Uuden talon suunnittelu edellisen kotimme, homeisen talon tilalle on edennyt aika joutuisasti. Ainakin, kun ottaa huomioon, että yht äkkiä pitikin keksiä, että minkäläisen kodin sitä haluaisikaan, jos saisi itse suunnitella. Suunnittelu on yksi lempipuuhistani ja talojen pohjapiirustusten piirtelyä harrastin jo joskus 10- vuotiaana. Silloin tuli tosin enemmän suunniteltua hevostalleja, mutta kyllä niitä kotejakin tuli piireltyä. Muistan, kun 11-vuotiaana kuljin lomamatkalla Israelissa vihko kainalossa ja luonnostelin siellä näkemieni talojen arkkitehtuurisia piirteitä. Normi harrastuksia. :D
Haluamme mahdollisimman hengittävän ja terveellisen talon. Koska perinnehirsirakentaminen on todettu hyväksi jo vuosisatoja sitten, niin sillä mennään nytkin. Sopiva talomalli bongattiin erään lamellihirsitalo-valmistajan mallistosta ja siitä muokkasin meidän tontille sopivamman. Laitoin tarjouspyyntöjä menemään muutamalle suomalaiselle ja yhdelle virolaiselle massiivihirrestä rakentavalle yritykselle. Vastauksia tuli positiivisen nopeasti ja näistä tarjouksista valikoitui jo meille sopivin vaihtoehto. Tarjousta ja suunnitelmaa vielä viilataan ja niistä voin kirjoitella sitten lisää, kun asiat alkavat varmistumaan.
Olin pyytänyt 6-vuotiasta veljentyttöäni, piirtämään myös oman versionsa talostamme. Teimme listan mitä kaikkea taloon haluaisimme ja tänään sain valmiin rakennuspiirustuksen hienossa lahjapaketissa, jossa oli myös muutama hänen lelunsa, jotka tulisivat sitten uuden talon vierashuoneen lelulaatikkoon. Tästä pääarkkitehtimme suunnitelmasta löytyy kaikki tarvittava, aina kissan raapimapuusta lähtien ja kun vertasimme sitä omaan suunnitelmaani, niin aika lailla samalta näyttää. ;)
Mutta rakennusasioihin palaan myöhemmin, sillä huomenna minulla ja Ihanalla miehellä alkaa loma ja suuntaamme kohti Sri Lankaa. Lomatunnelmia voi seurata minun instasta @tuleentuijottaja, sillä tänne palaan vasta loman jälkeen.
Sain marraskuussa anopiltani ja kälyltäni synttärilahjaksi lahjakortin Nirvanan wellness & tee-kauppaan, joka sijaitsee Kouvolassa Kouvolankadulla. Itse asiassa olin sitä itse toivonutkin ja ajattelin, että pääsen shoppailemaan hyviä tee-makuja tai luonnonkosmetiikkaa. Lahjakortti olikin sen verran arvokkaampi, että päätin mennä kokeilemaan Nirvanan wellness-puolen hoitoja.
Viime aikojen vastoinkäymiset ovat nostaneet stressitasojani aika hyvin ja tuntuu etten ole oikein saanut mitään aikaiseksi sekä päivittäin on tullut itku silmään pienimmistäkin asioista, joten ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki ottaa pieni rentoutushetki. Valitsin siis hoitomuodoista Deep Nirvana syvärentoutushoidon. Kotisivuilla kerrotaan hoidosta seuraavaa: Syvärentoutushoidossa käsitellään rauhallisesti painellen ja hieroen koko vartalo, kädet ja jalat. Lopuksi hierotaan pää ja käydään läpi kasvojen hermopisteet. Erittäin rentouttava hoito, joka sopii kaikille. Erityisesti työperäisestä stressistä ja omista/lasten unihäiriöistä kärsiville.
Syvärentoutushoidossa yhdisteltiin erilaisia hierontamuotoja aina shiatsusta, vyöhyketerapiaan ja thaimaalaiseen hierontaan joita Nirvanan yrittäjä, Tony on opiskellut mm.Thaimaan pohjoisosissa. Hoitohuone oli lämmitetty 25 asteiseksi ja siellä unohtui tammikuun pakkanen kokonaan. Hoitoon oli varattu tunti, mutta koska seuraavaa hoitoaikaa ei ollut varattu, jatkoimme minun aikaa vielä puolella tunnilla. Kyllä kannatti.
Lämmin, tunnelmallinen ja rauhoittava hoitohuone sai oloni tuntemaan kuin olisin takaisin Thaimaan lämmössä. Tonyn olemus on todella rento ja rauhoittava, joten minunlaiseni jäkittäjäkin osasi rentoutua hoitopöydällä. Hoidon jälkeen kamomillateetä nauttiessa oloni oli kuin tuolla kuvan apinalla ja varmasti myös näytinkin siltä.
Rentouttavasta hoidosta, lämmöstä ja tuoksuista tuli muistijälki omiin lomamatkoihini.
Voin lämpimästi suositella Nirvanaa kaikille, ketkä haluavat pienen irtioton, pienen matkan rentoutukseen. Ainakin itsellä se toimi ja nyt on vähän rennommat fiilikset ottaa vastaan tämä vuosi ja odotella kohta alkavaa lomaa.
Nirvanan hoitojen varaukseen pääsee täältä, klik ja facebook sivut löytyvät täältä,klik. Aasialaisten hoitojen lisäksi sieltä löytyy nyt myös sekä klassista että urheiluhierontaa kaverini Katariinan tekemänä. Menkäähän kokeilemaan.
ps. Kuvat ovat lainattu Nirvanan facebook-sivulta, apina ja rantakuvia lukuunottamatta, jotka ovat omilta Thaimaan matkoilta räpsitty.
Eilen meillä kävi homekoira. Sellainen iso, komea sakemanni, Jekku, Putkikoira Oy:sta. Osasi hommansa oikein hyvin, Jekku on koulutettu haistamaan homeet ja kaukolämpöputkivuodot, sekä se kykenee suorittamaan erilaisia etsintätehtäviä. Harrastuksena Jekku kilpailee myös palveluskoirien jälkikokeessa. Olimme tyytyväisiä Putkikoira Oy:n palveluun, vaikka löydökset eivät tietenkään olleet mieluisia. Koiraohjaaja Esa tuli Jekun kanssa paikalle sovittuna aikana ja antoi hyvän ohjeistuksen etukäteen tehtäviin siivoustöihin. Home-etsintä videoitiin ja saamme siitä vielä raportin viikon kuluessa. Meille piti tulla ennen joulua homekoira eräästä toisesta, lähenpänä olevasta yrityksestä, mutta he eivät ikinä päässeet meille asti, joten Jekku ja Esa matkasivat meille Vantaalta.
Koiraohjaaja Esan, kurkku alkoi jo tukkeutua hetken alakerrassa oltuaan. Ammatin huonoja puolia, kun joutuu altistumaan homeelle. Jekku merkkasi alakerrasta useita paikkoja, sellaisiakin mitä ei oltaisi edes osattu epäillä, kuten kylppärin pari nurkkaa ja pari muuta kohdetta. Yläkerrassa koira merkkasi ruokakomeron lattiasta kohdan, josta on aikoinaan pamahtaneet vesiputket jäähän ja lattiassa oli edelleen reikä muovimaton alla, joten siitä sai hyvän hajun välipohjan hajuista. Joten talossa on ainakin alakerta homeessa useammasta paikasta ja välipohjassakin on jotain. Homekoirahan ei pysty ilmaisemaan homealueen laajuutta, vaan ilmaisee kohdan jossa haju on voimakkain, joten välipohjan homevaurion laajuutta ei tiedä.
Homekoiran käynti vahvisti meidän ajatukset jatkosta. Pelastettavaa talossa olisi ehkä vain joitain ulkoseiniä, mutta niitä on hieman vaikea säästää. jos alta viedään perustukset. Kattokin pitäisi uusia ja katon kosteusvaurion hometilannetta ei edes tiedä, kun koiran on hieman vaikea ilmaista yläpohjan hometta, ilman, että mentäisiin vintille. Jos vanha talo remontoitaisiin, aina saisi miettiä, että jäikö jonnekin betonirakenteeseen hometta ja uusiutuuko ongelma alakerrassa. Vahvasti näyttää siltä, että 70-luvun rakennustekniikka on nyt meillä nähty ja siirrymme todennäköisesti hirsiseinien ja hengittävien materiaalien pariin. Uusi talo tulisi samalle paikalle, koska paikka on hyvä ja hieno. Seuraava askel olisi siis pankkiin marssiminen hattu kourassa ja vanhan talon tyhjentäminen purkua varten. En ihan tälläistä suunnitellut tälle vuodelle, mutta tällä nyt mennään.
Jouluvalmistelut meni nyt hieman toisella tapaa. Siirrettiin ja puhdistettiin tarvittavat tavarat evakkokämppäämme verstaalle ja pyykättiin ihan hullunaan. Koska olen jouluihminen, halusin kuitenkin hieman koristella kämppäämme, vaikka Ihana mies kiroilikin jouluvalojen määrää. Alla olevassa kuvassa olevan Merry&Bright-pussukan yhdessä Merry Christmas-viirin kanssa voitin arvonnasta Staboxin Kaunis Elämä-blogista piristämään jouluani. Kiitos niistä! Pussukkaan laitoin jouluvalot ja se pääsi mustan vanerikuusen viereen, jonka olin tehnyt mutama vuosi sitten. Siitä on oma blogipostaus täällä, klik. Yhdistelmä sopi mielestäni hyvin tähän mustaan jouluun.
Evakkokämpäksi tämä kaksio on oikeastaan aika viihtyisä ja olemme kotiutuneet hyvin. Tilaa on ainakin vielä, kunnes koko talon irtaimisto on käyty läpi ja suuri osa pitäisi saada tännekin mahtumaan. Tämän meidän olkkari/makuuhuoneen tapetoin alennustapeteilla ja maalasin lattian toissa vuonna, kun tilasta piti tehdä söpö puoti. Mutta näköjään tein sen kuitenkin tätä varten. Vanhan olohuoneen sohvapöytä ja tv-taso puhdistettiin ja tuotiin tänne. Muut mööpelit sänkyä lukuunottamatta täällä jo olivatkin. Puusohvaan leikkasin sopivat patjat ja heitin päälle kankaan.
Sängyn ympärille kiinnitettiin kattoon vaijeri, johon saisi verhot roikkumaan suojaksi. Koska me molemmat teemme välillä yövuoroja, niin onnistuu sitten nukkuminen päivälläkin. Nyt siinä roikkuu liian lyhyet pimennysverhot, mutta ompelen siihen joku päivä sopivammat. Valma koiran vaikein sopeutuminen muuttoon oli selätetty, kun hän sai 10-vuotislahjaksi uuden pedin ja viltin. Myös appi-ukoltani joululahjaksi saatu viltti on tuonut tarvittavan lämmön hänelle (ja myös minulle).
Joulukuusi oli tänä vuonna hyvin minimalli, mutta pakko sellainen oli kuitenkin saada joulumieltä tuomaan. Se pääsi nököttämään punaiseen emalikattilaan. Sain ystävältäni, Pyllikiltä lahjaksi pieniä virkattuja tähti-koristeita, jotka sopivat hyvin pieneen kuuseen.
Olkkari/makkarista on käynti suoraan ulos ja toisesta ovesta pääsee pukkariin ja kylppäriin. Aika luksus evakkokämpäksi tämä kyllä on, kun löytyy oikein sisävessa, juokseva lämmin vesi ja suihku. Voisi olla huonomminkin, ainakin kun muistelee ystäväni ulkohuussireissuja marraskuun kylmässä viimassa.
Pukkariin tuotiin hallista toinen kaappi vaatteiden säilytystä varten ja peltikaapista tyhjensin työvaatteeni meidän käyttövaatteita varten.
Toimistostani tehtiin meille keittiö. Sinne siirrettiin pieni ruokapöytä tuoleineen. Huoneessa oli valmiiksi jo pieni keittiönurkka jääkaapilla ja mikrolla varustettuna. Restaurointitöissä olen käyttänyt pientä siirrettävää liettä nahkaliiman lämmitykseen, joten nyt se siirtyi meille kokkauskäyttöön.
Keittiön toisessa kulmassa on minun sotkuinen työpöytäni ja ovesta pääseekin sitten suoraan verstaalleni. Ehkä me täällä mahdumme asustelemaan ihan hyvin, kun meneehän uuden kodin rakentamiseen ainakin vuosi tai pari. Ihanalla miehellä on ollut nyt muuton jälkeen ihan outo olo, kun ei tarvitsekaan niiskuttaa koko ajan ja aamuisin herää pirteänä. Jouluna kun olimme kinkkua paistamassa ja leipomassa vanhalla talolla, niin kyllä sen aamulla tukkoisuutena huomasi. Sama kävi, kun nyt teimme isomman siivouksen homekoiraa varten. Sisäilmaongelmat, yäk. Toivon vaan, ettei tuosta jää mitään pidempiaikaisia terveyshaittoja.
Kuten kuvista näkyy ja jos on seurannut minun instaa tai facea, niin huomaa, että joukosta puuttuu yksi. Viime postauksessa puhuinkin, kuinka olin miettinyt vanhimmasta koirastamme, rottweiler Pinjasta luopumista. Nyt muuton myötä tämä tapahtui hieman nopeammin, kuin olin ajatellut. Pari yötä muuton jälkeen, viikko ennen joulua, Pinja meni niin huonoon kuntoon, että paras vaihtoehto oli soittaa lääkäri paikalle päästämään hänet kivuista. Kirjoitan Pinjasta hieman myöhemmin, sitten kun kykenen. Hänen ruokakuppinsa odottelee edelleen tuossa lattialla, en ole sitä tohtinut vielä korjata pois.
Viime vuosi tosiaan hieman koetteli kaikin erilaisin tavoin meitä ja läheisiämme. Toivonkin siis tästä vuodesta todella paljon parempaa.
Ajattelin, että bloggailen joulukuussa kivoja joulujuttuja, askartelua, leipomista jne. No toisin kävi, jää jouluvalmistelut aika minimiin, tuli hieman muuta ajateltavaa. Olin aina asennoitunut siihen, että muutan meidän kodista vasta sitten kun vanhainkoti kutsuu. Olen asunut täällä jo 10 vuotta ja Ihana mies reilun kahdeksan. Vaarini on rakentanut talon 70-luvun puolessa välissä hänen perheellensä. Talo on tehty sen ajan standardien ja muodin mukaisesti, siinä on yläkerta ja puolittain maan alla oleva alakerta. Alakerta ei ole oikein ikinä ollut kauhean toimiva, kuten harvat kellarikerrokset ovatkaan. Meidän talossa asumisen aikana on sattunut useampi vesivahinko. Yhtenä keväänä alakerran kellarista tulvi lumien sulaessa vedet sisään niin, että olisi voinut kumiveneellä soudella pitkin huoneita. Salaojituksia tarkastettiin, paranneltiin ja alakerta kuivatettiin. Takkahuone on aina ollut hieman tunkkainen huonosta ilmanvaihdosta johtuen ja kun sen nurkasta löytyi hometta, purettiin kaikki homeiset rakenteet ja näin ollen päädyttiin purkamaan koko huoneen puupinnat. Alakerta remontoitiin kunnolla, kaikkiin lattioihin asennettiin lattialämmitys, jolla ajateltiin kosteuden pysyvän kurissa. Takkahuoneeseen laitettiin koneellinen ilmanvaihto.
Navettapalon yhteydessä reilu kuusi vuotta sitten paineaalto rikkoi vesiputken talomme välipohjassa. Huomattiin, kun vesi tihkui sokkelia pitkin ja alakerran katon maalipinta kupli. Tuvan lattia piikattiin auki ja putket vaihdettiin pintavetoputkiksi. Viime talvena huomattiin, että katto vuotaa jostain kohtaa, kun vessan kattoon ilmestyi kosteusvaurio. Ties kuinka kauan sinnekin vuotanut. Katto oli tarkoitus korjata ensi keväänä.
Alkusyksystä huomasin, että alakerran takka/leffahuoneen nurkka oli taas homeessa. Seinän vierustalla olevan sohvan pohjassa näkyi hometta ja seinän jalkalistassa myöskin. Revin suutuspäissäni sohvan pohjalevyn irti ja heitin menemään. Asia jäi siihen, mietintäasteelle, että pitäisikö koko sohva hävittää. Huonetta ei ole oikeastaan käytetty sen jälkeen koko syksynä. Itsenäisyyspäivän aattona menin sinne veljen muksujen kanssa katsomaan leffaa ja huomasin hetken sohvalla oltuani, että kurkku alkoi kipeytyä. Marssimme takaisin yläkertaan ja käskin miestäni heitttämään sohvan pihalle. Ihana mies purkasi ja pöllytti sohvan ulos alakerran ovesta. Takaisin ylös tullessaan hän oli jo aivan tukkeessa, silmät punaisen turvoksissa, nenä vuoti ja kurkku tukossa. Takkahuoneen ovi pistettiin säppiin. Hänen olonsa ei helpottanut koko viikossa. Loppuviikosta varattiin homekoira kyläilemään.
Oltiin jo varmoja, että alhaalla on taas hometta, mutta halusimme varmistaa merkkaako koira muitakin kohteita, kuten välipohjan tai vessan katon. Koira ei ole vielä ehtinyt talolla käymään, mutta pakko oli alkaa miettimään vaihtoehtoja. Talosta oli päästä pois, turha leikkiä enempää terveydellä. Hölmöähän se on aina ollut pelleillä tämän talon home-arvailu-leikeillä. Mietitty johtuuko esim. minun väsymys homeesta, ennen remonttia kun alakerta on aina tuoksahtanut. Ihana mies on niiskuttanut lähes siitä asti kun on täällä asunut ja kun ei enää polta tupakkaakaan, niin ei voi sen syyksi laittaa. Nyt ainakin selvisi, että home se on. Tuskin kukaan, joka ei ole yliherkistynyt homeelle olisi saanut noin vahvaa reaktiota sohvaa purkiessa. Itsellä home on tuntunut nyt pöllyttämisen jälkeen kurkussa ja silmien kuivuutena. Päätettiin, että muutetaan verstaani päätyyn, sosiaalitiloihin. Siellä on huone joka on ollut lähinnä myytävien/hamstrattujen mööpelien säilytystilana, vessa suihkulla ja toimisto, jossa on pieni keittiökalustesetti jääkaapilla eli pieni kaksio meille. Siellä sitten voisi rauhassa miettiä, että mitä talolle tehdään, remontoidaanko vai rakennetaanko kokonaan uusi.
Siirrettiin Romukopan (myyntitila) puolelta mööpelit verstaan vintille ja siivottiin tila. Haettiin jo kaupasta uusi sänky, koska pehmustettuja huonekaluja ei kannata hometalosta ottaa uuteen käyttöön. Oltiin juuri pari viikkoa sitten puhuttu, että ostettaisiin jossain vaiheessa uusi sänky, kun vanha alkoi käymään jo selän päälle. Nyt uusi tuli hankittua vaan vähän vauhdikkaammin. Lueskelin, että juuri noita pehmustettuja verhoiltuja kalusteita ei oikein kunnolla saa homevapaiksi, joten ainakin sänky ja olohuoneen sohva pitää hävittää. Vanhoista mööpeleistäni puran verhoilut ja ne voi sitten joskus verhoilla uudelleen, niitä en halua hävittää. Puisille ja muutenkin kovapintaisille huonekaluille ja esineille pitäisi riittää huolellinen pesu ja mielellään saunotus. Tekstiilit kannattaa pestä mahdollisimman kuumassa vedessä. Tulee pitkä prosessi, kun käy kaikki talon tavarat yksitellen läpi puhdistaen.
Ei tämän näin pitänyt mennä. Ajattelin, että tämän syksyn/talven stressaavin asia on meidän vanhasta Pinja-koirasta luopuminen. Hän meni syksyllä huonompaan kuntoon ja päätin, että sopivalla hetkellä hän pääsee pois. Eihän sellaista sopivaa hetkeä tietenkään ole tullut ja nyt kun rouva taas piristyi ja tuli tämä toinen paska, niin en taas osaa tehdä päätöstä luopumisesta. Pitäisi rohkaistua asian suhteen, mutta melkein 13 vuoden ystävästä on todella vaikea luopua omalla päätöksellä.
Meillä on jotenkin ollut todella paska säkä rakennusten suhteen, milloin palaa navetta ja milloin on vesivahinkoja ja hometta. Ja onhan tässä ollut muutenkin vaikka ja mitä. Mutta todettiin sitten Ihanan miehen kanssa, että meillä menee yhdessä muuten niin hyvin, että pakkohan sitä on välillä tulla ulkopuolelta jotain koetuksia. Hyviä puolia kun etsii niin, meidän ei onneksi tarvinnut miettiä muuttoa jonnekin kylälle tai kaupunkiin, vaan pystyimme jäämään tilalle. Jaksaa sitten helpommin käydä irtaimistoa läpi, kun ei tarvi reissata mihinkään kauemmas. Eikä minun tarvitse hävittää kaikkia perintö- ja antiikkimööpeleitäni, vaan ne saa toivottavasti puhdistamalla homevapaiksi. Se olisi ollut jo liian paljon, siihen nähden, että saatan joutua luopumaan vaarini rakentamasti talosta. Talo toimii huonosti, mutta silti se on niin kovin rakas ja muistoja herättävä.
Joidenkin mielestä tälläiset homeongelmat ovat kuitenkin ihan höpöhöpö-juttuja ja ovat sitä mieltä, että kyllä ne oireet jostain muusta johtuu. Jännästi vaan esimerkiksi Ihanan miehen tukkoisuus häviää talosta poistuttaessa ja takaisin tullessa hän niiskuttaa viimeistään tunnin kuluessa. Vaikeahan homeesta on päästä eroon ja huonolla säkällä se aiheuttaa elinikäisiä vaivoja.
Mitä oireita home sitten saattaa aiheuttaa:
• Yleensä aluksi ohimeneviä silmien ja hengitysteiden ärsytysoireita homealtistuksen yhteydessä
• Lisääntynyt hengitystieinfektioiden määrä
• Poikkeava väsymys ja usein päänsärkyä. Potilas saattaa nukkua yli 12 tuntia vuorokaudessa ja on silti väsynyt. Hänen on vaikea keskittyä mihinkään, tuntuu kuin aivot olisivat usvassa, muisti pätkii ja erilaisia kipuja, tuntopuutoksia on usein raajoissa.
• Homealtistus nostaa osalla potilaista verenpainetta ja pulssia
• Pienelle osalle astma ja paheneva hengenahdistus sekä harvoille radiologisia keuhkomuutoksia
• Gastrointestinaalioireet: mahavaivoja ja ripulia
• Fibromyalgiatyyppisiä lihas- ja niveloireita, harvoin selvä reumasairaus
• Iho-oireita: punoitusta, petekkioita ja joskus ihovaskuliittiakin
• Noin puolelle tulee jatkossa monikemikaaliyliherkkyys (MCS)
(lähde: hengitysliitto)
Viime yö oltiin ensimmäistä kertaa kertaa Romukopassa yötä. Pesukone on huutanut aamusta iltaan, että saadaan pyyhkeitä, lakanat ja vaatteita käyttöön. Tulee mieleen se dokumentti, Yksi tavara päivässä, jossa mies muutti alasti kämppään ja sai varastosta hakea yhden tarvitsemansa tavaran päivässä. Koirat ja kissa ihmettelivät muuttoa, mutta sopeutuvat varmaan pikkuhiljaa.
Onneksi kohta on kuitenkin joulu ja muuten kaikki on hyvin. Sain stressistä näköjään pienen flunssan päälle (todennäköisesti flunssa, ei home, koska olo ei helpottanut töissä yövuoron aikana), mutta toivottavasti se menee nopeasti ohi ja pääsee fiilistelemään joulua.
Minulla ei ole tainut olla ikinä adventtikynttelikköä, joten nyt sain aikaiseksi askarrella sellaisen. Tosin yksi adventti myöhässä, mutta kuitenkin. Ostin paketin valkoisia kynttilöitä ja löysin mustan kynttilöiden koristeluun tarkoitetun vahakynän Sinellistä. Ajattelin aluksi koristella kynttilöitä enemmänkin, mutta iski ramppikuume uuden materiaalin kanssa ja päädyin yksinkertaisen siisteihin numeroihin. Numerot piirsin vahakynällä vapaalla kädellä, mallia voi ottaa vaikka pinterestin fonttimalleista. Vaha kuivuu aika nopeasti, joten kuivumista ei tarvitse odotella pitkään.
Kynttilöille löysin alustaksi loputtomasta vanhojen romujen varastostani kauniin vanhan valurautaisen lettupannun, jossa oli paikat seitsemälle pikkuletulle. Kävin metsästä kaivamassa jäisiä sammalia, jotka sulatin ja muokkasin sopivan kokoisiksi (muista kysyä aina maanomistajan lupa sammaleen poimintaan). Asettelin sammalta kynttilöiden ympärille ja tyhjiksi jääneisiin koloihin. Mallailin jonkin aikaa, että mitä muuta koristeita sammalten seuraksi voisi laittaa ja päädyin pieniin kimaltaviin joulupalloihin. Olen aika surkea tekemään mitään asetelmia, pidän yksinkertaisista virityksistä, enkä osaa sellaista runsauden hienoutta, joten tätä oli hieman vaikea saada omaan mieleen tarpeeksi tasapainoisen näköiseksi. Ehkä saatan muuttaa koristusta vielä tai sitten tuo on ihan kiva noinkin, saa nähdä.
Tästä voikin edetä pikkuhiljaa seuraaviin jouluaskarteluihin, kuten tämän vuotiseen joulukorttikuvan piirtämiseen, piparkakkutaloon jne. Joulu saapuu kyllä mitään tekemättäkin, mutta ainakin itselleni saan hieman enemmän joulumieltä tälläisistä kivoista askarteluista.
Kuvissa vilahtava öljylämmitinlamppu on Ihanan miehen askartelema ja siitä on enemmän kuvia täällä, linkistä löytyy myös kuvia vanhasta kärrynpyörästä tehtystä kattovalaisimesta. Käy kurkkaamassa. :)