maanantai 8. elokuuta 2016

Mökin pukuhuoneen muutos

Blogini olikin näköjään kesälomalla, kun tuli hieman pidempi tauko päivityksiin. Mielessä oli kyllä kirjoittaa tänne, mutta aika mennyt niin vauhdilla, kovasti ollut kesämenoja ja koneella ei ole tehnyt mieli näpytellä näin kesäiltaisin. Joten jos nyt sitten syksyä kohden innostuisi bloggaamaan enemmän.
Olin pari viikkoa sitten viikonlopun evakossa meidän kesämökillä, kun Ihana mies järjesti kotona perinteistä Äijä-iltaa. Pakkasin mukaan Halla-koiran, liikaa ruokaa ja maalausvehkeet. 
Tarkoituksena oli tehdä jotain pientä ehostusta mökillä, joten päätin käsitellä saunan pukuhuoneen seinät toisen sävyisiksi. Pukuhuone on hieman tunkkaisen oloinen, joten se kaipasi jotain raikastusta. Katon tulen maalaamaan joku jumalan vuosi valkoiseksi, joten raikkautta ja valoa saa sillä ja seiniin valitsin harmahtavan kuultosävyn, jolla saisi keltaisuutta pois hirsistä. 
En ole aiemmin käyttänyt Uulan Ilona kuultomaalia, joten valitsin sen nyt testattavaksi. Ilona on hengittävä ja vesiohenteinen, mutta ei akrylaattipohjainen, joten se oli juuri passeli hirsiseinille. Into-maalia olenkin aiemmin käyttänyt ja siihen ollut ihan tyytyväinen, sen jälkeen kun tehdas lisäsi pigmentin määrää maalissa. Olen vähän kaihtanut vanhojen pintojen kuultokäsittelyä, koska niistä saattaa tulla hieman laikulliset ja ruman näköiset, kun vanhaan pintaan ei kuultokäsittely imeydy tasaisesti. Omiin juttuihin näitä kokeiluja uskaltaa tehdä, joten sävyksi valitsin Kelon, joka uudella pinnalla on harmaa ja tälläisellä vanhalla kellertävällä pinnalla taittaa hieman vihreään.
Maali oli helppo levittää ja aluksi se näytti todella epämääräisen laikukkaalta hirren pinnalla, jolloin ajattelin, että pakko laittaa toinen kerros myöhemmin. Mutta seinien kuivuttua maali oli tasoittunut nätisti ja selvisin yhdellä maalauskerralla.
Katon kun vielä saa vaaleaksi, niin sitten alkaa näyttämään hyvältä. Tai onhan tässä nyt jo kiva ero vanhaan pukuhuoneeseen.  
Mökin makkarin seinälle toin vanhan koulun opetustaulun, joka käsittelee syötäviä ja myrkyllisiä sieniä. Se oli odotellut sopivaa paikkaa varastossani, niin keksin sitten tuoda sen tänne ja hyvinhän se tuohon sopii. Mökin seinät maalasin pari kesää sitten, josta oli juttua täällä http://starbox.fi/tuleentuijottaja/huvilan-ja-huussin-valimuoto
Putsasin myös mökin katon. Pitäisi kaataa lähimmät puut mökin ympäriltä etteivät roskaisi ja sammaloittaisi kattoa. Muuten keskityin vain tuijottamaan tyyntä järveä ja snorkkeloimaan rantavesiä läpi. Viihdyn hyvin mökillä yksinkin, joten viikonloppu oli oikein rentouttava ja seesteinen.  
Hyvää elokuuta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti