Viime viikon bloggaajatapaamisessa saimme maistaa Aholafarmin Tuulan tekemää hyvän makuista pihlajajuomaa. Hauskana yhteensattumana valmistimme tällä viikolla koulussa samaa juomaa, jota tarjoiltiin tänään koulun päättäjäisjuhlassa. Tulevina luonnonvaratuottajina villiyrtit ja -vihannekset kuuluvat suurena osana opintoihimme. Maanantain yrttipäivänä keräsimme muiden villiyrttien ohella ämpärillisen nuoria pihlajanlehtiä, joista valmistimme opetajamme Milan ohjeistuksella kirpsakkaa pihlajanlehtimehua.
Pihlaja on suomalaisten pyhä puu ja muutenkin Euroopan pyhimpinä pidettyjä puita.Puu pihalla toi onnea taloon. Sekä kelttien että druidien uskonnollisissa seremonioissa sillä oli tärkeä osa: se suojeli ihmisiä pahoilta hengiltä, joiden ajateltiin levittävän sairauksia. Venäjällä on ollut tapana kasvattaa pihlajia talojen lähellä suojatakseen niitä noitia, velhoja ja haamuja vastaan. Pihlajan lehdissä on paljon antioksidantteja ja niistä on apua mm. vatsatautiin. Kuivattuna niitä voi käyttää yrttiteenä. (Piippo, 2017)
HUOM! Muistathan, että puiden antimien kerääminen ja ottaminen ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin. Saat kerätä puiden antimia omalta maalta ja tai maanomistajan luvalla.
Ohje:
1/2 ämpärillistä (n.5 litraa) pihlajanlehtiä
3 litraa kiehuvaa vettä
25 g sitruunahappoa
1/2 kg sokeria
Kaadetaan kuuma vesi lehtien päälle ja lisätään sitruunahappo kylmään veteen sekoitettuna. Annetaan maustua jääkaapissa 1 vrk. Siivilöidään lehdet pois. Sekoitetaan sokeri. Valmis juoma on tiiviste ja se laimennetaan vedellä ennen juomista.
Jos haluat säilöä mehua pidemmäksi aikaa, kuumenna mehu melkein kiehuvaksi, niin että pinta alkaa poreilla, mutta ei vielä kiehu. Pullota kuumennettuihin pulloihin tai pakasta. Juoman voi tehdä myös mustaherukanlehdistä.
Juoma on mukavan kirpeää, jossa on hieman karvas maku. Mietin, että mehu voisi sopia juhliin esimerkiksi kivennäisveteen lantrattuna tervetuliaisjuomaksi tai booliksi sekoiteltuna. Hyvää se on toki noinkin. Kannattaa kokeilla, koska juoma on todella helppo valmistaa.
Ensimmäinen lukuvuosi uusissa opinnoissa hurahti todella nopeasti. Ensi syksynä alkaakin sitten erikoistumisopinnot. Suoritan kaksoistutkinnon ja minun pitäisi valmistua luonnonvaratuottajaksi ja luonto-ohjaajaksi, joten heti alkusyksyyn pitäisi löytää sopiva työharjoittelupaikka.
Starbox- blogiportaalia pyörittävä Kaakon viestintä järjesti bloggaajillensa perjantaiksi taas mukavaa yhdessäoloa bloggaajatapaamisen merkeissä. Kun sain tietää päivän ohjelmasta, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, että osallistunko mukaan. Ohjelmassa oli Aholafarmille tutustumista, koskenlaskua Erämys- Keisarin kosket Oy:n mukana sekä maukasta lähiruokaa.
Aholafarm on Haminan Kannusjärvellä sijaitseva maatilamatkailuyritys, joka tarjoaa elämyksiä aina ralliautoilusta, metsäretkiin ja käytössä on myös juhla- ja kokoustilat sekä metsäkirkko. Aholafarmin palveluihin voi tutustua paremmin osoitteessa www.aholafarm.fi
Aloitimme päivän kokoontumalla vanhasta heinäladosta tehtyyn kokoustilaan. Lato näytti ulkopuolelta niin pieneltä, että yllätyimme kuinka tilavat sisätilat todellisuudessa olivatkaan. Talon emäntä Tuula pitää Aholafarmilla myös pitopalvelua ja valmistaa kaikki ruuat omin pikku kätösin. Pääsimmekin heti ruuan kimppuun, samalla kun emäntä esitteli pöydän antimia. Tilalla panostetaan intohimoisesti lähiruokaan ja kaikki tarjoiltavat olivat lähialueelta tai omalta tilalta. Omia lemppareita olivat villiyrtti-salaatti, itsetehty herukkamehu, nokkosrieska ja sen yrttilevite.
Tai kun nyt totta puhutaan, niin koko ateria oli lempparini. Nam.
Lounaan jälkeen ehdimme hieman lasehtaa vatsaamme, kun Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka kertoi meille hieman blogikirjoittamisesta ja sisällöntuottamisesta. Tunsin pistin sydämessäni, kun julkaisumääristä oli puhetta, joten yritän omassa blogissani hieman skarpata julkaisujen määrässä. Yleensähän postaukseni jumittuu siihen, että en osaa tehdä tarpeeksi lyhyitä ja kevyitä julkaisuja, vaan kuvien määrä, käsittely ja jonkunlaisen järkevän tekstin luominen vie niin paljon aikaa, että se tyssää siihen. Mutta yritetään jatkossa paremmin. Toiveena olisi tehdä vähintään yksi julkaisu viikossa, niin kuin joskus jaksoin, mutta saa nähdä miten käy.
Ladolta siirryimme kodalle nokipannukahveille ja jälkiruualle. Tilalla käynti oli todella mielenkiintoinen ja inspiroiva. Opiskelen ensimmäistä vuotta KSAO:ssa luonto- ja ympäristöalalla luonnonvaratuottajaksi ja luonto-ohjaajaksi, joten päivän ohjelma sopi minulle kuin nenä päähän. Maaseutumatkailu sekä luonnon hyödyntäminen hyvinvoinnissa kiinnostaa minua ja vierailusta saikin hyviä eväitä ja vinkkejä jatkoon.
Aholafarmin vierailun lopuksi kävimme vielä tutustumassa läheiseen metsäkirkkoon, jossa voi järjestää vaikka vihkimisen. Onneksi meillä oli pappi mukana omasta takaa poseeraamassa alttarilla. Hänen rennon letkeän blogin löytää osoitteesta starbox.fi/pappila Varoituksena voin sanoa, että käsityksesi papeista saattaa muuttua. ;)
Haminasta siirryimme kohti Hurukselaa, jossa sijaitsee Erämys- Keisarin kosket Oy. Yritys järjestää mm. koskenlaskua, saunailtoja jne. Kaikkea esimerkiksi Tyky-päiviin sopivaa toimintaa. Meidän porukalle oli varattu koskenlasku ja sen päälle loimulohi-ruokailu. Olen käynyt kyseisessä paikassa joskus pienenä oman kylän retkellä ja muistelin, ettei koskenlasku silloin tuntunut mitenkään pelottavalta. Joten vaikka nyt osa bloggaajista oli jo kirjoittamassa omia muistokirjoituksiaan koskeen katoamisen johdosta, olin itse vain lähinnä innoissani päästessäni paattiin.
Odottelimme jonkin aikaa omaa vuoroamme, jotta edellinen ryhmä selvisi koskesta takaisin saunamökille, mutta näissä maisemissa ja kauniilla kesäisellä säällä odottelu ei haitannut yhtään.
Ennen koskenlaskua saimme vielä nauttia nokipannukahvit nuotion äärellä. Itse kahvivammaisena juon vain teetä, mutta hyvää sekin on kuksasta nautittuna tuleen tuijottaen.
Valmistauduimme Kymijoen kuohuihin pukemalla koskiliivit päälle ja tunkemalla kypärät päähän. Firmalta sai lainata myös kumpparit ja sadevaatteet halutessaan. Turvallisuusohjeiden jälkeen loikkasimme kahteen kumiveneeseen ja suuntasimme kohti kolmea koskea. Matkalla ehti katsella kaunista jokimaisemaa ja bongata mm. harmaahaikaran. Vaikka tahdissa melomista harjoiteltiin ennen koskeen sukeltamista, unohtui rytmi ja kaikki muukin kun rytke alkoi. Turhan hurjia Kymijoen kosket eivät ole, mutta todella hauskaa se silti oli. Eikä kukaan pudonnut koskeen jännittämisestä huolimatta.
Koskiseikkailun jälkeen saimme taas ruokaa. Loimulohta, rosvopaistia pottumuusilla ja salaatilla. Koko päivän ruuat oli kyllä loistavia ja tiesi kyllä syöneensä. Sen jälkeen olikin hyvä vyöryä illaksi kotiin sulattelemaan päivän eväitä. Kiitos järjestäville tahoille ja Kotkan Cursorin väki, #visitkotkahamina joka oli myös päivässä mukana. Oli mukava päivä ja mielekästä tekemistä, jota sai toteuttaa ulkoiluhousut jalassa eikä jakkutakki päällä. Minä tykkäsin. Toivottavasti joku sai näistä jotain vinkkiä vaikka polttareiden järjestämiseen.
Muutkin Starboxin bloggaajat ovat ja tulevat kirjoittamaan meidän blogitapaamisesta, joten niihin voi tutustua lähemmin osoitteessa www.starbox.fi
Lähiruoka-teemalla jatkan tästä huomenna kohti Anjalaa, kun meillä on heti maanantaina luvassa koulussa yrttien keruu päivä ja tiistaina sieni-teoriaa. Odotan innolla.
Jotenkin tämä toukokuu on ollut henkisesti todella rankka. Niin monella osa-aluella tapahtunut kaikenlaista, joten voimat olleet aika vähissä. Ei ole oikein ollut intoa kirjoitella tänne ja vähän epäröinytkin, että mistä edes tänne kirjoittelisi. Mutta kyllä tämä blogi on sen verran tärkeä minulle, että aloitetaan nyt taas jostakin. Vaikka sitten tästä kukkapenkistä.
Viime vuonna kirjoittelin aiheesta, kuinka tehdä perennapenkki puutarhaan helposti. Siitä voi lueskella täältä, klik!
Nyt kun talo joudutaan purkamaan, myös talon kyljessä oleva kukkapenkki on katoamassa. Vaivalla yritin tehdä siitä toimivan ja nyt se piti tehdä kokonaan uusiksi. Melko turhauttavaa. Yritin miettiä, sopivaa paikkaa penkille. Tarpeeksi kaukana talosta, jottei se jää rakennustöiden alle, mutta kuitenkin kivalla paikalla, jotta se voisi olla pysyvä paikka sille. Lipputangon ympäriltä löytyi sitten sopiva paikka.
Minun piti jo viime vuonna tehdä kukkapenkki navettamme vanhoista kivijaloista, mutta se jäi suunnitteluvaiheeseen. Kivet oli kuitenkin roudattu jo pihaan asti, joten päätin käyttää niitä rajaamaan penkin sorapihan ja nurmikon välille. Isäni kun on hyvä maanrakentaja, pyysin häntä siirtämään painavat kivet oikeille paikoilleen. Kaivinkoneella kaavittiin tasainen pohja kiville, johon kivet asetettiin. Nurmikkoa myös kaavittiin pois, jotta multaa mahtuisi tilalle.
Olin ajatellut laittaa penkin pohjalle kompostimultaa lannoitukseksi, mutta innokas mieheni ehti täyttää penkin tavallisella mullalla heti kun silmäni vältti, joten ehkä penkki toimii noinkin. ;) Vanhasta kukkapenkistä oli erilaiset kukat nousseet jo sen verran esiin, että niiden löytäminen ja esiinkaivaminen onnistui melko helposti. Tosin osasta joutui hieman arvailemaan, että mikäköhän se tämäkin on. Aloitin penkin teon siirtämällä ensiksi maanpeitekasvit penkin reunuksille ja loput pikkuhiljaa penkin sisäosaa kohti. Kaivoin aina samat kasvit yhtäaikaa ylös ja mallailin niiden paikkaa asettamalla ne penkkiin mullan päälle ennen niiden istuttamista paikoilleen. Istutin kukat aika tiheään vastoin niiden suositeltuja istutusetäisyyksiä, koska muuten ne eivät olisi tähän pienempään penkkiin mahtuneet. Niitä voi sitten myöhemmin siirrellä, jos tulee liian ahdasta. Osa viime vuonna istutetuista kasveista oli jo ehtineet kasvattaa massiiviset juuret itselleen, joten aika isoja juuripaakkuja sai penkistä kaivaa ylös.
Nämä kuvat ovat viikko sitten otettuja, kun sain kukat siirrettyä ja alemmat kuvat ovat eiliseltä, joten kasvua on tapahtunut.
Hieman pelkäsin, että kyykähtääkö kaikki kukat tämän siirtämisen myötä, mutta hyvällä kastelulla ja viime viikonlopun helteillä ainakin osa röyhähti jo hyvään kasvuun. Joten toivotaan, että kukat viihtyvät uudessa penkissä ja ilostuttavat kesällä kauniilla väreillään. Nyt jo penkki näyttää niin kivalta, että se piristi oloa jo paljon. Puutarhaterapiaa parhaimmillaan.
Tuomikin aloitti kukinnan.
Ai niin, vaihdoin tuon yläbannerin. Kuva on otettu Valkmusan kansallispuistossa, kun kävimme luokan kanssa siellä retkellä maanantaina. Tehtiin samalla suo-alueen lajintunnistusta. Kuvassa siis variksenmarja pitkospuilla.
Kotitalomme olisi tarkoitus purkaa tässä todennäköisesti toukokuun aikana. Purkamisessa on todella iso työ, kun ajattelee mikä määrä jätettä siitä syntyy. Ajattelimme hieman helpottaa tätä urakkaa ja kaupata eteenpäin mahdollisimman paljon materiaalia ja tavaraa, jota ei sitten purkuvaiheessa tarvitsisi enää käsitellä. Vaikka talossa on hometta, uskoisin, että käyttökelpoista materiaalia talosta löytyy.
Pidämme nyt viikonloppuna, lauantaina ja sunnuntaina purkukirppiksen, jossa ihmiset saavat tulla ostamaan kaiken irtoavan ja vähemmän irtoavan materiaalin mukaansa, ihan vaikka tuhkatkin pesästä. Esimerkiksi jos tarvitset omiin nikkarointeihin ulkovuorilautaa, ikkunoita, väliovia, kattopeltiä, pattereita, takan luukun, keittiön kaappeja, öljykattilan tai polttimen, jääkaappeja, lavuaareja, vessanpönttöä, suihkua, jne. niin täältä löytyy. Autamme tarvittaessa purkamisessa. Laitan myyntiin myös astioita ja muuta sälää, jotka eivät mahdu tai en halua uuteen kotiin. Ja koska olemme jo herkistyneet homeelle, niin sitä parempi mitä vähemmän talon tavaroita meille jää. Rakkaimmat tavarani ja mööpelini olen jo säilönyt, mutta luovun mm. muutamista retro-mööpeleistäni, kirjoituspöydästä ja sohvapöydästä, joille en keksinyt enää paikkaa uudesta kodista (olenhan sisustanut sen jo päässäni ja pakotin itseni luopumaan edes jostain).
Purkukirppikselle löytyy oma tapahtumasivu facebookista täältä, klik! josta löytyy osoite.
Toivoisimme, että mahdollisimman paljon tavaraa lähtisi ihmisten mukaan. Tavara pääsisi kiertoon, eikä polttoon ja purku-urakkamme pienentyisi. Tervetuloa ihmettelemään ja ostelemaan. Ulko-ovi lähti jo appi-ukon matkaan, joten voisi sanoa, että todella avoimet ovet shoppailijoille viikonloppuna.
Mummoni kirjoittama juttu hänen elämänsä rakennusprojekteista. Artikkeli julkaistiin Kodin kuvalehdessä 80-luvulla hänen voitettua rakennusaiheisen kirjoituskilpailun. Taitaa tämä sattumusten kautta rakentaminen kulkea suvussa.
Elsa Pekala, Kodin kuvalehti 4.9.1984
Oma tupa, oma lupa
Oma koti kullan kallis, niinhän sitä sanotaan, varsinkin kallis. Sitä se on tänään, sitä se oli eilen ja on vielä huomennakin.
Luulen olevani aikamoinen asiantuntija tässä. En vain pysty selvittämään, koska elämässäni on se tänään-rakentamisen ajankohta. Koko elämäni on näet kulunut rakentaessa. Ei pidä luulla, että olisin rakennustyöläinen enempää rakennusmestarikaan sanan varsinaisessa merkityksessä. On vain sattumaa, että elämäni on ainaista talon rakentamista.
Lapsena aputyttönä
Ensimmäisen kerran elämässäni jouduin raknetamisen kanssa tekemisiin ollessani kymmenvuotias. Lapsuudenkotini oli ikäloppu rottelo, joten vanhempani joutuivat rakennuttamaan kotimme kokonaan uudestaan uuteen paikkaan. Omalle maalle kuitenkin, koska olivat maanviljelijöitä. Ajankohta oli vuosi 1939 juuri ennen sotia. Muistaakseni silloin ei tarvittu mitään ihmeellisempiä papereita, kiinnitys pankkiin ja sillä siisti.
Oma vakanssini rakennustyössä oli viedä polkupyörän pakettitelineellä kivityömiesten käyttämiä poria pajaan teroitettaviksi. Että minä osasin vihata sitä hommaa ja sitä seppää! Mukaani pyysin aina parhaan ystäväni, ikäiseni tytön. Tullessamme pajan ovelle seppä huuteli aina alasimensa viereltä: "Sieltähän ne pajasussut taas tulevat." Tietenkin pajassa oli aina muitakin ukkoja, ja kyllä me tytöt punotimme kiukusta. Mutta minkäs teit, mentävä oli.
Paljon mieluisampi homma oli hakea kannulla kylmää vettä lähteestä rakennusmiesten juotavaksi. Kesä -39 oli kuiva ja kuuma, joten vettä kului.
Nuorikkona hanslankarina
Kun olin vähän päälle parinkymmenen ikäinen, löysin itseni taas rakennukselta. Nyt olin hanslankarina varsinaisella omakotirakennuksella, sillä olimme rahaton ja koditon nuoripari. Tonttirahat olimme saaneet haalituksi kokoon. Siihen aikaan nuorillapareilla oli tapana täälläpäin pitää tukkitalkoot. Niin mekin teimme ja saimme ihmeeksemme puuta sen verran, että pääsimme rakennuksen alkuun.
Mieheni kaivoi lapiolla pohjan ja laudoitti sokkelin. Ainoastaan valuhommassa oli talkoomiehiä. Olimme läheltä olevalta muuntajatyömaalta keränneet autokuorman kiviä, niin sanottua sepeliä, jota laitoimme sementin joukkoon. Vahvaa tuli ja rahaa säästyi.
Me emme siihen aikaan tienneet mistään aravalainoista, eikä muutakaan lainaa edes käyty kysymässä. Tuskin olisimme edes saaneet. Kuka olisi uskaltanut meille takuumieheksi, tyhjätaskuille. Silloin opimme, kuinka vähällä voi tulla toimeen. Tavallisen työmiehen palkka ei varmasti ollut iso siihen aikaan. Erotin siitä heti sen summan, millä mieheni, minun ja kahden pikkupoikamme oli tultava toimeen. Loput käytettiin rakennukseen. Koska mieheni teki itse kaiken, hän teki sitä mukaa kuin rahaa oli. Ainoastaan muurari oli palkattava.
Kun keittiömme oli niin valmis, että siinä pystyi asumaan, muutimme taloon. Muissa huoneissa ei ollut vielä edes lattiaa. Keittiön pinta-ala oli 16 m2, ja siinä vietimme talven. Vuosien uurastuksen tuloksena kotimme lopulta pikku hiljaa valmistui hartiapankin rahoilla. Näin jälkeen päin ajateltuna se varmasti oli elämämme parasta aikaa.
Uusi ammatti ja uusi rakennustyömaa
Kymmenen vuotta asuimme ja rakensimme sitä kotia. Sitten tapahtui täydellinen muutos elämässämme. Pakkasimme kimpsut ja kampsut ja vaihdoimme ammattia. Ryhdyimme maanviljelijöiksi samaan huusholliin, josta olen alussa kertonut. Mitäpä se muuta tiesi kuin taas rakentamista. Nyt piti tehdä entiselle isännälle ja emännälle vanhaan taloon kylkiäinen, huone ja keittiö.
Jos ihminen joskus elämässään on lujilla, niin silloin me varmasti olimme. Olimme sitä henkisesti, ruumiillisesti sekä taloudellisesti. Velkaa jouduimme tekemään lunastaessamme tilan nimiimme. Rakennuspuut saimme nyt omasta metsästä. Aluksi ei tila tuottanut oikeastaan yhtään mitään, joten mieheni oli pakko pitää entinen työpaikkansa. Hän kävi tehtaassa kolmivuorotyössä 25 km:n päässä, hoiti maanviljelyksen sivuhommana ja rakensi. Kolmen ja puolen vuoden päästä hän vasta uskalsi jättää entisen työnsä.
Taito kasvoi tehdessä
Rakentamista riiitti. Nyt oli vuorossa rakennus, johon tuli autotalli, sauna, aitta ja puuliiteri. Taas äitee lapionvarteen ja betonimylläriksi. Olen vuosien varrella oppinut tietämään minkälaista sörsseliä milloinkin pitää tehdä, onko suhde 1:5, vai kuinka vahvaa sementin pitää olla.
Myllärinä oli silloin raskasta olla, kun myllyä pyöritettiin käsin. Tapanamme oli saada rakennus valmiiksi yhdessä kesässä, samalla tavoin valmistui pari latoa.
Vielä kerran talonrakentajaksi
Seurasi muutaman vuoden tauko. Aloimme miettiä asuinrakennuksen remontointia. Kutsuimme rakennusmestarin arvioimaan ja tekemään suunnitelmia. "Sokkeli ja ulkoseinät kelpaavat, muu uusiksi" kuului tuomio. Siitä alkoi pitkä päänsärky. Mietimme yötä päivää, teimme omia suunnitelmia. Eikä todellakaan löytynyt muuta vaihtoehtoa. Jos koko huusholli puretaan, muurit ja kaikki, missä sitten asuisi meidän poppoo, viisi ihmistä. Jossakin vaiheessa haikara oli tipauttanut tyttövauvankin sinne meidän rakennustarvikkeiden joukkoon. Lapset olivat tosin jo kohta aikuisia kaikki, mutta kuitenkin. Vaikka miten päin asiaa mietimme, aina oli seinä vastassa. Sitten tekivät pojat yhteistuumin päätöksen: uuteen paikkaan koko juttu.
Siitä se taas alkoi. Rakennuspiirustukset, luvat sun muut. Nyt oli jo byrokratia huipussaan, papereita tuli kuin setelipainosta. Paikan päällä kävi rakennustarkastaja, terveystarkastaja, myöhemmin rakennuksen valmistuttua palotarkastaja, ja lopuksi myös verotarkastaja kiinnostui tästä meidän mökistämme. Koko homma tuntui nyt olevan paljon moimutkaisempaa kuin koskaan aikaisemmin rakennusta aloitettaessa. Nyt meillä tosin oli ensimmäistä kertaa oikein kirvesmieskin, koska omat pojat ja tyttökin olivat muualla työssä. Kyllä siinä meille kaikille riitti työtä yllin kyllin. Ei totisesti meidän perheemme sinä kesänä liikoja nukkunut. Itseltäni kului kesä puoleen, kun ratkoin yökaudet sokkelilaudoista nauloja sitä mukaa kuin muilta töiltä ennätin.
Nyt oli rakentaminen kaikin puolin erilaista kuin aikaisemmin. Rakennusmateriaalit olivat ihan toisenlaisia. Ikkunatkin oli valmiiksi lasitettuja, sen kun laitteli paikalleen. Suurin pulmamme aiheutui halvan energian ajasta. Halusimme oikein vanhanaikaisen puuhellan ja leivinuunin. Se oli niin vanhanaikaista, että meidät naurettiin ulos monesta kaupasta, kun kävimme kyselemässä hellaa ja uuninluukkuja. Onnistuimme ne kuitenkin löytämään. Osa tosin oli sellaisia, joita toiset purkivat pois uunejaan hävittäessään. Joten nyt olemme niin uudenaikaisia, että meillä on talossamme hella ja leivinuuni öljylämmityksen lisäksi.
Kun jouluksi muutimme uuteen kotiimme, arvata saattaa, että se oli oikein joulujen joulu.
Nyt on sitten pojan vuoro
Siinä se nyt seisoi vanha mökki muutaman vuoden tyhjillään. Puretaan, ei pureta, puretaan... Kun ei purettu, niin taas alkoi tapahtua. Purettiin niin paljon, että jäljelle jäivät vain ulkoseinät ja sokkeli. Mikä nyt oli purkaessa, kun ei kukaan asunut rakennuksessa. Uusiksi pistettii koko mökin sisäpuoli, niin ettei entisestä ole mitään jäljellä. Se on nyt parempi kuin uusi. Poikamme siellä nuoren emäntänsä kanssa kasvattelee taloomme uutta isäntää.
Olemme tyytyväisiä siitä, että meillä on kummallakin perheellä oma taloutemme.
Vaikka se kovaa on ollut, ei kaduta
Jos nyt pitäisi sanoa, miltä kaikki rakentaminen on tuntunut, niin osuu varmaan paikalleen, kun sanon: Kun se parasta on ollut, on se tuska ja vaiva ollut. Miltä se nyt jälkeenpäin tuntuu? Kolottaa selästä, hartioista, niskasta, kyynärpäistä, joka puolelta. Mieli vaan on niin ihmeen hyvä. Tuskin päivääkään vaihtaisin pois.
"Näin jälkeen päin ajateltuna se varmasti oli elämämme parasta aikaa." - Elsa mummo
