perjantai 3. helmikuuta 2017

Uuden talon suunnittelua

Uuden talon suunnittelu edellisen kotimme, homeisen talon tilalle on edennyt aika joutuisasti. Ainakin, kun ottaa huomioon, että yht äkkiä pitikin keksiä, että minkäläisen kodin sitä haluaisikaan, jos saisi itse suunnitella. Suunnittelu on yksi lempipuuhistani ja talojen pohjapiirustusten piirtelyä harrastin jo joskus 10- vuotiaana. Silloin tuli tosin enemmän suunniteltua hevostalleja, mutta kyllä niitä kotejakin tuli piireltyä. Muistan, kun 11-vuotiaana kuljin lomamatkalla Israelissa vihko kainalossa ja luonnostelin siellä näkemieni talojen arkkitehtuurisia piirteitä. Normi harrastuksia. :D
Haluamme mahdollisimman hengittävän ja terveellisen talon. Koska perinnehirsirakentaminen on todettu hyväksi jo vuosisatoja sitten, niin sillä mennään nytkin. Sopiva talomalli bongattiin erään lamellihirsitalo-valmistajan mallistosta ja siitä muokkasin meidän tontille sopivamman. Laitoin tarjouspyyntöjä menemään muutamalle suomalaiselle ja yhdelle virolaiselle massiivihirrestä rakentavalle yritykselle. Vastauksia tuli positiivisen nopeasti ja näistä tarjouksista valikoitui jo meille sopivin vaihtoehto. Tarjousta ja suunnitelmaa vielä viilataan ja niistä voin kirjoitella sitten lisää, kun asiat alkavat varmistumaan. 
Olin pyytänyt 6-vuotiasta veljentyttöäni, piirtämään myös oman versionsa talostamme. Teimme listan mitä kaikkea taloon haluaisimme ja tänään sain valmiin rakennuspiirustuksen hienossa lahjapaketissa, jossa oli myös muutama hänen lelunsa, jotka tulisivat sitten uuden talon vierashuoneen lelulaatikkoon. Tästä pääarkkitehtimme suunnitelmasta löytyy kaikki tarvittava, aina kissan raapimapuusta lähtien ja kun vertasimme sitä omaan suunnitelmaani, niin aika lailla samalta näyttää. ;)
Mutta rakennusasioihin palaan myöhemmin, sillä huomenna minulla ja Ihanalla miehellä alkaa loma ja suuntaamme kohti Sri Lankaa. Lomatunnelmia voi seurata minun instasta @tuleentuijottaja, sillä tänne palaan vasta loman jälkeen.
Nyt mie olen niin lomalla.