sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti



En ole tehnyt piparkakkutaloja moneen vuoteen. Viimeeksi amk-kouluaikana pidimme luokkakavereiden kanssa pariin kertaan kuuluisat "Elimäen piparkakkuviikot", jotka käsittivät noin yhden viikonlopun aikana suoritettavan massiivisen piparkakkurakennelman kyhäämisen. Voisin tehdä niistä tänne oman postauksen. Nyt pitkästä aikaa teki mieli jotain taikinasta askarrella ja sain idean blogeissakin esillä olleista purkkeihin tehdyistä joulu/talvimaisemista. Keksin, että mitä jos sen piparitalon tunkisikin purkkiin. Ei ainakaan tarvitsisi miettiä, että kissanpentu ehtisi sen tuhota.


Minulla oli pari mummoni vanhaa isoa 10 litran lasipurkkia, joten ne olivat ainakin tarpeeksi suuria tähän tarkoitukseen. Purkit olivat hyvin pinttyneitä vuosien kellarissa olon jälkeen ja yritin tätä purkkia puhdistaa liottamalla sitä tiskikonetabletin avulla ja tuhka+sanolehtipaperilla hieromalla. Kaikkia pinttymiä en siitä harmikseni saanut pois. Jos jollain on hyviä ideoita jakaa, niin niitä otetaan mielellään vastaan.



Jottei piparitalo olisi ollut liian helppo, tein siitä sen kokoisen, ettei se mahtuisi kokonaisena purkkiin. Joten kattopalaset ja oven kiinnitin vasta rungon ollessa jo purkin sisällä. Tuli mieleen sellaiset laiva pullossa-rakentelut. Kokeilin myös pikeeriä ensimmäistä kertaa talon kasaukseen ja koristeluun. Tein aluksi todella jäykän tahnan, jolla olisi kyllä saanut todella pikkutarkkaa ja hienoa koristelua aikaiseksi. Mutta koska tätä tahnaa oli raskasta puristaa pursottimesta pihalle, sanoivat krooniset jännetuppitulehdus-ranteeni itsensä irti tässä vaiheessa ja jouduin tekemään pikeeristä löysempää ja näin ollen vähän suttuisempaa. 

Pihakoristeiksi kaivoin vanhoista lelulaatikoistamme pari peuraa, jotka ovat olleet nähtävästi metsästyksen uhreina ja olivat hieman sarvettomia ja jalattomia. Pysyivät kuitenkin pohjalla olevassa sokerissa hyvin pystyssä. 




Tämä purnukka on Riihimäen lasin 10 litran ilvestölkki. Kantta ei ole, joten laitoin siihen säkkikangasta ja joulunauhan koristeeksi. Talon sisälle mahtui hyvin patterikynttilä, mutta pitäisi melkein hankkia sellainen ajastimella, kun on kynttilän kaivuu ahtaasta purkista on hieman hankalaa.


Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti