Kehräyskurssilla

Toissa viikonloppuna pääsin vihdoin monta vuotta haaveilemalleni kehräyskurssille. Olen parin vuoden ajan katsellut Loviisassa sijaitsevan Villitarhan järjestämiä kehräyskursseja, mutta aina ne ovat sattuneet ajankohdalle mikä ei ole itselle sopinut. Kävin kesällä samassa paikassa lankojen kasvivärjäyskurssin, josta voit lukea täältä: http://tuleentuijottaja.blogspot.com/2017/07/luonnonvarivarjayksen-peruskurssilla.html ja lopputuloksesta tehdystä askarteluideasta täältä: http://tuleentuijottaja.blogspot.com/2017/11/diy-moderni-seinaryijy.html

Kesän kurssilla päätin, että tänä vuonna kehräämään olisi vielä päästävä. Aluksi kurssin piti olla marraskuun alussa, mutta lopulta se siirtyi marraskuun loppuun. Lauantai aamupäivästä sulloin mummoni vanhan rukin auton takapenkille ja suuntasin kohti Villitarhaa. Innokkaita kehrääjiä oli saapunut paikalle koko navetan vintin täydeltä ja pari heistä oli ollut jo aiemminkin samaisella kurssilla, mutta joka kerta oppii varmasti aina jotain uutta ja viikonloppuna oli hyvin aikaa kerrata rauhassa opittuja taitoja, joten ymmärrän hyvin miksi tuonne voisi palata aina uudestaan. Me muut olimme ihan noviiseja kehräämisessä, joten opit aloitettiin ihan alusta kuidun käsittelystä, pesusta, karstaamisesta, rukin osista ja käytöstä alkaen. 

Opettajana meillä toimi jo lankavärjäyskurssilta tuttu Sanski Matikainen, Rukki ja rautapadasta. Hän on alun perin pienenä tyttönä oppinut kehräämisentaidon mummoltansa ja on nyt kehrännyt työkseen jo 10 vuotta. Pidän hänen tyylistään kertoa aiheesta sekä aiheen vierestä peruusteellisesti ja selkeästi. 

Alkupuheiden ja pohjustuksen jälkeen aloitimme villakuitujen karstaamisella. Olin kesän kurssilta saanut pussillisen kainuunharmas-rotuisen lampaan villaa, joten päätin aloittaa harjoitteluni sillä. Sain myös syksyllä serkultani ison säkillisen ahvenanmaanlampaiden villaa, mutta ne on vielä pesemättä, joten en niitä ottanut mukaan kurssille. Mutta kotona sitten odottelee ainakin iso määrä harjoitusmateriaalia. Sanski oli ottanut mukaan paljon erilaisia kuituja, joita sai ostaa häneltä. Myös jollain kurssilaisilla oli rukki Sanskilta lainassa, joten tarvikkeiden puuttuminen ei ole esteenä kurssille osallistumiseen. 

Karstat ovat siis kaksi harjan tyylistä vempainta, joilla villa "harjataan" niin, että kuidut ovat lopulta saman suuntaisesti. Sanski näytti myös kuinka niistä sen jälkeen voi rullata yläkuvassa näkyviä puneja, joista pitäisi olla sitten helppo (siis todellakin teoriassa) venyttää kehrättävää säiettä. Kehrättävän kuidun käsittelyä ei ole pakko aloittaa raakavillasta asti, vaan voi myös ostaa valmiita karstattuja tai kammattuja hahtuvia, joita pääsee suoraan kehräämään.

Jo pelkkä karstaus oli niin meditatiivista, että sitä olisi voinut jatkaa koko päivän. Mutta koska kehräämään oli tultu, oli pakko uskaltautua valjastamaan mummon rukki iskukuntoon ja yrittää pyöräyttää se pyörimään. Rukki on ollut minulla säilössä jo 10 vuotta ja sitä ennenkin se on seisonut pitkään nurkassa. Mutta tämä Kiikan rukkina tunnettu malli ei tarvinut muuta kuin puhdistuksen ja se oli valmiina toimintaan.

Arvelin jo valmiiksi, ettei kehräys tule olemaan mikään helpoin taito oppia. Minun kordinaatiokyvyllä en ikinä oppinut edes rumpuja soittamaan, koska en ymmärrä miten käsiä ja jalkoja voi käyttää edes eri tahtiin. :D Joten alkuun meille monelle toiminta oli jotakuinkin pyörän pyöräyttämistä käsin ja samaan aikaan yritys epätoivoisesti venyttää toisella kädellä kuituja ja toisella vahtia kierteen onnistumista.

 Ensimmäisenä päivänä sain kuitenkin jotain aikaiseksi. Helppoa se ei tosin ollut. Kuituni olivat todella jankkia, jota oli vaikea saada venytettyä ilman, että joutui repimään oikein kunnolla, jolloin kierrettä ehti syntyä liiaksi ja sitten olikin jo kauhea hässäkkä aikaansaannoksena. Mietin, että voiko tämä oikeasti olla todellakin näin vaikeaa. No onneksi helpotus tuli seuraavana päivänä, kun Sanski antoi minulle kokeiltavaksi muita kuituja. Niiden kanssa työskentely olikin sitten aivan toisenlaista. Itselläni ollut villa oli ehkä vähän liian pehmeää ja se tuntui huopuvan helposti, joten se ei ollut ainakaan aloittelijalle helpoin materiaali. Mutta kannattaa siis kokeilla erilaisia kuituja.

Ideana on saada mahdollisimman tasaista ja mielellään aika ohutta yksi säikeistä lankaa, jonka voi sitten yhdistää toiseen samanlaiseen kertaamalla. Tästä pitäisi sitten tulla käyttökelpoista neulontalankaa. Aloittelijoiden langat ovat yleensä aika epätasaista ns. taidelankaa ;) Myöhemmin tälläistä taidelankaa on kuulemma jopa vaikea tehdä, sitten kun oppii tekemään tasaista siistiä lankaa.

Kurssi oli kaksi päiväinen lauantaista sunnuntaihin kymmenestä neljään. Aika meni todella nopeasti ja taukoja unohti välillä pitääkin, ja paikan emäntä Nökö joutui oikein komentamaan meidät syömään. Sunnuntaina kävimme kuitenkin kehräyksen lomassa ihastelemassa paikan alpakoita. Nämä ovat kyllä niin ihastuttavia eläimiä, ei siitä pääse mihinkään. Toivottavasti minullekin joskus vielä sellaisia ilmaantuu, kun niistä on niin monta vuotta haaveillut.

Katsokaa nyt näitä silmiä. <3 

Sunnuntaina kun olimme saaneet kehrättyä pari vajaata puolallista lankaa, harjoittelimme langan kertaamista eli kahden yksi säikeisen yhdistämistä kaksi säikeiseksi langaksi.  

 Yläkuvassa näkyy oma aikaansaannos. aika taiteellinen jos ei muuta.

Tässä yläkuvassa näkyy yhden kurssilaisen kehräämän langan kaunis väriyhdistelmä. Muutenkin lanka oli todella onnistunut aloittelijan langaksi. 

Omassa langassa oli ainakin liikaa kierrettä, mutta eiköhän se siitä kun harjoittelee tarpeeksi. Täytyy vielä kastella tuo minun vyyhti niin sen pitäisi ehkä hieman suoristaa sitä. Ostin Sanskilta kotiin mukaan vielä kammattua ruskeaa hahtuvaa, jolla on hieman helpompi harjoitella näin alkuun, kuin tuolla huopaisella raakavillalla.  

Nämä kuvat ovatkin jo kotoa, kun olen harjoitellut tuon hahtuvan kanssa. Tuossa yläkuvassa näkyy hyvin kuinka tuo alkuosan paksuus vaihtuu jo hieman ohuempaan säikeeseen, joten toivottavasti joskus osaisi sitten tehdä koko matkalta tasaista nättiä lankaa, josta voisi neuloa jotain kivaa. Mutta mukavaa tämä räpeltävä harjoitteluvaihekin on. Eikä tätä(kään) opi varmasti ikinä niin hyvin, etteikö jotain opittavaa aina olisi. 

Kurssi oli todella antoisa ja viikonloppuna oppi hyvin kehräyksen alkeita. Lapsuuden hatarista muistikuvista löytyy mummoni kehräämässä, karstaamassa sekä loukuttamassa pellavaa kehräystä varten. Muistan paukuttaneeni mummon kangaspuita, mutta kehräämistä en tainut koskaan päästä kokeilemaan. Miten sitä innostuukin tälläisistä taidoista vasta sitten, kun ei ole suvussa ketään enää sitä opettamassa. Mutta sovitaan, että nämä perinnetaitokurssit tältä vuodelta on minun panostus Suomen 100-vuotis juhlavuodelle. Opetella pari itselle uutta, mutta vanhaa suomalaista perinteistä käsityötaitoa. 

Villitarhalla järjestetään ensi maaliskuussa samanlainen kehräyksen perusteet-kurssi, joten jos kiinnostaa opetella tekemään omaa lankaa, niin seuraa Villitarhan facesta tai Rukki ja rautapadan kotisivuilta tapahtuma-ilmoittelua. 

Mukavaa ja rauhaisaa joulukuun alkua kaikille!