perjantai 6. toukokuuta 2016

Kukkapenkki for dummies

Eilen aloitettiin kukkapenkin mylläys, josta kirjoittelin aiemmassa postauksessa. Tänään päivällä äitini jatkoi istutusten siirtoa sillä aikaa, kun olin töissä ja illalla jatkettiin uusien kukkien istutuksella. 
Tähän kuistin edustalle keskelle siirrettiin naapurin kukkapenkistä osa humalaa, joka saa kiivetä ylös kohti katosta. Toiseen reunaan taidan ostaa vielä jonkin kärhön, josta myöskin voisi tulla hieno köynnös. Kaksi ruusua siirrettiin vierekkäin humalan viereen. Tähän vasempaan reunaan, istutettiin Viherpeukalot.fi tilattu valmis perennapenkki nimeltä Sateenkaari. Kuten kerroin, niin olen huono suunnittelemaan toimivia istutuksia, jotka kukkisivat koko kesän. Joten tällä takaan, että penkistä saattaisi tulla jopa hieno. 
Kukkakuvat: viherpeukalot.fi
Pakkaus sisältää 30 kasvia: 1. karpaattienkello sininen (3 astiatainta), 2. ajuruoho´Purple Beauty´ (3 astiatainta), 3. kellukka ´Mai Tai´ (3 juurakkoa), 4. loistotädyke(3 astiatainta), 5. syysleimu ´Orange Perfection´ (5 juurakkoa), 6. lilja ´Dazzle´ (10 sipulia) ja 7. isotöyhtöangervo (3 astiatainta).
Kukkapenkki leviää kiilamaisesti toiseen päähän ja toinen valmis perennapenkkiryhmä päädyttiin istuttamaan penkin puoleen väliin. Ensin alta siirrettiin pois muutama kärsinyt matala havu toiseen päähän pihaa ja vanhoja perennoja siirreltiin ylemmäs penkkiä. Valmiit perennaryhmät ovat suunniteltu noin 1 x 2 m alueelle, joten kannattaa varata vähintään sen verran tilaa penkistä. Tähän kohtaan istutettiin ryhmä nimeltä Purppurahelmi. Tämä oli hieman seesteisempi väritykseltään kuin tuo toinen, mutta ehkä totun siihen räikeämpäänkin istutukseen. Onneksi kukissa omat inhokki sävy-yhdistelmät kuten kelta-violetti toimivat paremmin, kuin esimerkiksi sisustuksessa.
Kukkakuvat: viherpeukalot.fi
Pakkaus sisältää 32 kasvia: 1. sammalleimu ´Scarlet Flame´ (3 astiatainta), 2. ajuruoho´Albus´ (3 astiatainta), 3. verikurjenpolvi ´Elke´ (3 astiatainta), 4. jalokurjenpolvi ´Tiny Monster´ (5 juurakkoa), 5. syysleimu ´Raving Beauty´ (5 juurakkoa), 6. lilja ´Elgrado´(10 sipulia) ja 7. kellopeippi ´Summer Snow´ (3 astiatainta).
Tilauksen mukana tuli hyvät istutusohjeet eri lajeille. Jos on yhtä onneton viherpeukalo kuin minä, niin näillä valmiilla perennaryhmillä saa toivottavasti kivan ja tasapainoisen näköisen kukkapenkin helpolla. Pakettihinta on myös todella paljon halvempi kuin, että tilaisi kaikki kukkalajikkeet erikseen. Kun tilasi isomman satsin kerralla, sai myös tilaajalahjoja. Valitsin siihen pari erilaista liljalajia, jotka istutin vanhojen liljaistutusteni sekaan. Nyt vaan kastelua ja odottelua, että mitä sieltä nousee vai nouseeko mitään.
Askartelin lopuksi kukkapenkin keskelle pienen kivipolun, koska minä ja koirat kuitenkin oikaisevat nurmikolle kukkapenkin läpi. Koska onhan se aivan liian pitkä matka kiertää muutama metri kukkapenkin ohi. Minun piti aluksi tehdä polku säästämistäni pihakivistä, mutta niitä oli liian vähän. Olin kuitenkin säästänyt kanalaksi tehdyn pihasaunan puretun kiukaan kiviä ja niitä oli riittävästi tähän tarkoitukseen. Tasoitin ja tamppasin (Kummeli tyyliin) alustan ja ladoin laatat paikoilleen. En tehnyt mitään hienoa hiekka-tai kivituhka-perustusta, mutta ehkä nuo noinkin pysyvät ainakin hetken paikoillaan. Siitä tuli aika kiva ja nyt on ainakin selvä kohta, mistä voin loikkia nurmikolle ilman, että tallon istutuksia.
Voisiko kukat kasvaa nyt nopeasti, että näkisin millainen penkistä tulee. En malta odottaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti