torstai 14. toukokuuta 2015

DIY Numerokyltti





Tajusin tuossa edellisen postauksen tulipalokuvia laittaessani, että meidän uusi halli tai siis koko piha on edelleen ilman talonumerokylttiä. Välillä se on aina käynyt mielessä, mutta ei ole ikinä päässyt toteutukseen asti. Nyt sain vihdoin sellaisen aikaiseksi. Askartelin sellaisen ylijäämähirsipaneelista, jonka maalasin pariin kertaan Ottosonsin mustalla pellavaöljymaalilla. Kyltin fontin mallin löysin pinterestistä, josta yhdistelin paria eri fonttia ja piirsin ruutupaperille mallin. Sen jäljensin paneelille ja maalasin kirjaimet ja numerot kermanvärisellä oneshot-maalilla. Viimeistelin kyltin reunaviivoilla, joista olisi voinut tehdä vielä enemmän eri paksuiset, jotta kontrasti olisi suurempi. Ideana siis luoda kolmiulotteista vaikutelmaa maalaamalla viivoista eri paksuiset. Sävykin olisi ehkä ollut parempi valkoisena, mutta en malttanut odotella, että olisin alkanut tilaamaan sellaista. Joten tehtiin sillä mitä oli. Sitten porasin kulmiin reiät ruuveille ja ruuvasin kyltin hallin seinään. Ruuvin kannat töpöttelin vielä mustalla maalilla.




Nyt talonumero näkyy tielle asti, niin ei tarvitse meille tulevien vieraiden ja asiakkaiden arpoa mihin on tulossa. Aiemmin numero oli vain postilaatikoissa. Kuvassa näkyvät pengerryskivet ovat vanhan palaneen navetan kivijalkakiviä. Mietittiin silloin, että mihin ne voisi käyttää ja kun uusi halli tuli hieman eri paikkaan kuin vanha navetta, päädyimme tasaamaan niillä pihan korkeuseroa. Osa kivistä on vielä käyttämättä ja niille pitäisi keksiä jotain kivaa käyttöä.

 

Samalla kun kaivoin oneshot-maalit esille, harjoittelin hieman pinstripe-maalausta. Öljymaalipohja ei nyt ollut mitenkään paras ja tasaisin alusta, mutta ei se näin harjoitellessa haittaa. Suunnittelin vaneripohjalle melko simppelin paneelimallin ja tein aluksi sinivihreät viivat ja seuraavana päivänä nuo kermanväriset. Tietenkin tämä harrastus vaatisi, että jaksaisin vedellä niitä harjoitusviivoja sadoittain, mutta halusin kokeilla saanko minkään näköistä paneelia aikaiseksi. Yleensä symmetrisiin kuviin tehdään apuviivat maalausvaiheessa, jotta kuvasta saadaan oikeasti symmetrinen. Tämän tein ihan vapaalla kädellä ja ei se nyt ihan metsään mennyt. Mutta on tämä taas tälläinen kaukaa kiva-kuva. Läheltä katsottuna huomaa kyllä kaikki virheet, joten lisää treeniä. :)


Tässä vielä koristemaalauksen kevyt aikajana. Oikealla perinteistä koristemaalausta ja vasemmalla 50-luvulla yleistynyttä kustom kulttuurissa suosittua pinstriping-maalausta. Ei niin kaukana toisistaan. Alakuvassa esimerkki siitä, mistä pinstriping on lähtöisin. Asiakastyönäni tekemä reen kunnostus, johon maalasin vanhan mallin mukaisen ootrauksen ja koristeviivat. Koristeviivoja käytettiin mm. tälläisissä kohteissa, joista se myöhemmin siirtyi autoihin ja muihin kulkuneuvoihin.


Hyvää helatorstain loppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti