sunnuntai 2. elokuuta 2015

Evakossa Hältsingissä

 Ihana mies järjesti eilen meillä kotona miesten illan, joten minä näin viisaammaksi lähteä evakkoon ystäväni Marsun luokse Helsinkiin. Hän oli muuttanut uuteen asuntoon keväällä, joten oli hyvä syy lähteä tutustumaan hänen uuteeen kotiinsa ja lähialueeseen. Mukaan pakkasin citykoira-Valman, joka rakastaa vilkasta kaupunkilaiselämää. Valma loikkasi autoon innosta täristen uusi, varta vasten tätä reissua varten hankittu blingblig- panta kaulassaan. Meidän muut koirat rakastavat maaseudun rauhaa, mutta tämä pieni pissis on toista maata.



Marsun uusi koti sijaitsee aivan Puu-Vallilan vieressä, joten saavuttuamme kohteeseen, teimme tutustumiskävelyn naapuruston vanhaan puutalo-alueeseen. Haimme eväät kaupasta ja menimme läheiselle kalliolle nauttimaan ah, niin lämpimästä kesäilmasta.



Kuvasin Marsun kodin sisustusta, jossa kalusteet ovat hieman vaihtuneet sitten viime asunnon. Nyt tilaakin oli huimasti paljon enemmän. Tämänkin kodin Marsu on sisustanut hänen ominaisella tyylillään. Sisustus on tyylikäs kokonaisuus, jossa on pääosin käytetty vanhoja huonekaluja ja esineitä taitavasti yhdistäen. Kuvia hänen vanhasta kodista löytyy täältä, klik!










Vanha ruokailuryhmä oli vaihtunut tähän ihanaan Olof Ottelinin suunnittelemaan pöytään ja tuoleihin, jotka olivat löytyneet tutun kautta.













Kiitos vielä Marsulle yöpaikasta ja mukavasta kääkkimis-seurasta.
Tässä vielä Valman loppuposeeraus uuden pannan kanssa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti