Viime viikonloppuna juhlittiin ystävieni Sirkkulin 30-v ja Kopo-miehen 40-v synttäreitä. Juhlapaikaksi keksittiin meidän kotimökki ja koska Elimäellä ollaan, teemaksi valikoitui punaniskainen landemeininki amerikan redneck-hengessä. Tiedättehän nämä kaikki elokuva hillbilly-kliseet lappuhaalareineen ja punaisine muovimukeineen.
Tämä ratkiriemukas juhlaväki on tavannut toisensa ensimmäistä kertaa tasan 10 vuotta sitten, kun ensimmäinen vuosi Kyamk:n restaurointilinjalla alkoi. Kun luokallinen outolintuja tajusivat, että sinne samaan paikkaan ne kaikki hengenheimolaiset ovatkin kasaantuneet, alkoi siitä ikimuistoinen yhteinen taival. Koko meidän vanha luokka ei tosin nyt ollut paikalla. Muutamiin on tullut vähemmän pidettyä yhteyttä koulun jälkeen ja osa estyi pääsemästä paikalle.
Kun kasa pilkunviilaajia suunnittelee juhlia, niin ihan kevyellä rekvisiitalla ei selvitä. Tällä porukalla on juhlittu mm. halloween-, mauttomuus-, 20-luku-, bollywood-, afrikka-, slaavilais-, Playa del Ingles-, maailmanloppu-, umpikuunjuhlia ja vaikka mitä. Ihan vaan siitä syystä, että miksipä ei. Yleensä juhlateema on valikoitunut paikan mukaan. Bollywood järjestettiin Marsun kelta/oranssissa kämpässä, slaavibileet luokkalaisen neuvosto-aikaisessa opiskelijaboksissa ja afrikkabileet Kopo-miehen ahtaassa opiskelijakanikopissa, jonne kuitenkin mahtui puolijoukkueteltta, jos koko kämpän siirsi sen sisälle. Asut ja asusteet sai ja piti aina vetää aina niin överiksi, että saattoi hieman hävettää, jos erkaantui vahingossa porukasta ja päätyi jonottamaan esim. mustaksi maalattuna r-kioskin jonoon.
Näihin juhliin haettiin inspiraatiota pinterestistä, josta löytyi mm. tuo kyltti-idea. Askartelin sen viikolla ja se viimeisteltiin juhlissa. Rekvisiittaa löytyi hyvin omasta takaa ja osan toivat vieraat tullessaan.
Lippusiimat tulivat Marsun mukana. Olkipaalit sain naapurilta ja ne päätyvät sitten myöhemmin kanoille pehkuiksi. Massikan isäni ajoi pihaan rekvisiitaksi.
Sää ei oikein suosinut, vaan vettä tuli koko päivän, mutta onneksi poutaantui iltaa kohden jolloin päästiin grillaamaan.
Kopo-mies löysi Kouvolan kauppahallista kunnon köntsät possunlihaa, jota hän ja Ihana-mies käryttelivät enoni rakentamassa, teemaan sopivassa grillissä, samaan aikaan, kun Sirkkulin tekemä papusoppa porisi valurautapadassa.
Juhlajuomat pitivät myös olla amerikkalaisia ja erilaisia jenkkioluita löytyikin helposti sittarin hyllystä. Booli tehtiin moonshine-pontikka-tyyliin isoon 10 litran ilvestölkkiin, johon löysin pinterestistä sopivan etiketin. Pienen ainesosa sekaannuksen myötä boolista tuli melkoisen eltaantuneen väristä, mutta makua se ei haitannut.
Juhlakalu-cowgirl ja takatukkainen cousin from south. Kaikille keksittiin myös etelätyyliset redneck-nimet, joilla nimikoitiin juomamukit. Löytyi kaikkia Becky-Suesta, Billy Bobiin ja Big Mamaan.
Ruuaksi oli grillattua possua, maissia, papusoppaa, coleslaw-salaattia ja corn breadia. Lihapuolen ja grillauksen hoiti siis Kopo-mies ja muut kokkailut oli tehnyt Sirkkuli.
Jälkkäriksi oli jäätävän hyvää kurpitsapiirakkaa ja mississippi mud cake, jotka myöskin olivat Sirkkulin loihtimat.
Big Mama lienee saanut inspiraatiota ainakin leffasta What´s eating Gilbert Grape, jossa perheen äitinä pyöri todella isokokoinen matami. Big Maman poimujen välistä etsittiin illan aikana mm. takatukka-serkun kadonneita tekareita.
Juhlat sujuivat leppoisasti teema-musiikin soidessa taustalla ja naurun raikuessa. Harjoittelimme jo päivällä muutamat kantritanssi-askeleetkin, mutta loppuillasta hauskin videopätkä syntyi, kun tällä teemapukeutumisella vetäistiin perinteinen joka juhlissa tanssittu bollywood-koreografia. Pahoitteleni, mutta sitä spektaakkelia ei nyt tänne laitettu yleisön nähtäväksi.
Ilta muuttui yöksi ja pikkuhiljaa Rednex hiljeni kaiuttimista ja väsymys iski päälle. Teemajuhlat ovat aivan todella hauskoja silloin, kun kaikki jaksavat ja haluavat panostaa teemaan. Eikä kaikkea tarvitse aina ottaa niin vakavasti, ei ainakaan omaa itseään.
Tässä vielä lopuksi hauskin perhepotretti ikinä, Big Mama perheineen. :) Yiihaa!!
Oletteko te järjestäneet jotain hauskoja teemabileita? Uusia ideoita otetaan vastaan tulevaisuutta ajatellen. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti