keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Pinko & Pahvi


Olin koko viime viikon länsirannikolla ystäväni Pyllikin luona, jossa jo aiemmin kesällä lomailimme. Nyt kyseessä olikin ihan työkeikka. Heidän vanhan hirsitalon tuparemontti oli edennyt siihen pisteeseen, että pahvittajaa kaivattiin. Olin jo aiemmin lupautunut heidän avukseen ja nyt sitä sitten mentiin. Tupa on noin 40 neliötä, seiniin tuli puolipaneeli helmiponttipaneelista ja yläosaan pinkopahvi ja tapetti. Katto pahvitettiin ja maalattiin. Katossa oli aiemmin kaksi paksua pahvikerrosta ja niiden alta löytyi mustaakin mustempi vanha katto. Liekö joskus ammoisina aikoina ollut savupirtti, sen verran komeasti olivat laudat ja palkit mustuneet.


Voisin myöhemmin tehdä päivityksen remontin eri vaiheista, Pyllikiltä löytyy ainakin iso kasa kuvia aiheesta. Talo on niin ison mylläyksen keskellä, että toivotan vaan voimia ja jaksamista uudelle isäntäparille vuosiksi eteenpäin. Sitä kun vanhan talon kanssa tarvitaan.


Jätesäkitettynä on uusi vessa/suihku, joka on tehty vanhaan vaatekomeroon. Tuvan nurkasta (ks. ylempi kuva) on purettu pois 70-luvulla tehty kylppäri, joten nyt tupa on alkuperäisessä koossa. 



Kattopalkissa näkyy kaiverrettu kukkakuvio.



Följarissa näkyy vanhoja tapettikerroksia. Emännällä on tapeteista näytteet tallella niin ne voi myöhemmin säilöä talokirjaan talteen.



Kattopahveja vettymässä muovin alla.


Käytin pinkopahvittamisessa ensimmäistä kertaa niittejä. Hyvin vaikutti pysyvän, varsinkin seinässä kun oli hyvä pohja alla ja kunhan vasaralla vielä naputteli tiukemmin, jos sattui jäämään hieman koholleen. Täytyy joskus testata vielä paineilmanaulain. Niitit nopeuttavat hommaa huomattavasti ja sopivat ainakin tälläisiin ei-museokohteisiin. Katossa käytin sekatekniikkaa ja siellä on niittejä ja nupeja sulassa sovussa. Katon pahvittamisessa minulla oli apulaisena Seilorin sisko, joka sattui juuri sopivasti olevan kesälomalla. 



Kattoon oli valmiiksi löyty raakalaudasta holkkalista, jonka paperoin kattopahvilla peittäen samalla nupinauhat seinän ja katon puolelta.



Ja vettä tuli kuin aisaa koko viikon. Hyvä niin, pysyi ilmankosteus ainakin sopivana pahvittamiseen.



Remppamiehet ehtivät asentaa jo alakaapistot keittiöönkin. Keittiökalusteet tulivat JUVI-Productionilta ja ovat täyspuuta. Tykkään :)






Ainut mikä hieman takkusi oli kattopalkkien pahvitus, koska ne eivät olleet mihinkään suuntaan suorat, eikä niitä haluttu alkaa oikaisemaan. Mutta ehkä pieni ruttuisuus hyväksytään vanhan talon kohdalla. 



Katon maalasin valkoisella matta pellavaöljymaalilla, jonka sävy oli mukavan pehmeä verrattuna esim. pahvin kovaan valkoiseen sävyyn. Maalilla oli helpompi maalata kuin tavallisella pellavaöljymaalilla, mutta se kuivuu myös nopeammin, joten ison katon kanssa saa olla ripeä.


Kattomaali kuivuneena pintana.


Aamuisia peltovierailijoita.



Pyllikki löysi tuvan tapetiksi Antiikkiverstas Wilman sivuilta nästgårds-sinisen tapetin, joka on painettu vanhalla liimaväritekniikalla muovipinnoittamattomalle paperille. Todella kaunis tapetti, tosin hieman vaativa tapetoida, koska liimaväri ei siedä yhtään kosteutta, joten liisteriä ei saa joutua tapetin väärällä puolelle. 
Pinkopahvin tapetoinnissa on myös hyvä olla apulainen mukana, joka liisteröi sitä tahtia kun toinen laittaa vuotia seinään. Normaalisti tapetin annetaan vettyä, mutta pinkopahvipohjalle se laitetaankin heti liisteröinnin jälkeen, jolloin pahvi ja tapetti saavat vettyä ja kuivua yhtämatkaa.




Tapetista leikataan toinen sivu pois sen mukaan kumpaan suuntaan tapetoidaan eli aina valosta pois päin. Pahvipohjalle tapetti kannattaa aina laittaa limisaumaan, kuten vanhanmalliset tapetit melkein aina tulevatkin.







Tapetti loppui ikävästi kesken, kun Seilori ei ollut muistanut laskea kuviokohdistuksiin menevää menekkiä mukaan laskuihin. Mutta menen jatkamaan tapetointia vielä viikon lopulla samalla kun käyn juhlimassa pikkutytön ristiäisiä. Puolipaneeli maalataan vielä myöhemmin tapetin pohjasävyn mukaisella sävyllä.



Sain myös kukkalähetyksen keskellä viikkoa Ihanalta mieheltä meidän hääpäivän kunniaksi. :) 
Sunnuntaina olinkin työviikon jälkeen niin poikki, että kävin vain pyörähtämässä Loviisan Wanhojen talojen päivillä ja niin väsynyt, etten jaksanut ottaa edes kuvia, mutta niitä taitaa löytyä hyvinkin monen blogista. Hyvää syyskuun alkua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Hei, muistatko oliko tuo matta pellavaöljymaali luonnonvalkoista vai valkoista? Molempia näytti olevan Antiikkiverstaan sivuilla myynnissä. Mietin, onko valkoinen aivan puhdas valkoinen. Mielellään otettaisiin vähän pehmeämpi sävy. Joskus luonnovalkoinen vain tahtoo jo olla lähes kerman sävyistä ja sitäkään ei haluttaisi.

    Annoitteko noiden pahvien vettyä tuolla muovin alla kuinka kauan? Tuotakin hommaa on meillä edessä ja opeteltavana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysäisin varmistuksen Pyllikiltä ja maali oli se valkoinen. Se on sävynä todella pehmeä, joten veikkaan että luonnonvalkoinen olisi jo todella kermainen.
      Pahvien voi antaa vettyä muovin alla vaikka yön yli jos illalla laittaa vettymään ja aamulla pahvittaa, kuitenkin noin 5-6 tuntia. Vettymisajat vaihtelevat varmasti monessakin pingotusohjeessa, mutta mieluummin vähän reilusti kuin liian vähän. Onnea teidän isoon urakkaan! :)

      Poista