keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Pikku tipu Piipiip


Olen koko kesän odottanut, että joku meidän kanoista alkaisi hautomaan. Hellää oli kehuttu innokkaaksi hautojaksi, joten hän sen sitte ensimmäisenä aloittikin. Yhtenä päivänä kolme viikkoa sitten Hellä ei enää poistunut munintakopista koko päivänä, joten arvasin, että nyt sitten haudotaan. Munia alla oli vain yksi ja koska muut kanat olivat aloittaneet sulkasadon, ei munia tullut enää entiseen tahtiin, joten sain vain yhden lisämunan Hellän alle. Kahta munaa Hellä antaumuksella hautoi kolme viikkoa ja viimeisellä viikolla kävin jo malttamattomana vähän väliä päivystämässä joko sieltä joku kuoriutuisi. 

Kanat hautovat 21 päivää, joten olin laskenut, että ensimmäisen olisi pitänyt kuoriutua viime viikon keskiviikkona ja toisen perjantaina. Keskiviikkona aloin jo panikoimaan, että mitäs jos tiput eivät saa munankuorta rikki, koska kuoret olivat viime aikaisissa munissa olleet aika kovia. Torstaina alkoi toisesta munasta kuulumaan vieno koputus ja perjantai aamuna kuoressa oli pieni särö. Rapsautin kuorta hieman auki ja sieltä ilmestyi pieni tuhiseva nokka. Huh huh, ihka elävä tipu! Iltaan mennessä sieltä oli kuoriutunut pienen pieni tumma tipu.


Odotin vielä sunnuntaihin, koska ajattelin, että jos laskin päivät väärin, pitäisi toisen munan kuoriutua silloin. Harmikseni tähän päivään mennessä sieltä ei ketään kuulunut ja tiistaina Hellä lopetti kopissa nököttämisen. Joten pikku Piipiip jäi nyt ainoaksi tipuksi. Hieman reppanoita tiput yksin on, mutta Piipiip on osoittautunut todella reippaaksi kaveriksi, joten arvelin, että ehkä hänelle ei tarvitse alkaa etsimään adoptiokaveria. Lähistöllä olisi tosin viikon vanhoja iittiläisiä tipuja, joten hätätilanteesta voisin sieltä hakea kaverin. 


Reippaasti Piipiip on syönyt jo rehua ja kaurahiutaleita ja tiistaina oltiin jo ulkoilemassakin. Onneksi auringossa oli oikein lämmin, vaikka yöllä oli ollut jo pakkasta. 






Tässä vielä videopätkä ulkoilusta. Hellä ravistelee siihen malliin, että Piipiip meinasi lentää kanalan seinään. :D 
Pikku tipu on niin ihastuttava ja mainio, niin eihän tässä voi olla huonolla tuulella vaikka syksy ja kylmyys tekee tuloaan. Tiputerapiaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti