torstai 12. heinäkuuta 2018

DIY Pöllö maatuska

Välillä vähän muutakin kuin vain raksajuttuja. Kälyni oli tilannut meille setit itsemaalattavia puisia maatuskoja maatuskat.com kaupasta. Juhannuksena päätimme pitää maatuskojen maalaustalkoita raksailun ja remppailun ohessa. Kälyllä oli selkeä visio maalata omistaan supersankareita ja minä pyörin viimeiseen asti pinterestissä osaamatta päättää mitä omiini maalaisin. Minulla on kasa vanhoja perinteisiä maatuskoja, joten halusin näistä jotain muuta. Pinterest oli tosiaan pullollaan erilaisia ideoita hyvin simppeleistä haastavampiin maatuskoihin ja aina barbapapoista eri eläinhahmoihin. Voiton vei söpöt pöllöhahmot, joita löysin erilaisia saman naisen maalaamina. Koska tarkka kopiointi on itseni sekä kälyni vahvuus, päätin ottaa mallia näistä samaisista pöllöistä. 
Kolme pöllöä sain maalattua juhannus sunnuntaina ja kaksi viimeistä maalasin seuraavalla viikolla valmiiksi. Koska olen näköjään vähän kehno ottamaan välivaihekuvia, niin tässä on vain aloituskuva sekä valmiit pöllöt. Haastavaa maalaamisesta teki maatuskojen pieni koko, pienin oli vain noin kolme senttiä korkea ja korkeinkin vain reilu 10 senttiä. Toki aihe olisi voinut olla se yksinkertainen barbapapa, mutta näissä oli mukavasti haastetta. Maaleina käytimme perus askartelu akryylimaaleja ja nämähän voisi vielä suojalakata jollain matta-lakalla, varsinkin jos tulevat lasten leikkeihin. Maalauksen aloitin pohjamaalaamalla pöllöt yhdellä pohjavärillä, ruskea, harmaa tai valkoinen ja sen jälkeen maalasin silmät ja siitä eteenpäin kerroksia kerroksien päälle. 
Tässä myös kuvat näistä Kälyn maalaamista supersankareista. Nämä on ihan superhauskat. Pikkuveikkani on kova supersankari-fani, joten sopivat hyvin heille.
Näitä oli ihan tosi (meinasin taas kirjoittaa super) hauska maalata ja ehkä joudun ostamaan lisää näitä maatuska aihioita. Voisin maalailla näitä tilauksestakin, jos joku on kiinnostunut. Aihe voisi olla melkein mikä vaan ja voisi toimia lahjanakin hyvin. :)
Helteistä loppuviikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti