maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannus fiiliksiä


Juhannus meni vähän turhan nopeasti ohi. Mutta oli aivan todella kiva viikonloppu. Luulin aluksi, että vietämme juhannuksen lähinnä Ihanan miehen, Pikkuveikan ja Minikälysen kanssa, mutta pikkuhiljaa ihmisiä ilmaantuikin paikalle lisää ja aattona meitä taisi enimmillään olla noin 15 henkeä. Hauskoja tälläiset sen suuremmin suunnittelemattomat juhlat. 
Saatiin me aattona, ainakin vähän tehtyä remppaakin Villelän puolella. Ja lauantaina ahkeroitiin siellä hieman Minikälysen kanssa kahdestaankin. 




Rempparojuista saatiin kasattua Kymenlaakson isoin kokko. Pahalta tuntui heittää osa tavaroista menemään, mutta onneksi lastulevyä ei kuitenkaan niin ikävä tule.



Muuten evästettiin grilliruualla, mutta lauantaina jaksoin sentään leipoa kakunkin. Ohjeen bongasin uusimmasta Kotivinkistä, amerikkalainen juustokakku lemon gurd- raidoin. Pohjassa käytin domino-keksejä ja päällä lime curdia lemonin sijasta, koska pidän limestä enemmän. Hyvää oli, voi tehdä muulloinkin.


Osa porukasta yöpyi meillä ja osa kotimökillä, jossa muutenkin vietimme iltaa perjantaina ja lauantaina. Syötiin, juotiin, saunottiin ja osa jopa tarkeni uidakin. Lauantai-iltana oli aika kohmelo ilma, mutta onneksi illat olivat poutaisia ja nuotio lämmitti. Sunnuntaina syötiin äitini paistamia lettuja, joka onkin tullut jo juhannusperinteeksi.



Sunnuntaina ahkeroitiin omalla pihallakin siirtämällä pari köynnösruusua uuteen paikkaan, kun hankimme tuollaisen kivan kaariportin Clas ohlsonilta. Köynnösruusut olivat aiemmin oven lähellä kukkapenkissä ja alkoivat aina syksymmällä tungeksimaan kulkuväylälle. Nyt keksin sitten tuon kaariportin ja samalla sai ruusut toiseen parempaan paikkaan.


Toivottavasti ruusut vielä toipuvat siirrosta, koska juuret olivat todella isot ja niitä joutui hieman katkomaan. Suunnittelin, että kukkapenkkejä voisi jatkaa portilta molempiin suuntiin. Pihamme on mielestäni turhan avoin ja pidän rehevimmistä puutarhoista, ehkä hieman englantilaistyylisistä. Ja toisaalta rakastan japanilaisia puutarhoja, niin päädyin siihen, että toinen puoli pihasta olisi englantilaistyylinen ja toinen japanilainen. Se siitä punaisesta langasta. :) 
Vielä kun osaisi suunnitella sellaisen pihan. No onneksi tässä on vielä loppuelämä aikaa sitä toteuttaa. Haluaisin pihalle enemmän istutuksia ja koriste- tai hedelmäpuita, jottei tämä näyttäisi ihan golfkentältä. Aikoinaan piha oli hienon näköinen, kun mummoni oli kunnon viherpeukalo. Piha on kuitenkin muokattu uudestaan vuosia sitten, kun salaojitusta uusittiin ja se toivottavasti muokkautuu takaisin kivaksi maalaispuutarhaksi pikkuhiljaa.



Toivottavasti teillä oli mukava juhannus!

2 kommenttia:

  1. Upea portti ja hienoja Juhannustunnelmia sinun kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ruusut ovat jo hieman elpyneet siirrosta.Saa nähdä jaksavatko kasvaa korkeiksi tänä kesänä..

      Poista