Mätäkuu teki tehtävänsä. Meidän molemmat koirat ovat leikkaamattomia ja saavat juoksut aina peräjälkeen. Ensin Halla- labradori ja sitte Valma- bostoni. Pari viikkoa sitten Valman olo huononi juoksujen loppupuolella. Joi paljon ja laski allensa. Hänen protesti-kuset ovat tuttuja jo entuudestaan, mutta nyt huomasi, ettei tämä johtunut vain herneistä nenässä. Sitten pienestä koirasta huomasi jo kuinka kipeä hän on, joten varasin lääkärin. En aluksi tajunnut edes, että se oli kohtutulehdus, mutta kun lääkäri sitä puhelimessa heti epäili, niin olihan se selvä. Yleensä se tulee vasta myöhemmin juoksujen jälkeen ja on melko yleinen vanhoilla leikkaamattomilla nartuilla.
Olin jo varma lääkäriin mennessä, että tämä olisi Valman viimeinen viikko. Valma ultrattiin ja siellä näkyikin tulehduksen alku. Hän sai antibiootit ja toivottiin, että tulehdus olisi mennyt sillä ohi. Yleensä, jos tulehdus pääsee tekemään märkäkohdun, ainoa hoito on leikkaus tai se toinen ikävämpi vaihtoehto vanhoille koirille. Hain vielä lisäksi kipulääkkeitä, kun Valma oli niin kipeän oloinen. Lääkärissä hän tosin esitti reipasta, koska oli päässyt kerrankin kaupungille ihmisten ilmoille. Hän kun ei tästä maaseudusta niin välitä. Valma mieluummin istuskelisi trendi-kahviloissa timanttipanta kaulassa, kuin hengailisi täällä landella.
Viime viikko näyttikin jo hyvältä, kun antibiootit ja kipulääkkeet jylläsivät ja ajattelimme jo, että säikähdyksellä selvisimme. Mutta nyt kun lääkekuuri loppui, kunto taas huononi. Kävimme uudestaan tänään lääkärissä ja ultrassa näkyi, ettei antibiootit olleet auttaneet. Haluamme kuitenkin vielä leikkauttaa hänet, koska vaikka Valma onkin jo melko vanha, täyttää joulukuussa 12 vuotta, on koiruli kuitenkin hyvässä kunnossa ja moni luuleekin tätä vauhdikasta terrieriä paljon nuoremmaksi.
Lääkäri sai leikkausajan huomiselle iltapäivälle tai riippuen siitä saako hoitajan varattua, mutta se selvinnee huomenna. Valma oli lääkärissä taas reippaana, mutta nyt illalla todella vaisuna ja kipeänä. Saatiin lisää antibioottia ja kipulääkkeitä menee myös, että olisi vähän kivuttomampi olla.
Nyt vaan kaikki peukut ja tassut pystyyn, että leikkaukseen ehditään ajoissa, se menisi hyvin ja toipuminen sujuisi mallikkaasti. Tällä maailman suurimman persoonan omaavalla Vaapolla voisi nimittäin olla vielä monta iloista vuotta jäljellä, emmekä me ole vielä todellakaan valmiit luopumaan hänestä.
Kuvat ovat yhdeltä sumuiselta aamulta pari viikkoa sitten. Luonto oli verhoutunut kokonaan kauniisiin hämähäkinseitteihin, jotka olivat täynnä kastehelmiä ja sakea aamu-usva näytti todella lumoalvalta.
Palasimme Thaimaan lomalta viikko sitten. Mietiskelin loman aikana muun muassa blogiani ja sitä miksi aloin sitä aikanani pitämään. Pidän kuvaamisesta ja halusin paikan johon niitä laittaa, ettei ne kaikki tukkisi facebookkiani. En ole kovin hyvä kirjoittamaan, enkä sitä oikein omaksi jutuksi laskekaan. Joten olisi mukava pitää blogini aika kuvapainotteisena. Kirjoittaminen ja varsinkin sen oikolukeminen on minulle aika työlästä. Tuntuu, että nyt rakennusaikana pitäisi kirjoittaa ihan valtavasti. Ihan jo sen takia, että itse muistaisi mitä on tehty ja sen takia, että joku muu rakentaja voisi mahdollisesti tästä jotenkin hyötyä. Ainakin itselleni on muiden rakentajien ja remontoijien blogeista ollut apua ja niitä on mielenkiintoista lukea. Joten vaikka niihin raksapostauksiin tunkisin enemmänkin tekstiä, haluan nyt ainakin osan postuksista pitää ihan vain tälläisenä kuvapläjäyksenä. Aloitin pari vuotta sitten matkablogin, mutta päätin sen lopettaa, koska sekin alkoi tuntumaan liian työläältä. Joten nyt sitten matkakuvia vain tänne ja instaan.
Matkamme alkoi ja päättyi Bangkokiin, jossa majoituimme tuttuun hotelliin ja vierailimme mm. hauskassa yksisarviskahvilassa. Sieltä matkamme jatkui Koh Taon saarelle, joka valikoitui meidän matkakohteeksi, koska sen pitäisi olla yksi maailman parhaimmista sukelluskohteista. Ihana mies viettikin suurimman osan lomasta tutkien meren pohjaa ja suorittaen advance-kurssin. Itse en vielä ensimmäisellä viikolla sukeltamaan uskaltanut ja seuraavalla viikolla iski pieni flunssa, joten minä panostin pelkästään snorklailuun. Saari soveltuu erinomaisesti myös siihen. Heti rannalta veteen mennessä sinut piirittää värikkäät kalat ja osa koralleistakin on vielä elossa. Pääsin uimaan jopa kilpikonnan kanssa, joka oli uiskentelemassa aivan rannan lähistöllä.
Loma sujui oikein rauhallisesti tuijotellen kauniita auringonlaskuja, kukkasia, värikkäitä kaloja, iloisia koiria, paikallisten menoa, turistien hölmöilyjä, maukkaita ruoka-annoksia, kirjan ja piirustuslehtiön sivuja, omia varpaita rannalla ja rakkaan silmiä. Eihän sitä lomalta muuta kaipaakaan.
Osallistuin viime viikolla Loviisan Villitarhan järjestämään luonnonvärivärjäyksen peruskurssiin. Kaksi päiväinen kurssi oli osa Villitarhan villaviikkoa, johon sisältyi myös indigo-värjäystä, värttinäkurssia ja Suomi Kehrää 100- tapahtuma. Minun on monesti pitänyt osallistua saman paikan järjestämiin kehräyskursseihin, mutta ne on aina menneet jonkin muun jutun kanssa päällekäin, mutta nyt pääsin osallistumaan lankojen värjäyskurssille. Sinne kehräyskurssille ehtii vielä myöhemminkin. Pidän valtavasti käsitöistä ja varsinkin perinteisten käsityötaitojen hallinta kiinnostaa. Kaikkea ei tietenkään voi osata, mutta on mukava tutustua eri käsityömuotoihin ja löytää niistä itselleen sopivimmat. Villa itsessään kiinnostaa aina kasvatuksesta (edelleen alpakat mielessä), jatkojalostukseen asti. Kuinka hienoa olisikaan ensiksi kasvattaa eläin, joka tuottaa villaa, keriä ja värjätä villa, kehrätä siitä lankaa ja viimeisenä neuloa siitä vaikka villapaita. Mutta keskitytään nyt ensin siihen värjäämiseen.
Kurssi-paikkana toimi idyllinen Villitarhan tila Loviisan Kuggomissa, jossa ihana emäntä Katriina valmisti meille kurssilaisille maittavat kasvisruuat kurssipäiville. Tilalla on kurssien lisäksi green care-toimintaa, josta vastaavat pääasiassa tilan ihastuttavat alpakat tarjoten eläinavusteista toimintaa. Värjäyskurssin vetäjänä toimi Rukki ja rautapatan Sanski, jolla on yli 20 vuoden kokemus kehräämisestä ja värjäämisestä ja sen kyllä huomasi, juttua aiheesta tuli kahden päivän aikana niin paljon, että oli kunnon työ yrittää sisäistää kaikki. Ensimmäisenä päivänä aloitimme teorialla ja värjäykseen käytettävien materiaalien keräämisellä. Kurssin ideana oli siis kokeilla lankojen värjäämistä niin, kuin se on tehty jo aikana jolloin teollisia väriaineita ja puretteita ei ollut saatavilla, vaan käyttäen pelkästään luonnosta löytyviä materiaaleja.
Lankojen värjäykseen tarvitaan siis purete, joka avaa villaa vastaanottamaan väriä ja parantamaan värin valonkestoa sekä väriaine, joka antaa langalle sen lopullisen sävyn. Näitä molempia löytyy nykyään kauppatuotteina, kuten yleisimmin käytetty purete, aluna. Mutta yhtä hyviä puretteita löytyy jopa ihan takapihalta.
Luonnonpuretteissa suositaan kasveja, jotka sisältävät tanniineja ja oksaalihappoa. Tanniineja eli parkkihappoa löytyy mm. puiden kuorista. Sanski oli varannut meille kasan koivun ja lepän kuorta sekä keräsimme niiden lisäksi myös hieman pajun oksia. Oksaalihappoa löytyy mm. raparperistä, ketunleivästä ja suolaheinästä, joista kahta viimeisintä käytimme tällä kertaa.
Jotkin kasvit keräävät itseensä alumiinia, jolloin niitä voi käyttää alunan tapaan puretteena. Suomessa ainoat tunnetut alunaa sisältävät kasvit ovat liekokasveja. Löysimmekin lähimetsästä lieko-mättään, josta keräsimme pataan kasan liekoa ja loput jätimme lisääntymään rauhassa.
Kasvit jaettiin kattiloihin ja patoihin, joihin lisättiin vettä sen verran, että kasvit melkein peittyivät. Sitten vain keittelimme kasveja kasaan, jotta ne pehmentyisivät värjäystä varten. Ensimmäisenä päivänä teimme siis lähinnä valmistelevia töitä keitellen puretteita valmiiksi ja pehmensimme värikasveja.
Värikasveista tutustuimme mataraan eli krappiin. Entisöintitöistä tuttu krappilakka-pigmentti on peräisin samasta kasvista. Kasvin juurista saa irti todella punaista väriainetta, jolla lankoihin saa kauniin oranssinpunaisen sävyn, riippuen käytetystä puretteesta. Muita väriä antavia kasveja meillä oli käytössä mm. keltasipulin kuoret, nokkonen ja poimulehti. Jotkin puretteet toimivat myös yksinään väriaineena.
Toisena päivänä päästiin itse värjäyksen pariin, kun ensimmäisenä päivänä merkitsemämme lankavyyhdit pääsivät kylpemään puretteen jälkeen väriliemiin. Isoja määriä lankaa emme päässeet värjäämään, vaan ideana oli kokeilla mahdollisimman montaa eri vaihtoehtoa ja yhdistelmää. Sanski oli varannut meille suomenlampaan (oma rotunsa) ja suomalaisen lampaan (yhdistelmä eri rotuja suomesta) villaa sekä merinovillaa. Luonnonväreillä värjäyksessä hauskinta sekä turhauttavinta on se, että lopullinen sävy on melkein aina erilainen riippuen villalaadusta, puretteesta sekä väriaineesta ja jopa kasvin keräyspaikka ja -aika vaikuttavat lopputulokseen.
Yhdellä kurssilaisella oli mukanansa myös pestyä raakavillaa, joka laitettiin värjäytymään sipuleiden sekaan. Vertailun vuoksi Sanski laittoi samaan liemeen myös pesemätöntä raakavillaa ja taas lopputulos oli erilainen. Patojen lämmetessä nuotioilla oli fiilis aika rento ja samalla sai kuitenkin hieman jännittää tulevaa lopputulosta. Leppoisaa noitapiiri-touhua tämä värjärin homma.
Värjäyspadat porisivat hiljalleen Villitarhan söpön saunan lähituntumassa, jonka vieressä lankavyyhdit viimeisteltiin pesu- ja kiinnitysvedessä. Sen jälkeen vyyhdit pääsivätkin kuivumaan aidan päälle.
Yläkuvassa esimerkkinä todella kaunis sävy, joka syntyi ketunleipäpuretteella ja krappijuurella.
Lopuksi kokeilimme vielä kauppavärejä, kun loput langat puretettiin alunalla ja värjättiin kilpikirvalla eli kokenellilla. Tuloksena oli erilaisia herkullisia marjapuuron sävyjä.
Koska Sanski sivusi puheissaan paljon kehräykseen liittyvää sanastoa, hän halusi vielä näyttää käytännössä kuitujen karstaamisen ja kampaamisen sekä värttinällä kehräämisen.
Värttinällä kehräystä en ollut aiemmin nähnyt, mutta karstaamisesta tuli jokin muistijälki lapsuuteen ja mummon karstoihin, jotka minulla on vielä tallessa. Mummon pellavaloukunkin muistan, joka oli navetan välikössä. Rukkeja minulta löytyy muutama ja yksi olisi ainakin hyvässä käyttökunnossa, joten innolla odottelen, että joskus pääsen kehräyksen opettelun alkuun. Harmi, että siinä vaiheessa, kun tälläiset asiat alkavat aikuisena kiinnostaa, ei enää ole sitä mummoa, joka opettaisi.
Lankojen värjäys vanhaan tapaan on myös ympäristöystävällistä, koska kaikki käyttämämme aineet pystyi käytön jälkeen kärräämään suoraan kompostiin.
Tässä vielä fiilistelykuvia lopputuloksesta. Lempparisävyni löytyivät nokkosesta. Eri puretteella siitä syntyi joko kaunis vihreä tai kylmän sävyinen, jopa violettiin taittava harmaa. Kaikki sävyt sointuivat hienosti keskenään, vähän niinkuin luonnossa muutenkin.
Kurssi oli mielestäni todella onnistunut ja mielenkiintoinen. Sanski oli osaava opettaja, joka ei tietoa turhaan pihdannut itsellään. Vaikka perusteet ovat nyt hallussa, totesimmekin, että lankavärjäys on loputon suo, jossa ei yhtä oikeaa vastausta olekaan. Loputonta kokeilua ja oppimista. Mielenkiintoinen taito todellakin. Nyt pitäisi vaan hamstrata jostain kasa sopivaa lankaa, jotta pääsisi testailemaan kotonakin.
Syksyllä olisi taas kehräyksen peruskurssi, joka menee tietenkin taas päällekäin, tällä kertaa joogaohjaaja-koulutuksen kanssa, joten en taaskaan pääse sinne. Mutta Sanski lupaili, että voisi järjestää kurssin joskus sopivampana ajankohtana. Joten jos juuri sinua kiinnostaisi opetella kehräyksen alkeita niin laitapa minulle viestiä. Jos saisi sopivan kokoisen porukan kasaan, niin kurssikin voisi totetutua.
