Kävin tutustumassa Mikkelin asuntomessuihin Kälysen kanssa viime maanantaina. Olen useana vuonna käynyt Ihanan miehen kanssa asuntomessuilla, aina silloin, kun ne ovat sopivassa paikassa järjestetty. En tiedä mikä näille messuille aina vetää. En edes pidä modernista skandinaavisesta sisustamisesta jota useat messukohteet edustavat, enkä niinkään uusista taloistakaan. Mutta silti niissä on aina ollut mukava vierailla. Ehkä se on se utelias luonne ja kurkistelun mahdollisuus muiden koteihin. Luen paljon sisustuslehtiä, joten messuthan ovat kuin elävä sisustuslehti. Tänä vuonna messuja tuli katseltua ihan eri silmin, kun oman talon rakentaminen on ajankohtaista.
Monena vuonna messujen sisustukset ovat harvoin tarjonneet omaan makuun mitään kovin hetkauttavaa. Paljon valkoista uutta pintaa ja persoonallisuuden puutetta. Tänä vuonna oli kuitenkin ilo huomata, että valkoinen on väistymässä ja tummat pinnat tekevät tuloaan. Messuilla oli julkisivuissa ja sisustuksissa todella paljon mustaa. Ei vielä ehkä niin värikästä kuin toivoisin, mutta vaihtelua valkoiseen. Myös puupintoja oli nähtävillä paljon.
Suosikkikohteekseni sisustuksen suhteen valikoitui kohde Honka Ink. Hirsinen, musta ja pelkistetty julkkari oli kyllä tyylikäs, mutta omaan silmään pisti melko lyhyet räystäät sekä musta pintakäsittely. Musta talo on kyllä hienon näköinen, mutta veikkaan, että aurinko tekee nopeasti tehtävänsä, jos talo on sijainniltaan kovassa paahteessa. Joten julkkarilemparikseni tämä kohde ei päässyt.
Kohteessa oli jätetty värikäsittelemätöntä puupintaa näkyviin todella paljon, taisi olla kaikki ulkoseinät ainakin. Meidänkin tulevaan taloon jää ainakin alakertaan paljon hirsipintaa näkyviin, joten siinä mielessä oli mukava nähdä samantyyppisiä ratkaisuja tässä kohteessa.
Kohde oli sisustettu hyvin muodikkaasti, löytyi paljon rottinkia, viherkasveja ja luonnonläheisiä sävyjä.
Myös keittiö oli mielestäni hyvin harmoonisen kaunis. Tummat kaapit sopivat hyvin puupinnan kanssa yhteen. Ja jos saisin yksin päättää niin meidänkään keittiössä ei olisi yläkaappeja. Mielestäni kyseinen ratkaisu oli toimiva, koska toisella seinustalla oli kuitenkin paljon säilytystilaa sekä myös koko messuilla paljon nähty aamiaiskaappi.
Honka Ink oli omaan makuuni miellyttävin sisätilojen suhteen. Kyllä kelpaisi, vielä kun sen saisi jonnekin pois naapureiden katseiden alta ja sisustukseen lisää asukkaiden omaa persoonaa. En oikein tiedä kuinka mukavat todella isot ikkunat ovat, kun naapuri on muutaman metrin päässä. Näin maalaisena se aina mietityttää asuntomessuilla käydessä, että miksi pitää rakentaa niin lähekkäin.
Vaikka emme ehtineet vierailla läheskään kaikissa kohteissa päivän aikana, tuli kuvia räpsittyä aika paljon. Päätinkin siis tehdä useamman postauksen messuista eri aiheilla. Joten lisää messuilua tiedossa seuraavissa postauksissa.
Askartelu-postaukset sikseen. Tähän väliin vauva-uutisia. Hellä-kana, tuo innokas hautoja halusi tipusia jo toiseen kertaan tänä vuonna. Kevät-talvella kananen alkoi hautoa munia meidän loman aikana ja se sessio olikin aika katastrofaalinen, kun eri-ikäisiä munia oli alla aika läjä. Siitä sekoilusta kuoriutui ja jäi henkiin kaksi tipua, insta-tililläni @tuleentuijottaja vilahtaneet Urvelo the taistelukana, hieman syrjitty ruskea kananen, josta on tullut minun lellikki sekä Late-kukko, joka odottelee uuteen kotiin pääsyä.
Tällä kertaa kuitenkin haudonta meni aika lailla oppikirjan mukaisesti. Kahden päivän sisään Hellän alle haudottavaksi ilmestyi kuusi munaa, jotka merkkasin tussilla. Jos hautovan kanan verryttelytauolla, joku muu ehtii pyöräyttää uuden munan pesään, saa sen poistettua, kun tietää mitkä merkityt munat ovat haudonnan alla. Noin kahden viikon kohdalla läpivalaisin ja tarkistin munat, että ovatko alkaneet kehittyä. Viisi munaa näytti olevan jo aika täynnä ja kuudennessa pyöri pelkkä keltuainen, joten poistin sen pesästä.
Tällä viikolla torstaina kanalaan mennessä kaksi tipusta oli jo kuoriutunut ja loput munat piipittivät ja niissä oli särö. Olin laskenut, että kuoriutuminen olisi tapahtunut vasta perjantaina (kanat hautovat 21 päivää), joten hieman yllätyksenä tulivat. Kun yöllä ajelin Kotkasta takaisin Haloo Helsingin keikalta, kävin vielä vilkaisemassa kanalassa, että loputkin kolme olivat reippaasti kuoriutuneet ja kuivuivat rauhassa pörheäksi untuvikoiksi Hellän masun alla.
Koska tiput saavat aluksi kaikkia herkkuja, kuten kaurahiutaleita, keitettyä kananmunaa ja raejuustoa, jota kaikki muutkin kanat himoitsevat, päätin välttää ruuan jako-härdellin, jossa pitää vahtia, että ruoka päätyy vain tipuille. Joten siirsin Hellän tipuineen verstaalleni omaan häkkiin. Siellä ne saavat nyt sitten rauhassa ruokailla ja kasvaa hetken aikaa, ennenkuin siirrän ne takaisin kanalaan. Joo, tiedetään, tästä on enää lyhyt matka siihen, että minulla on kohta meidän sängyssä omat lemmikkikanat ja tämä hullu eläinnais-sekoilu saa taas uudet mittasuhteet.
Mutta katsokaa nyt näitä untuvapyllyjä, en kestä. Joo ja tiedän senkin, että nyt näitä on oikeasti niin paljon, etten voi pitää kaikkia. Tai sitten ne muuttaa sinne meidän sänkyyn.
Joten tässä teille pieni söpöys-annos tähän sunnuntai-iltaan.
Mansikka-aika alkaa olla täällä. Myöhässä tosin niinkuin koko kasvukausi tänä kesänä. Kaupoista saa jo suomalaista mansikkaa, mutta ainakin omalla maalla marjat ovat ihan raakileita ja kukkiakin on vielä puskissa. Mietin, että millä saisi linnut pidettyä tänä vuonna kaukana mansikkamaasta. Viime vuonna oli kaikenlaisia vhs-nauha-viritelmiä, joita sai olla korjailemassa vähän väliä ja silti marjoja hävisi hyvään tahtiin lintujen suihin.
Olin jostain lukenut maalatuista kivi-mansikoista, joilla hämätään lintuja. Kivet laitetaan puskien sekaan ennen kuin mansikat kypsyvät. Linnut luulevat niitä oikeiksi marjoiksi ja käyvät nokkimassa niitä. Sen jälkeen, kun on nokka kipeä, ne tuumaavat, että tänne ei tarvitse enää uudestaan tulla. Kuulosti vähän liian helpolta ratkaisulta, mutta eikun yrittämään.
Keräsin pihalta sopivan kokoisia pikkukiviä ja pesin ne. Nämä olivat aika kulmikkaita, joten jos löydät pyöreämpiä, niin parempi.
Maalasin kivet pariin kertaan punaisella akryylimaalilla. Kiviä oli niin paljon, etten kaikkia jaksanut kaikkia alkaa koristelemaan, koska siihen mennessä mansikka-aika olisi varmaan mennyt jo ohi. Joten suurimman osan jätin pelkästään punaisiksi ja loput maalasin hieman yksityiskohtaisemmin.
Sitten vain mansikat pitkin mansikkamaata.
En todellakaan tiedä auttaako tämä yhtään ja olisiko kivimansikat pitänyt laittaa puskien sekaan jo paljon aiemmin, mutta sen näkee sitten, kun marjat alkavat kypsyä. Mutta kivaa puuhaa tämä kyllä oli. Helppoa puuhastella vaikka lastenkin kanssa.
Olen nyt yrittänyt puuhastella ja askarella kaikennäköistä, ettei ajatukset pyöri koko ajan tuon purkutalon kanssa. Maha ollut kipeänä jo monta viikkoa ja leukaperät kipeänä hampaiden kiristelystä. Mutta kohta se on poissa näkyvistä ja toivottavasti pois myös mielestä. Kirjoittelen siitä vähän myöhemmin. Instaa seuranneet ovatkin jo nähneet kuvan puolittain puretusta talosta.
Osallistuin viime viikolla Loviisan Villitarhan järjestämään luonnonvärivärjäyksen peruskurssiin. Kaksi päiväinen kurssi oli osa Villitarhan villaviikkoa, johon sisältyi myös indigo-värjäystä, värttinäkurssia ja Suomi Kehrää 100- tapahtuma. Minun on monesti pitänyt osallistua saman paikan järjestämiin kehräyskursseihin, mutta ne on aina menneet jonkin muun jutun kanssa päällekäin, mutta nyt pääsin osallistumaan lankojen värjäyskurssille. Sinne kehräyskurssille ehtii vielä myöhemminkin. Pidän valtavasti käsitöistä ja varsinkin perinteisten käsityötaitojen hallinta kiinnostaa. Kaikkea ei tietenkään voi osata, mutta on mukava tutustua eri käsityömuotoihin ja löytää niistä itselleen sopivimmat. Villa itsessään kiinnostaa aina kasvatuksesta (edelleen alpakat mielessä), jatkojalostukseen asti. Kuinka hienoa olisikaan ensiksi kasvattaa eläin, joka tuottaa villaa, keriä ja värjätä villa, kehrätä siitä lankaa ja viimeisenä neuloa siitä vaikka villapaita. Mutta keskitytään nyt ensin siihen värjäämiseen.
Kurssi-paikkana toimi idyllinen Villitarhan tila Loviisan Kuggomissa, jossa ihana emäntä Katriina valmisti meille kurssilaisille maittavat kasvisruuat kurssipäiville. Tilalla on kurssien lisäksi green care-toimintaa, josta vastaavat pääasiassa tilan ihastuttavat alpakat tarjoten eläinavusteista toimintaa. Värjäyskurssin vetäjänä toimi Rukki ja rautapatan Sanski, jolla on yli 20 vuoden kokemus kehräämisestä ja värjäämisestä ja sen kyllä huomasi, juttua aiheesta tuli kahden päivän aikana niin paljon, että oli kunnon työ yrittää sisäistää kaikki. Ensimmäisenä päivänä aloitimme teorialla ja värjäykseen käytettävien materiaalien keräämisellä. Kurssin ideana oli siis kokeilla lankojen värjäämistä niin, kuin se on tehty jo aikana jolloin teollisia väriaineita ja puretteita ei ollut saatavilla, vaan käyttäen pelkästään luonnosta löytyviä materiaaleja.
Lankojen värjäykseen tarvitaan siis purete, joka avaa villaa vastaanottamaan väriä ja parantamaan värin valonkestoa sekä väriaine, joka antaa langalle sen lopullisen sävyn. Näitä molempia löytyy nykyään kauppatuotteina, kuten yleisimmin käytetty purete, aluna. Mutta yhtä hyviä puretteita löytyy jopa ihan takapihalta.
Luonnonpuretteissa suositaan kasveja, jotka sisältävät tanniineja ja oksaalihappoa. Tanniineja eli parkkihappoa löytyy mm. puiden kuorista. Sanski oli varannut meille kasan koivun ja lepän kuorta sekä keräsimme niiden lisäksi myös hieman pajun oksia. Oksaalihappoa löytyy mm. raparperistä, ketunleivästä ja suolaheinästä, joista kahta viimeisintä käytimme tällä kertaa.
Jotkin kasvit keräävät itseensä alumiinia, jolloin niitä voi käyttää alunan tapaan puretteena. Suomessa ainoat tunnetut alunaa sisältävät kasvit ovat liekokasveja. Löysimmekin lähimetsästä lieko-mättään, josta keräsimme pataan kasan liekoa ja loput jätimme lisääntymään rauhassa.
Kasvit jaettiin kattiloihin ja patoihin, joihin lisättiin vettä sen verran, että kasvit melkein peittyivät. Sitten vain keittelimme kasveja kasaan, jotta ne pehmentyisivät värjäystä varten. Ensimmäisenä päivänä teimme siis lähinnä valmistelevia töitä keitellen puretteita valmiiksi ja pehmensimme värikasveja.
Värikasveista tutustuimme mataraan eli krappiin. Entisöintitöistä tuttu krappilakka-pigmentti on peräisin samasta kasvista. Kasvin juurista saa irti todella punaista väriainetta, jolla lankoihin saa kauniin oranssinpunaisen sävyn, riippuen käytetystä puretteesta. Muita väriä antavia kasveja meillä oli käytössä mm. keltasipulin kuoret, nokkonen ja poimulehti. Jotkin puretteet toimivat myös yksinään väriaineena.
Toisena päivänä päästiin itse värjäyksen pariin, kun ensimmäisenä päivänä merkitsemämme lankavyyhdit pääsivät kylpemään puretteen jälkeen väriliemiin. Isoja määriä lankaa emme päässeet värjäämään, vaan ideana oli kokeilla mahdollisimman montaa eri vaihtoehtoa ja yhdistelmää. Sanski oli varannut meille suomenlampaan (oma rotunsa) ja suomalaisen lampaan (yhdistelmä eri rotuja suomesta) villaa sekä merinovillaa. Luonnonväreillä värjäyksessä hauskinta sekä turhauttavinta on se, että lopullinen sävy on melkein aina erilainen riippuen villalaadusta, puretteesta sekä väriaineesta ja jopa kasvin keräyspaikka ja -aika vaikuttavat lopputulokseen.
Yhdellä kurssilaisella oli mukanansa myös pestyä raakavillaa, joka laitettiin värjäytymään sipuleiden sekaan. Vertailun vuoksi Sanski laittoi samaan liemeen myös pesemätöntä raakavillaa ja taas lopputulos oli erilainen. Patojen lämmetessä nuotioilla oli fiilis aika rento ja samalla sai kuitenkin hieman jännittää tulevaa lopputulosta. Leppoisaa noitapiiri-touhua tämä värjärin homma.
Värjäyspadat porisivat hiljalleen Villitarhan söpön saunan lähituntumassa, jonka vieressä lankavyyhdit viimeisteltiin pesu- ja kiinnitysvedessä. Sen jälkeen vyyhdit pääsivätkin kuivumaan aidan päälle.
Yläkuvassa esimerkkinä todella kaunis sävy, joka syntyi ketunleipäpuretteella ja krappijuurella.
Lopuksi kokeilimme vielä kauppavärejä, kun loput langat puretettiin alunalla ja värjättiin kilpikirvalla eli kokenellilla. Tuloksena oli erilaisia herkullisia marjapuuron sävyjä.
Koska Sanski sivusi puheissaan paljon kehräykseen liittyvää sanastoa, hän halusi vielä näyttää käytännössä kuitujen karstaamisen ja kampaamisen sekä värttinällä kehräämisen.
Värttinällä kehräystä en ollut aiemmin nähnyt, mutta karstaamisesta tuli jokin muistijälki lapsuuteen ja mummon karstoihin, jotka minulla on vielä tallessa. Mummon pellavaloukunkin muistan, joka oli navetan välikössä. Rukkeja minulta löytyy muutama ja yksi olisi ainakin hyvässä käyttökunnossa, joten innolla odottelen, että joskus pääsen kehräyksen opettelun alkuun. Harmi, että siinä vaiheessa, kun tälläiset asiat alkavat aikuisena kiinnostaa, ei enää ole sitä mummoa, joka opettaisi.
Lankojen värjäys vanhaan tapaan on myös ympäristöystävällistä, koska kaikki käyttämämme aineet pystyi käytön jälkeen kärräämään suoraan kompostiin.
Tässä vielä fiilistelykuvia lopputuloksesta. Lempparisävyni löytyivät nokkosesta. Eri puretteella siitä syntyi joko kaunis vihreä tai kylmän sävyinen, jopa violettiin taittava harmaa. Kaikki sävyt sointuivat hienosti keskenään, vähän niinkuin luonnossa muutenkin.
Kurssi oli mielestäni todella onnistunut ja mielenkiintoinen. Sanski oli osaava opettaja, joka ei tietoa turhaan pihdannut itsellään. Vaikka perusteet ovat nyt hallussa, totesimmekin, että lankavärjäys on loputon suo, jossa ei yhtä oikeaa vastausta olekaan. Loputonta kokeilua ja oppimista. Mielenkiintoinen taito todellakin. Nyt pitäisi vaan hamstrata jostain kasa sopivaa lankaa, jotta pääsisi testailemaan kotonakin.
Syksyllä olisi taas kehräyksen peruskurssi, joka menee tietenkin taas päällekäin, tällä kertaa joogaohjaaja-koulutuksen kanssa, joten en taaskaan pääse sinne. Mutta Sanski lupaili, että voisi järjestää kurssin joskus sopivampana ajankohtana. Joten jos juuri sinua kiinnostaisi opetella kehräyksen alkeita niin laitapa minulle viestiä. Jos saisi sopivan kokoisen porukan kasaan, niin kurssikin voisi totetutua.
