perjantai 27. heinäkuuta 2018

Ohjeet lumppupaperointiin

Päädyimme pinnoittamaan muutaman huoneen raakaponttiseinät lumppupaperilla paristakin eri syystä. Vanhassa talossa makuuhuoneemme oli sisustettu hieman aasialaisittain ja samaa tyyliä halusin uudenkin kodin makkariin. Japanilaisten maalauksien pohjalla näkee usein pienen tai isomman ruudutuksen. Haluaisin ehkä maalata makkarin yhdelle seinälle japanilaistyylisen koristemaalauksen ja mietin, että millä saisi sitä samanlaista fiilistä seinään. Muistin lumppupaperin, jonka voi liisteröidä arkkeina seinälle ja niin saisi samantyylistä ruudutusta, mutta pohjoismaalaisittain.
Restaurointikoulussa aikoinaan kyseisestä materiaalista puhuttiin, mutta en ole sitä koskaan itse päässyt seinälle laittamaan. Sen kiinnitys tuntui helpommalta kuin pinkopahvin käyttö, joten se toisi myös helpotusta pahvitus urakkaan. Ihana mies innostui myös kyseistä materiaalista sen elävän pinnan vuoksi ja halusi sitä myös oman työhuoneen väliseinään. Koska tornihuone on samaa avointa tilaa makuuhuoneen kanssa, lumppupaperi päätyi myös tornin seiniin.
Nappasin esimerkkikuvat aasialaisista maalauksista Pinterestistä. 
Lumppupaperi on siis vanha 1800-luvulla yleisesti käytetty seinän päällystysmateriaali, joka valmistettiin ja valmistetaan edelleen paperimassasta ja kierrätysvaatteita. Eli seinällesi voi päätyä jonkun vanhat pieruverkkarit. Vasta kun teollinen rullapaperi keksittiin, lumppupaperia käytettiin arkkeina. Nykyään paperia voi ostaa, joko edullisemmin rullatavarana tai valmiina arkkeina joko perinnerakennuskaupoista tai tavallisista rautakaupoista, joissa sitä myydään esim. aluskartonki nimellä. Omat ostin Byggmaxista, josta kuvittelin saavani ne edullisemmin, mutta samana päivänä hankittu parkkisakko Porvoon vanhassa kaupungissa vesitti tämän säästön.
Lumppupaperi oli ostettaessa 1m x 15m rullana, josta revin 50cm x 60cm kokoisia arkkeja. Arkkien koko voi vaihdella, koska mitä epämääräisemmän pinnan tekee, sitä hienommalta se näyttää. Hukkaa ei myöskään tule, koska kaikki pienet silputkin voi käyttää. Arkkien tekoon ei kannata käyttää saksia tai muutakaan terää, vaan repiä ne esimerkiksi, lautaa vasten, jolloin reunat jäävät tarpeeksi rosoisiksi.
Paperoinnin alustana voi olla hirsiseinä, kipsilevy, huokoinen kuitulevy, lautaseinä, pinkopahvi tai muu paperointi. Pinnan voi maalata tai jättää sellaisekseen. Maalina on perinteisesti käytetty liima-, tempera- tai pellavaöljymaalia. Itse ajattelin kokeilla pintaan savimaalia.
Lumppupaperin kiinnitykseen käytin Pihlgren & Ritolan vanhanajan selluloosaliisteriä. Selluloosaliisterit, jotka eivät sisällä PVAC:tä, soveltuvat käyttöön silloin, kun halutaan pitää rakenne hengittävänä. Jos sellaiselle ei ole tarvetta, mikä tahansa seinäliisteri tai -liima käy kiinnitykseen.
Nämä ohjeet ovat Domus Classican sivuilta ja olen niihin lisännyt omia kokemuksiani. 

Ohjeet:

Jos paperoitavan seinän pinta on voimakkaasti huokoinen materiaali, levitä liisteriä seinälle ja anna kuivua vuorokauden. Tämä kannattaa tehdä ainakin kuitulevyjen kanssa. Laita tarvittaessa huoneen kulmiin valmiita pahvikulmia kuivana. Kiinnitä kulmat nupinauloilla. Kulmapahvit voivat toimia hirsiseinissä, mutta muuten en näkisi niille tarvetta, jos kulmat ovat siistit.
Levitä liisteri paperin toiselle puolelle ja anna sen imeytyä 5-10 minuuttia. Liisteriä kului lumppujen kanssa enemmän kuin tapetin, joten kannattaa varata sitä reilummin. Joissain ohjeissa sanotaan, että arkit voi myös kastella sumuttamalla etukäteen, jotta liisteri imeytyisi paremmin, mutta hyvin se meni ilmankin. Liisteröin noin 6-8 arkkia kerrallaan, taitoin ne liisteröinnin jälkeen kaksin kerroin ja annoin vettyä. Suurempi määrä olisi ehtinyt kuivahtaa, joten koin tuon määrän aika sopivaksi ja samalla tuli liisteröityä yksi rivi kerrallaan seinälle. Kannattaa kuitenkin viimeisten kohdalla tarkistaa, ettei liisteri ole päässyt reunoilta kuivahtamaan.
Paperi kutistuu hiukan kuivuessaan ja puskusaumat voivat aueta. Siksi vuodat asennetaan aina vähintään 1 cm päällekkäin. Joistain paikoista laitoin reunat reilumminkin päällekäin, vähän sen mukaan halusiko saumojen kulkevat samassa linjassa vai halusiko enemmän elävyyttä muuttamalla saumojen paikkoja. Arkit asetellaan paikoilleen käsin ja kävin ne läpi vielä muovisen tapettilastan kanssa, jotta reunat kiinnittyisivät kunnolla. Arkeihin jäi aina yksi repimätön sivu, jonka asetin aina niin, että se jäi seuraavan arkin alle, jolloin liian siisi pinta ei jäänyt näkyviin. Muuten arkkien asettelussa voi kikkailla niin paljon kuin haluaa ja mitä huonompi symmetriassa on, sen parempi. Lumppupaperin kanssa ei oikein voi epäonnistua. Todella rentouttavaa hommaa.
Liisteröi paperi myös etupuolelta "tapetoinnin" jälkeen liisteriharjalla voimakkaasti painaen paperi kiinni seinään. Pintaliisteri estää liian maalin imeytymisen paperiin. Anna kuivua hyvin ennen maalausta. Tätä en ole vielä tehnyt, koska aion käyttää siihen ohennettua liisteriä. Sen voi tehdä vaikka pariinkin kertaan, koska se vähentää liisteriä kalliimman maalin menekkiä.
Vaikka lumppupaperi on aika paksua, näkyi sen läpi kuitenkin raakaponttilaudoitus, joka tuo mukavaa elävyyttä pintaan.
Nämä päivälämpötilat alkavat olla aika tukalia työn tekoon, joten olen tämän viikon tehnyt yövuoroja myös raksalla. Hieman inhimillisemmät lämpötilat työskennellä ja pysyy samalla yövuororytmi myös vapaa-ajalla.
Reilu neliö jäi uupumaan lumppupaperia tornin kierreportaiden kohdalta.Joten aika tiukoille olin näköjään paperit laskenut. No, täytyy siihen vielä hakea lisää paperia jossain vaiheessa.
Viimeisessä kuvassa näkyy jo valmiiksi maalattua sisäkattoakin, joten kyllä tämä pikkuhiljaa näyttää etenevän ja toivottavasti joskus valmistuisikin. Keskiviikkona saatiin talkoovoimin kannettua piipun hormiharkot ja kaikki tasoitesäkit sisälle ja torstaina muurari aloitti piipun muurausta. Etenee..
Toivottavasti näistä ohjeista oli hyötyä jollekin ja jos joku muukin saisi kipinän kokeilla tälläistä hieman erilaisempaa, mutta perinteistä materiaalia. Lumppupaperi on halpa ja ekologinen, sekä mielenkiintoisen näköinen, joten miksi ei. 
Tähän loppuun vielä pari kuvaa, miltä lumppupaperi näyttää maalattuna. Kuvat lainasin Italianpunainen paritupa-blogista, jossa on rakennettu todella kaunis, perinteinen koti vanhaan siirrettyyn hirsirunkoon.
Helteistä, öö, vaikka Meripäiväviikonloppua kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti