lauantai 24. syyskuuta 2016

Takaisin luontoon opiskelun kautta

Hassua miten elämä kuljettaa ja sattumista tulee ehkä kohtaloita. Olen miettinyt jo jonkin aikaa mitä sitä alkaisi isona tekemään. Entisöintiyritykseni edelleen hengittää ja jatkaa kulkuaan, mutta jokin siinä on tuntunut todella tahmealta. Rakastan alaa, mutta jokin tekemistäni on jarruttanut, ehkä en ole kokenut itseäni siinä niin hyväksi kuin haluaisin. Toki olen luonteeltani sellainen, että tuskin saavutan missään sellaista autuasta olotilaa, jolloin tuntisin itseni riittäväksi ammattitaitojeni puolesta. Olen käynyt läpi todella monta eri ammattivaihtoehtoa ja monen testin perusteella todennut, etten oikein mihinkään "oikeisiin töihin" kunnolla edes soveltuisi. Luonne on liian taiteellinen ja kaipaan yksityisyrittäjän vapautta ja omaa toteuttamista. Lopulta sattumusten tai kohtalon saattelemana löysin itseni elokuussa orientoitumasta uuteen lukuvuoteen Ksao:n luonnonvara-alan koulutusohjelmassa. Tieto koulutuksen aloituksesta tuli niin nopeasti, etten ehtinyt reagoida siihen muuten kuin, että nyt sitten mennään. Vaikka ala ei olekaan ollut mietteissäni pitkään, niin kyllä se jotenkin tuntui samantien todella oikealta juuri minulle. Kestävää kehitystä, ympäristön hoitoa, luonnossa liikkumista, luonnonvarojen käyttöä kestävällä tavalla jne.  
Anjalan luonnonvara-alan toimipisteessä voi erikoistua ympäristönhoitajaksi, luonnonvaratuottajaksi tai luonto-ohjaajaksi. Ensimmäinen vuosi on yhteisiä opintoja, jonka jälkeen alkavat ammatilliset erikoistumisopinnot. Itsellä olisi tavoitteena suorittaa kaksoistutkinto luonnonvaratuottajaksi ja luonto-ohjaajaksi. Kerron opintosisällöstä myöhemmin lisää, koska tämän postauksen tiimoilta mennään kirjaimellisesti metsään. Toisen vuoden luonto-ohjaajien koulutehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa kahden yön metsäretki meille ekaluokkalaisille. Leirintäkohteena oli Jermulan eräkämppä Miehikkälässä Salpapolun varrella. Retken ensimmäisenä päivänä meitä kävi jututtamassa Starboxin toinenkin bloggaaja, Matkalla Kaakossa-blogia kirjoittava Tanja. Hän kirjoitti retkestä ja luontomatkailun opiskelusta enemmänkin ja sen voi lukea täältä: http://starbox.fi/matkallakaakossa/missa-ja-miten-opiskellaan-luontomatkailualan-ammattilaiseksi
Ensimmäisenä leiripäivänä meitä hiillostettiin kasvitentillä, joka toteutettiin maastossa muutamaa kuivanäytettä lukuunottamatta. Läpi se onneksi meni, vaikka sitä etukäteen tuli jännitettyäkin. Muuten päivä lähti käyntiin ruuan laitolla ja telttojen pystytyksellä. Sää suosi meitä koko retken ajan, ilma pysyi poutana vaikka yöllä lämpö putosi melkein pakkaselle. Isoin huoleni olikin koko retken suhteen se, että palellunko hengiltä. Mutta huoli oli turha, kun lainasin Pikkuveikan pakkasmakuupussia ja pakkasin mukaan myös alpakkasukat.
Jermulan eräkämppä on rintamaveteraanien ylläpitämä, johon kuuluu myös sauna ja laavu. Vieressä sijaitsi myös pieni järvi, johon rohkeimmat uskaltautuivat vielä uimaankin. 
Majoituksen sai valita oman mieltymyksen mukaan, joko oman teltan, riippumaton tai laavun tai sitten koulun puolijoukkue- tai pikkuteltan. Itse päädyin puolijoukkuetelttaan neljän muun naisen kanssa, hyvin sovittiin ja tarettiin.
Ensimmäiseen päivään kuului myös oppitunteja ja meidän luokka tutustui kartanlukuun ja kompassin käyttöön. On niitä joskus suunnistaessa tullut käytettyä, mutta hyvää kertausta. Varsinkin, kun oma metsässä liikkuminen on lähinnä haahuilua joka pidemmän päälle johtaisi eksymiseen. 
Seuraavalle aamupäivälle meille oli varattu museokierros Salpalinja-museosta, jonne patikoitiin noin kolmen kilometrin matka. Olen viimeeksi käynyt museolla joskus viisi vuotta sitten ja siellä on kyllä aina ilo käydä. Oppaat olivat todella hyviä ja kertoivat salpalinjan historiasta selkeästi ja mielenkiintoisesti. http://www.salpakeskus.fi/fi/salpalinja-museo_ala
Museovierailun jälkeen lähdimme patikoimaan takaisin Jermulaan ja ryhmän sieni-haukat jättäytyivät letkan perälle eivätkä voineet ohittaa runsaita suppilovahveromättäitä. Niin siellä sitten pyllisteltiin mättäillä ja pussiin tuli hyvä saalis käytettäväksi päivällisellä. Itse en ole oikein koskaan sieniä harrastanut enkä niitä tunne, joten uskallan poimia ainoastaan kanttarelleja maastosta. Olikin todella mielenkiintoista kuunnella kokeneempien sienestäjien kattavaa sienituntemusta. Opiskelun edetessä perehdymme enemmänkin sienituntemukseen, joten nyt viimeistään on hyvä alkaa sisäistämään sienien sielunelämää.
Sieni-haukat olivat sitä mieltä, että osa näistä olisi suppilovahveroiden lisäksi myös kosteikkovahveroita, jotka ovat hieman harvinaisempia, mutta suppiksiin helposti sekoitettavissa. 
Minulle on sanottu, että kannattaa opetella kaksi sienilajia kunnolla per vuosi, jolloin ne oppisi paremmin, kuin opettelemalla 50 lajia unohtaen ne samantien. Joten kuvassa näkyy nyt sitten se yksi laji minkä opin tänä vuonna, Suomuorakas. Tunnistaa tuosta hassusta pinnasta, eikä välttämättä ole mikään maukas syötävä. Soveltuu paremmin värjäykseen ja se jaetaan kahteen lajiin, kuusen kanssa viihtyvät ja männyn seuralaiset. Värjäyksessä mäntysuomuorakkaasta saa ammoniakkilisäyksellä kauniin siniharmaita sävyjä kun taas kuusisuomuorakkaalla tulee vain perus ruskeaa sävyä. 
Iltapäivästä toisen vuosikurssin opiskelijat olivat järjestäneet meille rastiradan, johon osallistuimme kolmen hengen ryhmissä. Rata oli todella hauska ja opettava. Meidän piti mm. rakentaa repun painon kestävä lautta, rakentaa paarit ja kantaa opiskelijaa niissä, tunnistaa kasveja, arvioida etäisyyttä, osata ea-taitoja ja solmuja. Olisi varmasti ollut hyötyä, jos olisi harrastanut partiota joskus. Mutta kun ei ole, piti pärjätä maalaisjärjellä. Hyvin pärjättiinkin ja oli meidän joukkueessa se partiolainenkin. Joukkueemme johti rastirataa ennen viimeistä rastipistettä, jossa piti tehdä nuotio ja polttaa keppien väliin solmittu paalinaru poikki. Nuotio saatiin hyvin sytytettyä, mutta odoteltiin turhan kauan ennen kuin lisättiin tarpeeksi risuja, jotta liekki olisi ollut tarpeeksi korkea ja jäimme toiselle sijalle. Mutta oli meillä kyllä hyvä joukkue, hienosti vedettiin koko rata läpi.
Koska ruokaa oli varattu enemmän kuin tarpeeksi, nälkä ei ehtinyt tulla missään vaiheessa. Illalla paistettiin vielä lettuja jälkkäriksi.  
Moiskun taidonnäyte tulen teosta tuluksia käyttäen. 
Illan pimetessä hiippailimme tutkimaan läheisiä korsuja. Pimeissä ja kosteissä korsuissa oli aika kauhuleffamainen tunnelma. Yksin sinne tuskin olisi hämärässä uskaltanut edes mennä. 
Illat olivat muutenkin vapaata ohjelmaa. Tuleen tuijottamista ja seurustelua. 
Torstai-aamuna aamiaisen jälkeen oli aika purkaa teltat, pakata kamat ja suunnata takaisin Anjalaan koululle. Mietin aluksi, että olinko pakannut liikaa kaikkea mukaan, mutta kaikki tavarat ja vaatteet tulivat kyllä käytettyä. Ehkä ensiapulaukkua lukuunottamatta, joka oli ihan hyvä asia. Toki pakkaaminen oli helpompi miettiä, koska kyseessä ei ollut vaellus jossa rinkkaa olisi joutunut kantamaan pitkiä matkoja.
Retki oli todella kiva ja hyvin suunniteltu, kiitos siitä tokaluokkalaisille ja opettajille. Koko porukka oli muutenkin mitä mainioin. Toki ulkoilma ja muutaman päivän yltiömäinen sosiaalisuus tekivät tehtävänsä ja kotiin saavuttuaan olo oli aika tööt. Ensi vuonna meillä on samanlainen reissu edessä kun järjestäjinä on vuorostaan meidän luokka. Sitä ennen taitaa olla vielä muitakin retkiä tiedossa. Kyllähän tälläinen opetusmuoto toimii paljon paremmin kuin pelkkä luokassa istuminen.
Löysin Salpalinja-museon kaupasta oman nimikko muistipelin. On todella harvinaista, että etunimeni on käytössä yhtään missään, joten oli hieman spuukia, että törmäsin tähän ja se vielä sopi aiheeseen käsitellen metsän kukkia ja puita. Kuvitus näytti jopa minulta ja Annu-hahmolla oli myöskin harmaa kissa. Joten voisiko tämäkin olla jonkinlainen merkki jostain... ehkä... jos niin haluan ajatella. Tämä tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja oikealta suunnalta, joten innolla odotan mitä kaikkea tämä tuokaan tullessaan. Hassua mihin sitä kulkeutuukaan, kun vaan uskaltaa hypätä.
"Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan." -Muumipappa
Lämmintä syyskuun loppua kaikille!

lauantai 10. syyskuuta 2016

Elimäjen Kovin 2.0

Viime viikonloppuna Pikkuveikkani järjesti sarjassaan toiset leikkimieliset crossfit-tyyliset kilpailut tutuillemme. Pikkuveikka on kasannut halliin pikkuhiljaa melko kattavaa kuntosalia, jossa on erilaisia urheiluvälineitä tämän tyyliseen toiminnalliseen harjoitteluun, joten niitä sai hyvin hyödynnettyä kilpailuun. Elimäjen kovin-kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran viime keväänä ja ajatuksena onkin pitää kilpailut kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Vaikka kisan nimi viittaa paikallisuuteen, saa kisaan osallistua asuinpaikasta riippumatta. Nimi-idea kun mukailee Karjalan kovin-kilpailua. Nytkin osallistujia oli mm. Imatralta ja Tampereelta asti.  
Kilpailu startattiin puolelta päivin kisa-isännän briiffauksella. Osallistujia oli miesten sarjassa 10 ja naisten sarjassa 3. Kasvua oli viime kevääseen, kun silloin osanottajia oli yhteensä 6 ja toimitsijoita varmaan tuplamäärä. Nytkin kisoja tuli seuraamaan kiitettävä määrä tuttuja. Ensi keväänä tulee toivottavasti vielä enemmän porukkaa paikalle.
Kilpalajeja oli yhteensä viisi erilaista ja parhaiten pärjäsi hyvällä kestävyydellä. Todella rankkoja lajeja ja nostankin isosti hattua kaikille kisaajille. Itsellä ei kunto riittäisi kuin ehkä yhteen lajiin, joten mielellään toimin vain toimitsijan roolissa. Ensimmäisenä lajina oli juoksu. Matka oli vain 800 metriä, mutta ylämäkeä ja alamäkeä koko matka. Mäen alta piti ottaa paino mukaan ja juosta takaisin sen kanssa. 
Toisena lajina oli 10 minuuttia kestävä suoritus (puhun lajeista norminimillä, koska en puhu rosvittiä), jossa kolme eri liikettä piti toistaa 7 kertaa ja tavoitteena niin monta kierrosta kuin ehtii. Eli 7 x wallball (pallon heitto seinälle), 7x burbee (yleisliike) ja 7x kahvakuulan etuheilautus. 10 minuuttia kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta saa kokeilla. Tuntuu ehkä tunnin suoritukselta. Hyi.
Itse tosiaan olin toimitsijan pöydän takana turvassa yskien flunssaa pois ja dokumentoin päivää kuvaten, Valma hyvänä apuvalmentajana. Huomatkaa myös pöydän terveysvirvoikkeet, Elimäen Pertoomarkkinoilta haetut metrilakut, sipsit, limsat ja oluet. Ensi kisoihin täytyy pystyttää joku makkarakoju, koska päivä oli aika pitkä.
Kolmannessa lajissa oli vuorossa kelkan vetoa, penkkipunnerruksen 3x maksimi ja kahvakuulan heitto. Uutuutena meillä oli Imatran vahvistus, Härvelä, joka kuvasi koko päivän tapahtumat livefeedinä Elimäjen kovimman facebook-sivulle. Myöhemmin kun katsottiin livefeedi läpi, oli se parasta tositeeveetä vähään aikaan. Sai nauraa ihan kippurassa, sen verran jäätävää kommentointia löytyi. 
Kukkoin ei pettänyt naisyleisöä tälläkään kertaa ja kisasi ainakin puoli kisaa ilman paitaa.  
Naljännessä lajissa piti kantaa tietty määrä painoja paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti. Laji vaati hieman taktikointia kuinka paljon painoja kannatti kerralla kaapia mukaansa.
Viimeisen viidennen lajin läpikäymistä toisen päätuomarin Suden kanssa. Aluksi oli kevyt sauvakävely rautakankien kanssa hallin ympäri ja loput liikkeet näkyykin kuvassa. Painona miehillä oli 20 kg ja naisilla 16 kg.
Miesten toinen sija päätyi tasoihin, joten hopeasija ratkaistiin rehellisellä painilla.
Palkintojen jako suorittiin pihakivistä muodostuneella podiumilla ja sarjojen voittajat saivat hienot Elimäjen kovin t-paidat. Ensimmäisessä kuvassa näkyvän villisika-vaakunan suunnittelin ja piirsin muokaten vanhaa Elimäen kunnanvaakunaa. Hevosen tilalle tuli villisika ja taksvärkki-kapuloiden tilalle olympia-tangot. Viime kisoissa voittajat saivat vaakunalla kaiverretut tuopit ja nyt teetettiin kisoihin t-paitoja kyseisellä vaakunalla. Ihan vaan koska leikkimieliset kisatkin voi vetää hieman överiksi.
Voittajien lisäksi on ollut tapana palkita myös tsemppaus-palkinnot spirit of the game-hengessä ja nyt ne jaettiin yllytyshulluimmalle ja kisojen vanhimmalle osallistujalle. Ihan mielettömän kovia suorituksia ja kovia urheilijoita. Osa kisaajista ei edes harrasta crossfittiä, joten mahtavaa heittäytymistä tämän tyylisen lajin pariin. Pienin osallistuja oli pieni puolivuotias poika, joka viihtyi kisoissa hyvin ja vaati äidiltään aina tauolla maitoa. Joten vähän ajan sisällä synnytetty vaavelikaan ei ollut esteenä kisaamiseen, vaan kovalla pohjakunnolla pääsi pitkälle. Ensi kisoihin tosin suunniteltiin omaa kuntosarjaa, jolloin mukaan uskaltaisi tulla vähemmänkin kuntoilleet. 
Kuvassa Elimäjen 2.0 kovimmat. Miesten sarjan voittaja vaihtui viime kerrasta, mutta naisten sarjan ykköspaikkaa pitää edelleen jäätävällä suorituksellaan ihana Maiju. Uusia haastajia kaivataan mukaan. Koko viikonloppu näissä karkeloissa meni ja viimeiset vierailevat toimitsijat poistuivatkin ranchilta vasta maanantaina. Hauskaa oli taas ja ensi keväänä uudestaan.
Kiitokset vielä Crossfit Kuusankoski, http://www.crossfitkuusankoski.com/ kahvakuulien ja wall ball-pallojen lainasta. Jos crossfit kiinnostaa, niin Kuusaan salilta on hyvä aloittaa. :)