maanantai 7. toukokuuta 2018

Lautalattian asennus



Haluamme uuteen kotiimme mahdollisimman paljon luonnonmukaisia materiaaleja, joten oli alusta asti selvää, että yläkertaan tulisi lattiat aidosta puusta. En oikein pidä uusista siisteistä pinnoista, joten aidon puun elävyydellä saavutettaisiin sitä epätäydellisyyttä, joka tekee pinnasta paljon mielenkiintoisemman ja kauniimman. Lattialauta saisi olla melko leveätä, joten päädyimme tilaamaan Kouvolan sahalta 14,5cm leveää viistämätöntä kuusi ponttilautaa. Ystävämme vinkistä niihin ajettiin vielä alapuolelle tappourat. Taapeloimme laudat verstaalleni kuivumaan ja pinon päälle laitettiin vielä hirret painoksi ja koko nippu kiristettiin kuormaliinoilla kasaan, jotta laudat kuivuisivat vääntyilemättä. No, puun kuivuminen ja eläminen on aina kovin mystinen asia, joten kuivuminen ei tapahtunut nytkään ihan optimaalisesti. Verstaallani on todella kuiva ilma ja laudat olivat kuivumassa siellä noin kuukauden ja loput niistä on edelleen siellä. 
Lattian asennus aloitettiin pääsiäisenä yläkerran eteisestä. Juurikin silloin, kun olin nilkkani jääntänyt solmuun, joten itse osallistuin asennukseen silloin lähinnä sirkkelöimällä lautoja alakerrassa ja heittämällä asiantuntijalausuntoja jätkille yläkertaan. Meillä kummallakaan ei ole kauheasti kokemusta tälläisten asennuksesta, enemmänkin peruslaminaateista jne. joten oikean tekniikan opettelu vei aikansa. Alkuun pontit eivät tuntuneet menevän kunnolla pohjaan ja mietimme jo, että onko höyläyksessä tapahtunut jokin virhe. Mutta päädyimme siihen, että laudat olivat kuivuneet sen verran kuperiksi, että alampi naaraspontti jäi ikään kuin pidemmäksi. Mutta tätäkään ei ollut onneksi kaikissa laudoissa, joten osa raoista umpeutui todella tiiviisti ja joihinkin jäi hieman rakoa. Toki laudat olivat nyt rutikuivia, joten elämistä on edelleen odotettavissa.


Alkuun tuli käytettyä enemmän voimaa kuin tekniikkaa, joten alku aina tuskaisempi. Satuin katsomaan sopivasti jakson tanskalaista maajussia, jossa maajussi juurikin asensi vanhoja lattialautoja uuteen paikkaan. Siinä hän neuvoi viistämään höylällä pienet viisteet urosponttiin, jolloin pontti menisi paikoilleen hieman helpommin. Tämähän piti tietysti testata ja aika jonka käytin ponttien höyläämiseen oli kuitenkin lopulta lyhyempi, kuin laudan paikoilleen taisteluun ilman höyläystä. Höyläys oli helppo tehdä käsihöylällä pyyhkäisemällä kerran urospontin molemmin puolin. Tekniikan kehittyessä Ihana mies totesi, että höyläyskään ei ollut aina pakollista. Mutta tätä kannattaa testata, jos pontit tuntuvat todella tiukoilta.
Ennen lautojen asennusta levitimme lattialle ilmansulkupahvin, joka tuodaan limittäin toistensa päälle ja teipataan kiinni toisiinsa ilmansulkuteipillä. Pahvin voi nostaa reilusti seinälle, jolloin pahvin saa mahdollisimman tiiviisti. Pahvina käytimme perinneilmansulkupahvi Paavoa, jossa ei ole muovitettua verkkorakennetta pahvin välissä. Laudat kiinnitettiin kattovasoihin urospontin kohdasta ruuvein. Nopeaa ja lattia on helpompi purkaa myöhemmin tarvittaessa, kuin perinteisillä nauloilla kiinnitettäessä.


Välillä joutui askarteluhommiin, kun makuuhuoneen parvekkeen ovien kohdalla oli pieni korotus ja lautoja joutui hieman ohentamaan talttaamalla päistä. 


 Lattia puuttuu vielä parista huoneesta ja ne päästään tekemään nyt valmiiksi, kun hain lisää pahvia. Olemme todella tyytyväisiä lattiavalintaan jo nyt. Aika näyttää miten lattia elää ja miten viistämätön lauta toimii, tuleeko tikkuja jne. Nyt kun puu ei ole päässyt vielä kellastumaan, kuusi hohtaa valossa kauniin hopeisena. Lopullista värisävyä ei olla vielä päätetty, mutta todennäköisesti se tulee petsattua hieman tummemmaksi ja varmaan joko öljy tai vaha pintaan. Haluaisin maalata vaatehuoneeseen jonkun kivan koristemaalatun lattian, mutta siihen en ole vielä saanut lupaa. ;)


Koko ajan valmiimman näköistä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti