Yöllinen jännitysnäytelmä

Valman piti tosiaan mennä kohdunpoistoleikkaukseen tänään iltapäivästä. Eilen illalla Valman kunto kuitenkin romahti ja myöhään illalla vatsan oikea puoli alkoi turpoamaan. Pelkäsin, että tulehduspesäkkeet olivat räjähtäneet. Tuli mieleen oma umpilisäkkeen puhkeaminen ja se kuinka kipeä se oli kun räjähtäneitä märkäpesäkkeitä oli pitkin sisuskaluja. Yhden aikoihin yöllä teimme päätöksen, että nyt lääkäriin tai Valma ei muuten varmasti näe aamua. Soitto Vantaan päivystävään Evidensiaan, koira kainaloon ja kaasu pohjassa kohti Tammistoa. 

Automatkalla Valma hieman piristyi, koska rakastaa autoilua tai lähinnä sitä, että autolla pääsee pois landelta. Perille päästyämme Valma ultrattiin ja siellä näkyi jo todella isoja kohdunsarvia. Päätös leikkauksesta tehtiin äkkiä, koska jos tulehdus märkisi vatsan puolelle, olisi se sitten menoa. Siinä kohtaa, kun piti päättää elvytyskielloista leikkauksen aikana tai sen jälkeen alkoi meidän molempien alahuulet väpättämään ja lähdimme ajamaan kotiin raskain mielin jättäen Valman sairaalaan hoidettavaksi. Tuijotin kelloa ja totesin tunnin jälkeen, että ainakaan verikokeista ei löytynyt mitään vakavampaa, koska siitä olisi jo soitettu.

Viiden aikaa aamulla sairaalasta soitettiin ilahduttava puhelu, että leikkaus oli mennyt hyvin ja Valma oli jo herännyt nukutuksesta. Sovimme, että aamuvuoro vielä tarkkailisi Valmaa ja sieltä sitten soitettaisiin koska hänet voisi kotiuttaa. Puhelun jälkeen maltoimme käydä nukkumaan ja ehdimme nukkua muutaman tunnin, kunnes aamupäivästä soitettiin kotiuttamisesta. 

Ajelimme takaisin Vantaalle ja vastassa oli jo hyvin hereillä oleva terrieri. Saimme kotiutumisohjeet ja sen jälkeen helpottuneelle kotimatkalle. Valma oli hyvin väsynyt, mutta iloinen, että tulimme hänet hakemaan. Tämä päivä onkin mennyt sairastuvalla tarkkaillen, että toipuminen lähtee hyvin käyntiin.

Vaikka päivystyksessä tehty leikkaus olikin kallis, niin onneksi lähdimme yöllä sinne ajamaan. Leikkauksessa löytyi viitteitä kohdun puhkeamiseen, koska vatsaontelossa oli jo hieman nestettä. Joten en tiedä olisiko Valma selvinnyt, jos leikkausta olisi vielä viivytelty. Mutta nyt toivomme rauhallista ja hyvää toipumista Valmalle sekä monta lisävuotta tälle pirteälle vanhukselle. Meiltä tosin taisi muutama elinvuosi kadota tässä stressistä.. Huh sentään..

Kiitos todella paljon Tammiston Evidensialle hyvästä palvelusta ja hoidosta :)

Mätäkuu- huomenna leikkaukseen

Mätäkuu teki tehtävänsä. Meidän molemmat koirat ovat leikkaamattomia ja saavat juoksut aina peräjälkeen. Ensin Halla- labradori ja sitte Valma- bostoni. Pari viikkoa sitten Valman olo huononi juoksujen loppupuolella. Joi paljon ja laski allensa. Hänen protesti-kuset ovat tuttuja jo entuudestaan, mutta nyt huomasi, ettei tämä johtunut vain herneistä nenässä. Sitten pienestä koirasta huomasi jo kuinka kipeä hän on, joten varasin lääkärin. En aluksi tajunnut edes, että se oli kohtutulehdus, mutta kun lääkäri sitä puhelimessa heti epäili, niin olihan se selvä. Yleensä se tulee vasta myöhemmin juoksujen jälkeen ja on melko yleinen vanhoilla leikkaamattomilla nartuilla. 

Olin jo varma lääkäriin mennessä, että tämä olisi Valman viimeinen viikko. Valma ultrattiin ja siellä näkyikin tulehduksen alku. Hän sai antibiootit ja toivottiin, että tulehdus olisi mennyt sillä ohi. Yleensä, jos tulehdus pääsee tekemään märkäkohdun, ainoa hoito on leikkaus tai se toinen ikävämpi vaihtoehto vanhoille koirille. Hain vielä lisäksi kipulääkkeitä, kun Valma oli niin kipeän oloinen. Lääkärissä hän tosin esitti reipasta, koska oli päässyt kerrankin kaupungille ihmisten ilmoille. Hän kun ei tästä maaseudusta niin välitä. Valma mieluummin istuskelisi trendi-kahviloissa timanttipanta kaulassa, kuin hengailisi täällä landella.

Viime viikko näyttikin jo hyvältä, kun antibiootit ja kipulääkkeet jylläsivät ja ajattelimme jo, että säikähdyksellä selvisimme. Mutta nyt kun lääkekuuri loppui, kunto taas huononi. Kävimme uudestaan tänään lääkärissä ja ultrassa näkyi, ettei antibiootit olleet auttaneet. Haluamme kuitenkin vielä leikkauttaa hänet, koska vaikka Valma onkin jo melko vanha, täyttää joulukuussa 12 vuotta, on koiruli kuitenkin hyvässä kunnossa ja moni luuleekin tätä vauhdikasta terrieriä paljon nuoremmaksi. 

Lääkäri sai leikkausajan huomiselle iltapäivälle tai riippuen siitä saako hoitajan varattua, mutta se selvinnee huomenna. Valma oli lääkärissä taas reippaana, mutta nyt illalla todella vaisuna ja kipeänä. Saatiin lisää antibioottia ja kipulääkkeitä menee myös, että olisi vähän kivuttomampi olla.  

Nyt vaan kaikki peukut ja tassut pystyyn, että leikkaukseen ehditään ajoissa, se menisi hyvin ja toipuminen sujuisi mallikkaasti. Tällä maailman suurimman persoonan omaavalla Vaapolla voisi nimittäin olla vielä monta iloista vuotta jäljellä, emmekä me ole vielä todellakaan valmiit luopumaan hänestä. 

Kuvat ovat yhdeltä sumuiselta aamulta pari viikkoa sitten. Luonto oli verhoutunut kokonaan kauniisiin hämähäkinseitteihin, jotka olivat täynnä kastehelmiä ja sakea aamu-usva näytti todella lumoalvalta.

Kesän pikkutiput

Askartelu-postaukset sikseen. Tähän väliin vauva-uutisia. Hellä-kana, tuo innokas hautoja halusi tipusia jo toiseen kertaan tänä vuonna. Kevät-talvella kananen alkoi hautoa munia meidän loman aikana ja se sessio olikin aika katastrofaalinen, kun eri-ikäisiä munia oli alla aika läjä. Siitä sekoilusta kuoriutui ja jäi henkiin kaksi tipua, insta-tililläni @tuleentuijottaja vilahtaneet Urvelo the taistelukana, hieman syrjitty ruskea kananen, josta on tullut minun lellikki sekä Late-kukko, joka odottelee uuteen kotiin pääsyä. 

Tällä kertaa kuitenkin haudonta meni aika lailla oppikirjan mukaisesti. Kahden päivän sisään Hellän alle haudottavaksi ilmestyi kuusi munaa, jotka merkkasin tussilla. Jos hautovan kanan verryttelytauolla, joku muu ehtii pyöräyttää uuden munan pesään, saa sen poistettua, kun tietää mitkä merkityt munat ovat haudonnan alla. Noin kahden viikon kohdalla läpivalaisin ja tarkistin munat, että ovatko alkaneet kehittyä. Viisi munaa näytti olevan jo aika täynnä ja kuudennessa pyöri pelkkä keltuainen, joten poistin sen pesästä.

Tällä viikolla torstaina kanalaan mennessä kaksi tipusta oli jo kuoriutunut ja loput munat piipittivät ja niissä oli särö. Olin laskenut, että kuoriutuminen olisi tapahtunut vasta perjantaina (kanat hautovat 21 päivää), joten hieman yllätyksenä tulivat. Kun yöllä ajelin Kotkasta takaisin Haloo Helsingin keikalta, kävin vielä vilkaisemassa kanalassa, että loputkin kolme olivat reippaasti kuoriutuneet ja kuivuivat rauhassa pörheäksi untuvikoiksi Hellän masun alla. 

Koska tiput saavat aluksi kaikkia herkkuja, kuten kaurahiutaleita, keitettyä kananmunaa ja raejuustoa, jota kaikki muutkin kanat himoitsevat, päätin välttää ruuan jako-härdellin, jossa pitää vahtia, että ruoka päätyy vain tipuille. Joten siirsin Hellän tipuineen verstaalleni omaan häkkiin. Siellä ne saavat nyt sitten rauhassa ruokailla ja kasvaa hetken aikaa, ennenkuin siirrän ne takaisin kanalaan. Joo, tiedetään, tästä on enää lyhyt matka siihen, että minulla on kohta meidän sängyssä omat lemmikkikanat ja tämä hullu eläinnais-sekoilu saa taas uudet mittasuhteet. 

Mutta katsokaa nyt näitä untuvapyllyjä, en kestä. Joo ja tiedän senkin, että nyt näitä on oikeasti niin paljon, etten voi pitää kaikkia. Tai sitten ne muuttaa sinne meidän sänkyyn.

Joten tässä teille pieni söpöys-annos tähän sunnuntai-iltaan.

Karkulaisen kotiinpaluu

Meidän kolmevuotias Hilma-kissamme lähti omille teilleen toukokuun alussa. Tämä kermapeppuinen lellikki ei kauheasti huonolla säällä (lue: syksy-kevät) ulkoile, mutta kun toukokuun ensimmäiset hyvät ilmat olivat saapuneet, neiti päätti lähteä retkelle. Aiemmin hän oli vain käväissyt evakkokämppämme portailla ja aika nopeasti livahti takaisin sisällä. Nyt Hilma kuitenkin uskalsi pidemmälle ja näin kuinka matala harmaa pölypallo hiippaili kohti puuliiteriä. Sen jälkeen kissasta ei näkynyt jälkeäkään. Vanhassa talossa asuessamme Hilma saattoi olla yön poissa ja aamun kajastaessa hiippaili kotiin yön metsästysretkiltä. Nyt kuitenkaan hän ei kotiin tullut. Seuraavana viikonloppuna oli vielä Pikkuveikkani juhlat, joten melskettä pihassa riitti niin paljon, ettei hän olisi edes uskaltanut hiippailla pihan poikki kotiin. 

Etsimme Hilmaa lähimaastosta, mutta turhaan. Jossain vaiheessa mietimme, että kettu varmaan viennyt. Yritin tsempata itseäni ja positiivisesti ajattelin, että kyllä kissa vielä kotiin tulee, viimeistään syksyllä, kun maailma on valloitettu. Kyllähän varsinkin maalla kissat tekevät pitkiäkin reissuja ja saattavat olla koko kesän omilla teillään. Hilma ei kuitenkaan koskaan ole ollut pitkään poissa ja on leikattukin. Onneksi tämä hemmoteltu karvapallo on taitava metsästäjä, vaikka muuten kyllä jaksaa ruuan suhteen nirsoilla ja jäkättää, joten ajattelin, että ainakin syötävää Hilma löytäisi. Olihan hän yhtenä keväänä tyhjentänyt kaikki lähimaaston linnunpoikaset pesistään. Kun ne olivat loppuneet, sisälle alkoi ilmestymään hiirien ja myyrien raatoja tai välillä meidän riemuksi myös eläviä sellaisia. Sitten kun nekin olivat loppuneet, tämä peto jatkoi sisiliskojen raahaamista sisälle. 

Toivoa Hilman paluuseen toi vanhan talon takan purkupölyistä löytyneistä kissan tassun jäljistä. Olihan ne toki voineet olla naapurin kissankin, mutta mielessä kävi, että ehkä Hilma ei vain osannut tulla takaisin evakkokämpällemme, vaan hengaili välillä vanhassa kodissamme. Kesän mittaan ajatus kissan löytymisestä oli jo hiipunut. Surkuttelimme maailman parhaan kissan katoamista ja sitä, että miksi taas piti luopua rakkaasta lemmikistä. Pinja-rotikan poismenokin itkettää edelleen, vaikka siitä on kulunut jo puoli vuotta.

Kunnes viime torstaina äitini soitti minulle, kun olimme käymässä Kotkassa, että hän näki Hilman kotimökkimme pihassa. Hilma ei ollut antanut kiinni ja katosi pusikkoon. Siinä meinasi Ihanalla miehellä jäädä ostokset kauppaan, kun riemastuimme kissan elossa olemisesta ja mies olisi jo kaasuttanut kiireellä kohti Elimäkeä. Saimme kuitenkin kummitytön synttärilahjan maksettua ja ajettua melkein nopeusrajoitusten mukaan kotiin. Lähdimme samantien etsimään Hilmaa mökin ympäristöstä. Eihän sitä tietenkään mistään löytynyt sillä hetkellä, mutta päätimme palata illan tullen takaisin etsimään. Kissamme kun ei ollut kauhean rohkea liikkumaan ulkona päiväaikaan. Myöhään illalla Ihana mies lähti kissan etsintäpuuhiin. Itse olin jo varma, ettei sitä enää samana päivänä löytyisi. Ihmetys olikin suuri, kun mies palasi hetken kuluttua sylissään rimpulaksi laihtunut Hilma. 

Mies oli huhuillut Hilmaa jo pihalla ja koska kissamme on kova juttelemaan ja vastaa yleensä omaan nimeensä maukaisulla, alkoi mökin suunnalta kuulumaan vaimeaa maukumista. Mökin pihalle päästyään kissa pomppasi pusikosta miehen jalkoihin. Olimme miettineet, että tässä ajassa kissa olisi voinut ehtiä jo hieman villiintymään ja noinkohan sitä enää kiinni saisi. Mutta Hilma melkein loikkasi miehen syliin ja alkoi päällä puskemaan miehen kaulaa. Ei edes yrittänyt rimpuilla sylistä pois. 

Hilma on pitkäkarvainen maatiaiskissa, jonka turkki on melkein angoravillan pehmoista pumpulia, mutta ihme kyllä seitsemässä viikossa oli ehtinyt tulemaan vain muutama takku, jotka joutui leikkaamaan pois, eikä punkkejakaan ollut. Ääni hänellä oli käheänä, kun kovasti yritti meille jutella. Samana yönä mies lähti vielä abc:ltä hakemaan märkäruokaa ja kissanhiekkaa kotiinpalaajalle. Kissa oli todella laihassa kunnossa, joten viime päivät on mennyt lähinnä syödessä ja nukkuessa. Matokuurikin annettiin, ties mitä kaikkea joutunut syömään reissullansa. Koirat olivat myös innoissaan kissa-kaverin kotiinpaluusta ja kissakaan ei tiennyt olisiko ensimmäisenä puskenut niitä vai syönnyt. Mies sai tuskin yöllä nukuttua, kun rapsutti vain Hilmaa ja minäkään en juhannusaattona kauheasti muuta ohjelmaa kaivannut, kuin kissan rapsutusta seitsemän viikon edestä. 

En näköjään osannut tehdä hienoa video-upotusta blogiin, mutta vilkaiskaa alla oleva linkki videoon, jossa selviää miksi Valma rakastaa Hilmaa. Ja kyllä, meillä eläimet kulkevat nimellä Hän, ei Se. ;)

https://youtu.be/lpUbWXlgkCw

 

Olipa ihana saada hänet takaisin. Yksi huolen aihe vähemmän.

Strutsitilalla Elimäellä

Isoveikkani lapset ovat tämän viikkoa mummolassa hoidossa täällä maalla. Olimme sopineet, että lapset ovat minulla hoidossa torstain, kun mummolla oli sovittu retkipäivä Kotkan Sapokkaan. Likka 6v oli hinkunut minun luokse yökylään jo jonkin aikaa, joten hän tuli meille jo keskiviikko-iltana. Mahduimme hyvin nukkumaan meidän evakkokämpässä, koska Ihanamies oli yövuorossa, joten sänky oli kokonaan meidän. Torstai-aamuna haimme Jätkä 5v;n mummolasta, hoidimme kanat, kävimme uittamassa Halla-koiraa ja keräsin lapsityövoimalla myös hieman kuusenkerkkiä. Kun kello näytti jo ruoka-aikaa lähdimme oikein ulos syömään, jonka jälkeen suuntasimme Lakiasuolle, jossa sijaitsee Laurilan Strutsitila.

Strutsitila on auki kesäaikaan klo 11-17 kaikkina päivinä paitsi maanantaisin. Tutustumiskäynnin hintakaan ei päätä huimaa, 3 € aikuisilta ja 2 € lapsilta. Tilalle on helppo löytää, vain muutama kilometri 6-tieltä, siinä Elimäen ja Korian välissä. Tilan kotisivut löytyy täältä, www.strutsitila.net ja facebookissa on myös omat sivut.

Lapset ja minä odotimme into piukeana strutsien (onpa harvinaisen vaikea sana kirjoittaa) näkemistä ja olihan ne näyttäviä. Aivan järkyttävän suuria! Tilan emäntä Outi Johansson tuli esittelemään ja kertomaan meille heidän strutseistaan. Nämä ensimmäisissä kuvissa olevat ovat noin vuoden ikäisiä ja niiden värityksestä ei vielä pysty sanomaan kumpaa sukupuolta ne ovat. Alemmissa kuvissa olevat on jo aikuisia ja niiden sukupuolen erottaa siitä, että urokset ovat mustia ja naaraat harmaita. Aivan kuin muillakin linnuilla, pojat ne koreilee ja tytöt ovat vaatimattomampia. 

Kädestä lintuja ei uskaltanut ruokkia, olisi varmaan sormet lähteneet voimakkaan nokan mukana. Emäntä näytti Jätkälle kuinka ruohoa voi nyhtää ja laittaa kivetyksen päälle josta linnut voivat sitä mupeltaa. Siitä innostuneena Jätkä ruokkikin hyvän tovin nuoria lintuja.

Osa vanhemmista linnuista on munan tuotannossa ja näitä nuorempia sitten menee lihaksi. Tilalta voi suoraan ostaa strutsin lihaa ja esimerkiksi strutsi-lihiksiä. Sellaisen taisin maistaa jossain messuilla joskus ja hyvää oli.

Tilalta löytyy myös paljon suomenlampaita. Tämä porukka karitsoineen märehtivät pihalla ja loput lampaat olivat sisällä navetan pihatossa. Lampaat oli keritty juuri keväällä, joten kauhean paksua villapeitettä niillä ei ollut ja mukavampihan se kesällä lyhyellä villalla onkin viipottaa menemään. Tuli taas kauhea villa-himo. Alpakat vieläkin mietteissä ja suunnitteilla, ehkä nyt sitten vaikka uuden kodin rakentamisen jälkeen ja miksei vaikka lampaitakin, jos oikein villiksi heittäytyisi. Sisäinen hullu-eläin-nainen nostaa aina päätään tälläisillä reissuilla.

Tilalla kasvatetaan myös pajua, josta Outi tekee pajukoristeita myyntiin. Iskin silmäni tähän elävään paju-aitaan, joka oli strutsi-aitauksen vieressä. 

Vanhaan aittaan oli tehty tilapuoti, jossa oli koriste- ja tarve-esineitä myynnissä. Himoitsin noita kauniita lampaan taljoja itselleni. Lapset saivat valita jotain ostettavaa itselleen. Likka valitsi pari isoa strutsin sulkaa, yllättäen pinkin ja valkoisen ja Jätkä iski silmänsä strutsin munaan. Hän tykkää valtavasti dinosauruksista, joten munahan melkein näytti dinon munalta. Mietittiin vaan, että mitäköhän sanomista kotona tulee, jos munasta kuoriutuukin oikea strutsi? 

Likan lemppari-eläimeksi valikoitui tämä karjalan karhukoira, jonka luona hän viettikin pitkän tovin rapsutellen.

Testattiin myös, että pääseekö sulilla lentoon asti. Melkein.. 

Kotimatkalla pysähtyimme Mustilan Arboretumin vieressä olevaan taide-kahvilaan Piika ja Renkiin. Vilkaisimme nopeasti yläkerran kesäkuun taidenäyttelyn, jossa oli Tuula Horbach-Puhakan ja Leena Pousin kauniita akvarelleja ja keramiikkaa. Kahvila ja vintin galleria on mielestäni todella viihtyisät, niin yritän ainakin pari kertaa kesässä käydä siellä katsomassa vaihtuvia näyttelyitä, eikä kahvilan todella hyvät leivonnaiset tee vierailuista yhtään kamalampia. ;)

Jos Kouvolan alueella pitäisi keksiä jotain kivaa tekemistä vaikka lasten kanssa, niin voin suositella näitä ja Arboretum-visiitti vielä siihen kylkeen. Nyt on alppiruusut juuri kukassaan. Oman kylän palveluita on aina mukava kehua, eikä turhaan. Vaikka pieni kylä Elimäki onkin, niin täältä löytyy kyllä aika paljon retkikohteita. Visit Elimäki vaan. 

Kanalan kevätsiivous

Tein tällä viikolla kanalaan isomman suursiivouksen. Talvella en niinkään poistanut pehkuista kuin likaisimmat kohdat ja kasvatin pehkun korkeutta, jotta se lämmittäisi edes vähän enemmän kanoja. Paras olisi jos pehkusta saisi ns. kestopehkun, joka alkaisi käymään ja siten lämmittäisi koko kanalan. Mutta se vaatisi vielä hieman hienosäätöä, joten ehkä ensi talveksi koitan panostaa siihen. Kanojen edellinen omistaja sanoi, että hamppukuivike toimii tehokkaasti kestopehkuna. Tänä talvena kanojen alla oli sekoitus purua, turvetta, puunkuorikatetta ja olkea. Sitä olikin kasaantunut aikamoinen kerros. Kärräsin pehkua ulos kanalasta 12-13 kottikärryllistä. 

Tyhjensin munintakopin ja raahasin sen pihalle pesua varten. Kopin katto ei ole tarpeeksi kalteva jottei kanat siellä viihtyisi, joten siitä sai jynssätä kanankakkaa irti ihan urakalla. Muutenkin kopit on hyvä puhdistaa aika ajoin, ettei ulkoloiset niissä viihdy. Samoten orret pitäisi vielä kalkkimaalata uudelleen. Se ehkäisee hieman kalkkijalkaa aiheuttavien punkkien mellastamista. Kalkkimaali muutenkin toimii hyvänä "desinfiointina" eläinsuojissa.  

Puhdistin katon nurkat hämähäkin seiteistä ja laitoin kesäksi hieman kevyemmät pehkut tytöille, joten lisäsin lattialle kerroksen pelkkää purua. On ainakin valoisamman näköistä.

Iitin tytöt olivat aluksi todella ihmeissään, että mitä täällä on riehuttu. Lopuksi he uskaltautuivat testaamaan uusia puruja, kun lahjoin heidät murskatuilla munankuorilla. Ne maistuvat paljon paremmin kuin pelkkä kanakalkki. Kalkkia kanat tarvitsevat munien kehittymiseen. 

Iittiläisen kannan maatiaiskanat ovat usein mustia. Meidän tytöistä kaksi on kokonaan mustia, joiden sulkien sävy taittaa kauniisti vihreään ja kahdella on myös ruskean sävyisiä sulkia seassa. 

Hellä

Lempi

Lahja

Impi

Kanat ovat olleet innoissaan, kun vihdoin saa taas vihreää syötävää omalta pihalta, jota nyhdän niille päivittäin. Vapaana tyttöjä ei voi pitää, kun ovat sen verran arkoja ja meidän noutaja toisi varmasti meille kanapaistia päivittäin. Maanantaina tosin Impi päätti maistaa vapautta, kun juoksi ulos tarhasta oven raosta ja pulputti menemään pitkin nurmikkoa. Sain hänet tosin houkuteltua jyvien kanssa takaisin tarhaan, kun Impi totesi, ettei halua jäädä ilman herkkuja. Nyt on tosiaan paikat siisteinä ja tytöille löytyi mahdollinen uusi sulhanenkin, jonka haen ensi viikolla kotiin. Sitten voikin odotella uusia pikkutipuja saapuvaksi jossain vaiheessa, kunhan joku (todennäköisesti Hellä) aloittaa hautomisen. 

Munarikasta kesän alkua kaikille!

DIY Koiranpeti

Meidän isot koiramme kaipailivat uusia petejä itselleen tai siis lähinnä minä kaipailin. Tein Pinja-rotikalle jo vuosia sitten oman makuupaikan, mutta se on jo molemmilta puolilta puhki ja muutenkin pinttynyt. Halla-labbiksella oli eilen 4-vuotis synttärit ja Pinja täyttää loppuviikosta 12, joten tein uudet pedit heille vähän niinkuin synttärilahjaksi. Hallalla ei ole virallista omaa paikkaa ollutkaan, vaan hän on nukkunut aina siellä missä hyvältä tuntuu. Viime aikoina Halla ja muutkin koirat ovat tykänneet pötkötellä vanhassa rumassa säkkituolissa. Siitä sainkin idean, että uudet pedit voisivat olla säkkituoli-täytteiset.

Sopivan kankaan löysin mummon säilyttämistä vanhoista kankaista, joista kerroinkin jo aiemmin, kun löysin niistä myös kivoja verhoja meille. Tämä ehkä vähän tunkkaisen värinen (kuvassa itseasiassa paremman värinen) kudottu kangas on alunperin ollut varmaan sängynpeite. Mittasin, että siitä saisi kaksi tarpeeksi isoa petiä, jos sen puolittaa keskeltä. 

Värjäsin kankaan pesukoneessa Dylon- kangasvärillä, sävyllä antique grey. Yksi pakkaus riitti hyvin ison ja painavan kankaan värjäykseen, vaikka ohjeessa suositeltiin useampaa pakkausta. Tietenkin, jos haluaa tummemman sävyn, niin siinä tapauksessa kannattaa laittaa kaksi pakkausta. Joten ei muuta kuin suolat ja väriaineet koneeseen kankaan kanssa. Sävystä tuli ihan kiva, ehkä vähän turhan vihertävä, mutta se oli odotettavissa huomioiden kankaan pohjasävyn.

Leikkasin kankaan puoliksi ja purkasin sitä vähän matkaa, jotta sain solmittua loimet solmuun, ettei kangas lähtisi purkautumaan. Ehkä pelkkä ompelukin siksakilla olisi varmaankin riittänyt, mutta halusin varman päälle, kun tiedän kuinka paljon koirat välillä petejä petaa. 

Ompelin molemmat kappaleet tyynyliina-tyylisesti hieman lomittain, jottei erillisiä kiinnityksiä tarvitse tehdä. 

Ompelin toisesta kankaasta mittojen mukaan sisätyynyt, joihin jätin pienet täyttöaukot täytteelle.

Täyttäminen olikin mielenkiintoisin osuus, kun piti miettiä, että miten saan vanhasta säkkituolista styroksipallotäytteen sisätyynyjen sisälle ilman, että täyte ei leviä pitkin verstasta. Tein pahvista teippaamalla pienen sylinterin, jonka yritin saada tiukasti kiinni säkkituolin vetoketjuaukkoon ja toisen pään sisätyynyn aukkoon. Ihme kyllä se toimi ihan hyvin. Kuitenkin lattialle päätyi palleroita jonkin verran, mutta ne päätyivät sitten nätisti imurin syövereihin. Jätin sisätyynyt hieman lötköiksi, jotta koirien olisi helpompi saada pöyhittyä niihin sopiva asento. Lopuksi ompelin täyttöaukon kiinni ompelukoneella. 

Sitten vain muhkea sisätyyny tyynyliina-kankaan sisälle ja koirien pedit ovat valmiita käyttöön. 

Pinja-vanhus oli hieman hämmentynyt uusista vuoteista. Hän on jo niin rutinoitunut, että tämä varmaan järkytti mummelin peruspäivärytmiä. Mutta Pinja hyväksyi pedin, mutta hämmentyi uudelleen illalla, kun Hilma-kissa ei päästänyt vanhusta omaan petiinsä. Pinjalla ja Hilmalla on ihan päivästä kiinni, kumpi määrää tahdin, tänään cats rule.

Halla, joka on huolissaan ihan kaikesta ja aina, huolestui myös uudesta pedistä. Hänellä kestää hetki, että pystyy sulattamaan uuden säkkituolipedin.

Hän joka ei ole ikinä mistään huolissaan, paitsi siitä, että jää ilman huomiota, on meidän bostoni, Valma. Koska isoja koiria ei poseeraminen kiinnosta, Valma taas suostuu siihen pyytämättäkin. Joten tässä teille Valman katalogimallikuvat uusien petien kanssa. 

Viimeisessä kuvassa hieman närkästynyt ilme, kun Hilma tuli pilaamaan kuvan änkemällä mukaan. 
Pedeistä tuli tosi kivat ja ne sopivat olohuoneeseen kivasti. Samanlaiset voisi tehdä vaikka ihan räsymatoista ja jos ei eläimille tarvitse petejä, niin tälläiset toimisivat hyvin myös lattiatyynyinä.