sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lankakorien tuunaus




Pikkuveikkani edesmenneellä kummisedällä Ekulla oli aikoinaan oma piirtämö, jossa hän työskenteli aikaa ennen CAD-ohjelmia ja muita nykyajan hömpötyksiä. Aikana jolloin käytettiin sitä kuuluisaa kynää ja paperia. Eläköitymisen jälkeen hänelle jäi iso varasto piirtämön tavaroita, joista hän myöhemmin lahjoitti osan kouluille. Hänen vielä eläessään kävimme kerran läpi hänen varastoaan ja oli puhetta, että voisin halutessani saada sieltä jotain. Asia jäi silloin ja unohtui. 

Tänä kesänä muutama vuosi hänen poismenonsa jälkeen hänen poikansa alkoi tyhjentämään varastoa. Suuri osa tavaroista meni roskalavalle, joten kävin pelastamassa sieltä tavarat, jotka kannatti säästää. Mukaan tarttui mm. valopöytä, piirustus- ja jäljentämispapereita, viivaimia, kirurginveitsiä, rullakoita ja muuta piirustussälää. Otin mukaan myös tälläiset lankakorit/rullakot. Ensin ajattelin niitä verstaalle, mutta hetken katseltuani niitä päädyin siihen, että niistä saisi kotiin kivat säilytyskalusteet. Rosterin sävy ei vaan miellyttänyt, joten jotain näille piti tehdä.




Puhdistin metallipinnat ja suojasin pyörät maalarinteipillä. Pohjamaalasin rullakot harmaalla spraypohjamaalilla.


Isomman rullakon jätin harmaalle pohjamaalipinnalle ja pienemmän pintamaalasin mintunvihreällä pintamaalilla. 




Rullakoissa voisi säilyttää esim. lehtiä tai kirjoja, viherkasveja, lankakeriä jne. Vielä ne eivät ole löytäneet lopullista paikkaansa kotona, kun meillä on menossa lattiaremontti työhuoneissa, makkarissa ja olohuoneessa. Niistä lisää myöhemmin. Kuvassa näkyykin jo Ihanan miehen työhuoneen uutta lattiaa. Ehkä olisi jo aika tehdä meiltä kotoakin enemmän postauksia. Niitä on tullut tehtyä aika vähän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti