tiistai 27. kesäkuuta 2017

Karkulaisen kotiinpaluu

Meidän kolmevuotias Hilma-kissamme lähti omille teilleen toukokuun alussa. Tämä kermapeppuinen lellikki ei kauheasti huonolla säällä (lue: syksy-kevät) ulkoile, mutta kun toukokuun ensimmäiset hyvät ilmat olivat saapuneet, neiti päätti lähteä retkelle. Aiemmin hän oli vain käväissyt evakkokämppämme portailla ja aika nopeasti livahti takaisin sisällä. Nyt Hilma kuitenkin uskalsi pidemmälle ja näin kuinka matala harmaa pölypallo hiippaili kohti puuliiteriä. Sen jälkeen kissasta ei näkynyt jälkeäkään. Vanhassa talossa asuessamme Hilma saattoi olla yön poissa ja aamun kajastaessa hiippaili kotiin yön metsästysretkiltä. Nyt kuitenkaan hän ei kotiin tullut. Seuraavana viikonloppuna oli vielä Pikkuveikkani juhlat, joten melskettä pihassa riitti niin paljon, ettei hän olisi edes uskaltanut hiippailla pihan poikki kotiin. 
Etsimme Hilmaa lähimaastosta, mutta turhaan. Jossain vaiheessa mietimme, että kettu varmaan viennyt. Yritin tsempata itseäni ja positiivisesti ajattelin, että kyllä kissa vielä kotiin tulee, viimeistään syksyllä, kun maailma on valloitettu. Kyllähän varsinkin maalla kissat tekevät pitkiäkin reissuja ja saattavat olla koko kesän omilla teillään. Hilma ei kuitenkaan koskaan ole ollut pitkään poissa ja on leikattukin. Onneksi tämä hemmoteltu karvapallo on taitava metsästäjä, vaikka muuten kyllä jaksaa ruuan suhteen nirsoilla ja jäkättää, joten ajattelin, että ainakin syötävää Hilma löytäisi. Olihan hän yhtenä keväänä tyhjentänyt kaikki lähimaaston linnunpoikaset pesistään. Kun ne olivat loppuneet, sisälle alkoi ilmestymään hiirien ja myyrien raatoja tai välillä meidän riemuksi myös eläviä sellaisia. Sitten kun nekin olivat loppuneet, tämä peto jatkoi sisiliskojen raahaamista sisälle. 
Toivoa Hilman paluuseen toi vanhan talon takan purkupölyistä löytyneistä kissan tassun jäljistä. Olihan ne toki voineet olla naapurin kissankin, mutta mielessä kävi, että ehkä Hilma ei vain osannut tulla takaisin evakkokämpällemme, vaan hengaili välillä vanhassa kodissamme. Kesän mittaan ajatus kissan löytymisestä oli jo hiipunut. Surkuttelimme maailman parhaan kissan katoamista ja sitä, että miksi taas piti luopua rakkaasta lemmikistä. Pinja-rotikan poismenokin itkettää edelleen, vaikka siitä on kulunut jo puoli vuotta.
Kunnes viime torstaina äitini soitti minulle, kun olimme käymässä Kotkassa, että hän näki Hilman kotimökkimme pihassa. Hilma ei ollut antanut kiinni ja katosi pusikkoon. Siinä meinasi Ihanalla miehellä jäädä ostokset kauppaan, kun riemastuimme kissan elossa olemisesta ja mies olisi jo kaasuttanut kiireellä kohti Elimäkeä. Saimme kuitenkin kummitytön synttärilahjan maksettua ja ajettua melkein nopeusrajoitusten mukaan kotiin. Lähdimme samantien etsimään Hilmaa mökin ympäristöstä. Eihän sitä tietenkään mistään löytynyt sillä hetkellä, mutta päätimme palata illan tullen takaisin etsimään. Kissamme kun ei ollut kauhean rohkea liikkumaan ulkona päiväaikaan. Myöhään illalla Ihana mies lähti kissan etsintäpuuhiin. Itse olin jo varma, ettei sitä enää samana päivänä löytyisi. Ihmetys olikin suuri, kun mies palasi hetken kuluttua sylissään rimpulaksi laihtunut Hilma. 
Mies oli huhuillut Hilmaa jo pihalla ja koska kissamme on kova juttelemaan ja vastaa yleensä omaan nimeensä maukaisulla, alkoi mökin suunnalta kuulumaan vaimeaa maukumista. Mökin pihalle päästyään kissa pomppasi pusikosta miehen jalkoihin. Olimme miettineet, että tässä ajassa kissa olisi voinut ehtiä jo hieman villiintymään ja noinkohan sitä enää kiinni saisi. Mutta Hilma melkein loikkasi miehen syliin ja alkoi päällä puskemaan miehen kaulaa. Ei edes yrittänyt rimpuilla sylistä pois. 
Hilma on pitkäkarvainen maatiaiskissa, jonka turkki on melkein angoravillan pehmoista pumpulia, mutta ihme kyllä seitsemässä viikossa oli ehtinyt tulemaan vain muutama takku, jotka joutui leikkaamaan pois, eikä punkkejakaan ollut. Ääni hänellä oli käheänä, kun kovasti yritti meille jutella. Samana yönä mies lähti vielä abc:ltä hakemaan märkäruokaa ja kissanhiekkaa kotiinpalaajalle. Kissa oli todella laihassa kunnossa, joten viime päivät on mennyt lähinnä syödessä ja nukkuessa. Matokuurikin annettiin, ties mitä kaikkea joutunut syömään reissullansa. Koirat olivat myös innoissaan kissa-kaverin kotiinpaluusta ja kissakaan ei tiennyt olisiko ensimmäisenä puskenut niitä vai syönnyt. Mies sai tuskin yöllä nukuttua, kun rapsutti vain Hilmaa ja minäkään en juhannusaattona kauheasti muuta ohjelmaa kaivannut, kuin kissan rapsutusta seitsemän viikon edestä. 
En näköjään osannut tehdä hienoa video-upotusta blogiin, mutta vilkaiskaa alla oleva linkki videoon, jossa selviää miksi Valma rakastaa Hilmaa. Ja kyllä, meillä eläimet kulkevat nimellä Hän, ei Se. ;)
 
Olipa ihana saada hänet takaisin. Yksi huolen aihe vähemmän.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Strutsitilalla Elimäellä

Isoveikkani lapset ovat tämän viikkoa mummolassa hoidossa täällä maalla. Olimme sopineet, että lapset ovat minulla hoidossa torstain, kun mummolla oli sovittu retkipäivä Kotkan Sapokkaan. Likka 6v oli hinkunut minun luokse yökylään jo jonkin aikaa, joten hän tuli meille jo keskiviikko-iltana. Mahduimme hyvin nukkumaan meidän evakkokämpässä, koska Ihanamies oli yövuorossa, joten sänky oli kokonaan meidän. Torstai-aamuna haimme Jätkä 5v;n mummolasta, hoidimme kanat, kävimme uittamassa Halla-koiraa ja keräsin lapsityövoimalla myös hieman kuusenkerkkiä. Kun kello näytti jo ruoka-aikaa lähdimme oikein ulos syömään, jonka jälkeen suuntasimme Lakiasuolle, jossa sijaitsee Laurilan Strutsitila.
Strutsitila on auki kesäaikaan klo 11-17 kaikkina päivinä paitsi maanantaisin. Tutustumiskäynnin hintakaan ei päätä huimaa, 3 € aikuisilta ja 2 € lapsilta. Tilalle on helppo löytää, vain muutama kilometri 6-tieltä, siinä Elimäen ja Korian välissä. Tilan kotisivut löytyy täältä, www.strutsitila.net ja facebookissa on myös omat sivut.
Lapset ja minä odotimme into piukeana strutsien (onpa harvinaisen vaikea sana kirjoittaa) näkemistä ja olihan ne näyttäviä. Aivan järkyttävän suuria! Tilan emäntä Outi Johansson tuli esittelemään ja kertomaan meille heidän strutseistaan. Nämä ensimmäisissä kuvissa olevat ovat noin vuoden ikäisiä ja niiden värityksestä ei vielä pysty sanomaan kumpaa sukupuolta ne ovat. Alemmissa kuvissa olevat on jo aikuisia ja niiden sukupuolen erottaa siitä, että urokset ovat mustia ja naaraat harmaita. Aivan kuin muillakin linnuilla, pojat ne koreilee ja tytöt ovat vaatimattomampia. 
Kädestä lintuja ei uskaltanut ruokkia, olisi varmaan sormet lähteneet voimakkaan nokan mukana. Emäntä näytti Jätkälle kuinka ruohoa voi nyhtää ja laittaa kivetyksen päälle josta linnut voivat sitä mupeltaa. Siitä innostuneena Jätkä ruokkikin hyvän tovin nuoria lintuja.
Osa vanhemmista linnuista on munan tuotannossa ja näitä nuorempia sitten menee lihaksi. Tilalta voi suoraan ostaa strutsin lihaa ja esimerkiksi strutsi-lihiksiä. Sellaisen taisin maistaa jossain messuilla joskus ja hyvää oli.
Tilalta löytyy myös paljon suomenlampaita. Tämä porukka karitsoineen märehtivät pihalla ja loput lampaat olivat sisällä navetan pihatossa. Lampaat oli keritty juuri keväällä, joten kauhean paksua villapeitettä niillä ei ollut ja mukavampihan se kesällä lyhyellä villalla onkin viipottaa menemään. Tuli taas kauhea villa-himo. Alpakat vieläkin mietteissä ja suunnitteilla, ehkä nyt sitten vaikka uuden kodin rakentamisen jälkeen ja miksei vaikka lampaitakin, jos oikein villiksi heittäytyisi. Sisäinen hullu-eläin-nainen nostaa aina päätään tälläisillä reissuilla.
Tilalla kasvatetaan myös pajua, josta Outi tekee pajukoristeita myyntiin. Iskin silmäni tähän elävään paju-aitaan, joka oli strutsi-aitauksen vieressä. 
Vanhaan aittaan oli tehty tilapuoti, jossa oli koriste- ja tarve-esineitä myynnissä. Himoitsin noita kauniita lampaan taljoja itselleni. Lapset saivat valita jotain ostettavaa itselleen. Likka valitsi pari isoa strutsin sulkaa, yllättäen pinkin ja valkoisen ja Jätkä iski silmänsä strutsin munaan. Hän tykkää valtavasti dinosauruksista, joten munahan melkein näytti dinon munalta. Mietittiin vaan, että mitäköhän sanomista kotona tulee, jos munasta kuoriutuukin oikea strutsi? 
Likan lemppari-eläimeksi valikoitui tämä karjalan karhukoira, jonka luona hän viettikin pitkän tovin rapsutellen.
Testattiin myös, että pääseekö sulilla lentoon asti. Melkein.. 
Kotimatkalla pysähtyimme Mustilan Arboretumin vieressä olevaan taide-kahvilaan Piika ja Renkiin. Vilkaisimme nopeasti yläkerran kesäkuun taidenäyttelyn, jossa oli Tuula Horbach-Puhakan ja Leena Pousin kauniita akvarelleja ja keramiikkaa. Kahvila ja vintin galleria on mielestäni todella viihtyisät, niin yritän ainakin pari kertaa kesässä käydä siellä katsomassa vaihtuvia näyttelyitä, eikä kahvilan todella hyvät leivonnaiset tee vierailuista yhtään kamalampia. ;)
Jos Kouvolan alueella pitäisi keksiä jotain kivaa tekemistä vaikka lasten kanssa, niin voin suositella näitä ja Arboretum-visiitti vielä siihen kylkeen. Nyt on alppiruusut juuri kukassaan. Oman kylän palveluita on aina mukava kehua, eikä turhaan. Vaikka pieni kylä Elimäki onkin, niin täältä löytyy kyllä aika paljon retkikohteita. Visit Elimäki vaan. 

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Pihlajanlehtijuoma

Viime viikon bloggaajatapaamisessa saimme maistaa Aholafarmin Tuulan tekemää hyvän makuista pihlajajuomaa. Hauskana yhteensattumana valmistimme tällä viikolla koulussa samaa juomaa, jota tarjoiltiin tänään koulun päättäjäisjuhlassa. Tulevina luonnonvaratuottajina villiyrtit ja -vihannekset kuuluvat suurena osana opintoihimme. Maanantain yrttipäivänä keräsimme muiden villiyrttien ohella ämpärillisen nuoria pihlajanlehtiä, joista valmistimme opetajamme Milan ohjeistuksella kirpsakkaa pihlajanlehtimehua.
Pihlaja on suomalaisten pyhä puu ja muutenkin Euroopan pyhimpinä pidettyjä puita.Puu pihalla toi onnea taloon. Sekä kelttien että druidien uskonnollisissa seremonioissa sillä oli tärkeä osa: se suojeli ihmisiä pahoilta hengiltä, joiden ajateltiin levittävän sairauksia. Venäjällä on ollut tapana kasvattaa pihlajia talojen lähellä suojatakseen niitä noitia, velhoja ja haamuja vastaan. Pihlajan lehdissä on paljon antioksidantteja ja niistä on apua mm. vatsatautiin. Kuivattuna niitä voi käyttää yrttiteenä. (Piippo, 2017)
HUOM! Muistathan, että puiden antimien kerääminen ja ottaminen ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin. Saat kerätä puiden antimia omalta maalta ja tai maanomistajan luvalla.
Ohje:
1/2 ämpärillistä (n.5 litraa) pihlajanlehtiä
3 litraa kiehuvaa vettä
25 g sitruunahappoa
1/2 kg sokeria
Kaadetaan kuuma vesi lehtien päälle ja lisätään sitruunahappo kylmään veteen sekoitettuna. Annetaan maustua jääkaapissa 1 vrk. Siivilöidään lehdet pois. Sekoitetaan sokeri. Valmis juoma on tiiviste ja se laimennetaan vedellä ennen juomista. 
Jos haluat säilöä mehua pidemmäksi aikaa, kuumenna mehu melkein kiehuvaksi, niin että pinta alkaa poreilla, mutta ei vielä kiehu. Pullota kuumennettuihin pulloihin tai pakasta. Juoman voi tehdä myös mustaherukanlehdistä.
Juoma on mukavan kirpeää, jossa on hieman karvas maku. Mietin, että mehu voisi sopia juhliin esimerkiksi kivennäisveteen lantrattuna tervetuliaisjuomaksi tai booliksi sekoiteltuna. Hyvää se on toki noinkin. Kannattaa kokeilla, koska juoma on todella helppo valmistaa. 
Ensimmäinen lukuvuosi uusissa opinnoissa hurahti todella nopeasti. Ensi syksynä alkaakin sitten erikoistumisopinnot. Suoritan kaksoistutkinnon ja minun pitäisi valmistua luonnonvaratuottajaksi ja luonto-ohjaajaksi, joten heti alkusyksyyn pitäisi löytää sopiva työharjoittelupaikka. 
Siihen asti, kirpsakkaa kesän alkua kaikille!