sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Käy kotihin- tapahtuma Iitissä

Iitissä järjestettiin 1.päivä syyskuuta ensimmäistä kertaa Käy kotihin- tapahtuma. Hieman saman tyylinen kuin Loviisan vanhat talot- tapahtuma, mutta pienemmässä mittakaavassa. Loviisaan en viime viikonloppuna ennättänyt, joten tänne halusin ehdottomasti ehtiä. No aamupäivä meni Elimäellä Pestoomarkkinoilla Ihanan miehen kanssa vaihtaen tuttujen kanssa kylän juoruja, joten lähtöni Iittiin viivästyi. Mutta loppujen lopuksi ehdin kiertää yllättävän paljon kohteita. 
Tapahtuman kartan ja esitteet sai poimia Iitin maatilatorilta ja siitä kartoitin itselleni reitin kohteisiin. Tapahtumassa oli kymmenen eri kohdetta eri puolilla Iittiä tai pikemminkin Kausalaa. Muutama kohde oli hieman kauempana keskustasta ja loput aivan keskustan tuntumassa. Kohteina oli eri ikäisiä ja näköisiä taloja ja pihapiirejä. Talot olivat auki klo 11-16 välillä ja monissa kohteissa oli pop up- kahviloita ja kirppiksiä.

Kohde 3: Issula 

Remonttivaiheessa oleva maatila oli viehättävässä pihapiirissä, josta bongasin myös jonkun vierailijan ihanan kuplan. Tuollaisesta olen haaveillut jo teini-ikäisestä asti. Issula on Call it home- bloggaajan kakkoskoti, jonka tuvan remonttivaiheeseen pääsi tutustumaan sisällä talossa. Navetan ylisillä oli myös kirppis, jonka takia kurvasin tänne ensimmäisenä. Olin lukenut, että myynnissä oli mm. pönttöuunin kuoret, niin tulin tarkistamaan olisiko ne muuttaneet meille. Kuoret oli kyllä priimakuntoiset, mutta pönttis oli liian matala meidän tupaan. 

Kohde 2: Viitalan talo 

Myös tämä kohde oli hieman kauempana keskustasta, joten ajelin vielä tänne ennen keskustan kohteita. Talon nainen kertoi sisustaneensa kodin melkein pelkästään kirppiksiltä ostamillaan tavaroilla. Ainoastaan yksi piironki ja kahvimylly oli kuulemma tullut perintönä. Talossa olikin todella kauniita esineitä sekä huonekaluja ja varsinkin noista jugend- valaisimista olin kateellinen. Nekin oli taloon tullut, koska joku perikunta ei niitä enää halunnut pitää. Mistäköhän tuollaisia perikuntia löytäisi. 
Piha oli kekseliäästi toteutettu ja oli ihanan runsas. Piha-aitassa toimi myös hotelli, josta sai varata huoneen yöpymistä varten. Siellä oli kuulemma juuri majoittanut joku motoristikin Etelä-Euroopasta asti. Huoneet olivat runsaan mummomaiset, niinkuin omistaja kertoi ja sanoi, että sellaista sisustusta ei ole kaikki oikein sietäneet. Minusta huoneet olivat oikein viihtyisän näköiset. On varmasti ainakin mieleenpainuva majoituskohde.

 Kohde 8: Anttilanmäen talo

Tässä upeassa rakennuksessa, joka on rakennettu 1907, asuu nuori perhe. He ovat kunnostaneet kaunista kotiaan pikkuhiljaa ja paljon on kuulemma vielä tekemättä, mutta hyvältähän siellä näytti jo nyt.
Vanhoja tapettilöydöksiä seinistä. 

Kohde 5: Asemapäällikön talo 

Suuren remontin läpikäynyt asemapäällikön talo sijaitsee aivan Kausalan aseman vieressä. Talossa asui vanhempi pariskunta ja kodissa oli muutenkin hyvin mummolaksi sopiva fiilis. Remontissa huoneisiin oli saatu lisää kattokorkeutta ottamalla esiin vanhat kattopinnat, muuten pinnat olivat suurilta osin uusia. Minun huomio kiinnittyi tuohon kauniiseen ryijyyn, joka on kuulemma Varsinais-Suomesta.
Nämä punatiiliset rakennukset ovat vain niin ihania <3 
Pihan perällä oli ihastuttava ulko-sauna, joka on ilmeisesti ollut aikoinaan rautatieläisten käytössä. Talon isäntä sanoi, että käyttävät sitä edelleen ahkerasti, vaikka vedet pitääkin kantaa toiselta puolelta pihaa ja sisälläkin olisi käyttämättä jäänyt sähkösauna. Mutta uskon, että tuo pihasauna on miljoona kertaa tunnelmallisempi ja sieltä saa varmasti paremmat löylyt kuin siitä sähkösaunan kiukaasta. 

Kohde 4: Wallinmaan talo 

Tämä arkkitehdin suunnittelema fiftari-talo oli jotenkin todella kaunis. Vaikka talon sisustus ei ollut yhtään itseni tyylinen, oli koti sisustuksineen todella upea arkkitehtuurinen kokonaisuus. Huonekalut ja esineet sopivat täydellisesti talon kanssa yhteen ja siellä oli muutenkin jätetty vanhaa pintaa näkyviin, kuten nuo portaiden hienot vanerikaiteet. Tämä kohde todisti taas sen, että sisustuksesta tai talosta voi pitää, vaikkei sellaisessa itse haluaisikaan asua.

Kohde 6: Kausalan meijeri 

Vanhassa meijerissä sijaitsee useampi asunto ja toimitiloja. Tämä avoinna oleva kohde oli persoonallinen koti, jonka sisustuksesta voisi päätellä omistajien nauttivan ehkä musiikista ja taiteesta. 
Yllätyin itsekin kuinka monta kohdetta sitten kuitenkin ehdin parissa tunnissa kiertää, vaikka aluksi luulin ettei aika riitä kuin pariin kohteeseen. Tapahtuma oli mielestäni hyvin totetutettu ja se näköjään toteutuu myös ensi vuonna. Kohteet olivat kaikki todella persoonallisia ja ne olivat omistajiensa näköisiä. Näistä kodeista olisi hyvin saanut aikaiseksi sen ohjelman, Kenen kotona. Kaikista asukkaista olisin melko varmasti osannut sanoa kuka asuu missäkin. Kodit olivat tunnelmallisen kotoisia, viihtyisän oloisia ja ne oli sisustettu sen näköisiksi kuin itse haluaa, eikä sen mukaan mikä on muodissa. On todella rohkeaa päästää kotiinsa päälistelemään ventovieraita ihmisiä, joten iso kiitos heille, jotka uskaltavat. Olen aina pitänyt sisustuslehdistä ja muiden kotien näkemisestä, joten tälläisiä tapahtumia voisi olla vaikka joka kylässä. 
Mikä näistä oli sinun suosikkisi ja kävitkö tapahtumassa? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti