syynä oli, että purkki oli ollut kuivumassa kaupanhyllyllä jo pitkään, koska sillä hetkellä tavallisesti käyttämäni tasoite oli loppu ja se sattui olemaan ainut vaihtoehto.



Vielä kun nuo lehtikasat häviäisi tuosta pihasta huomaamattani, niin sitten vaan lunta odotellessa. :)

Illalla Ihana mieheni vinkkasi, että äkkiä kuvaamaan, joutsenet tepastelee jäällä. En ehtinyt jäällä liukastelu ikuistaa, mutta muuten sain niistä kuvia räpsittyä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti