sunnuntai 4. joulukuuta 2016

DIY Adventtikynttelikkö

Minulla ei ole tainut olla ikinä adventtikynttelikköä, joten nyt sain aikaiseksi askarrella sellaisen. Tosin yksi adventti myöhässä, mutta kuitenkin. Ostin paketin valkoisia kynttilöitä ja löysin mustan kynttilöiden koristeluun tarkoitetun vahakynän Sinellistä. Ajattelin aluksi koristella kynttilöitä enemmänkin, mutta iski ramppikuume uuden materiaalin kanssa ja päädyin yksinkertaisen siisteihin numeroihin. Numerot piirsin vahakynällä vapaalla kädellä, mallia voi ottaa vaikka pinterestin fonttimalleista. Vaha kuivuu aika nopeasti, joten kuivumista ei tarvitse odotella pitkään.
Kynttilöille löysin alustaksi loputtomasta vanhojen romujen varastostani kauniin vanhan valurautaisen lettupannun, jossa oli paikat seitsemälle pikkuletulle. Kävin metsästä kaivamassa jäisiä sammalia, jotka sulatin ja muokkasin sopivan kokoisiksi (muista kysyä aina maanomistajan lupa sammaleen poimintaan). Asettelin sammalta kynttilöiden ympärille ja tyhjiksi jääneisiin koloihin. Mallailin jonkin aikaa, että mitä muuta koristeita sammalten seuraksi voisi laittaa ja päädyin pieniin kimaltaviin joulupalloihin. Olen aika surkea tekemään mitään asetelmia, pidän yksinkertaisista virityksistä, enkä osaa sellaista runsauden hienoutta, joten tätä oli hieman vaikea saada omaan mieleen tarpeeksi tasapainoisen näköiseksi. Ehkä saatan muuttaa koristusta vielä tai sitten tuo on ihan kiva noinkin, saa nähdä. 
Tästä voikin edetä pikkuhiljaa seuraaviin jouluaskarteluihin, kuten tämän vuotiseen joulukorttikuvan piirtämiseen, piparkakkutaloon jne. Joulu saapuu kyllä mitään tekemättäkin, mutta ainakin itselleni saan hieman enemmän joulumieltä tälläisistä kivoista askarteluista. 
Kuvissa vilahtava öljylämmitinlamppu on Ihanan miehen askartelema ja siitä on enemmän kuvia täällä, linkistä löytyy myös kuvia vanhasta kärrynpyörästä tehtystä kattovalaisimesta. Käy kurkkaamassa. :)
Rauhaisaa joulun odotusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti