sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kiviniemen kartanolla


Kävin perjantaina tutustumassa Pyhtään Siltakylässä sijaitsevaan Kiviniemen kartanoon. Siellä asustaa mainio pariskunta Hannu ja Jaana Rinne, jotka ovat kunnostaneet paikkaa jo hieman yli 10 vuoden ajan. Olen tutustunut heihin Kymenlaakson rakennusperinneyhdistys Iisakin kautta. Hannu on tullut tunnetuksi Perinnemestari tv-sarjasta ja Perinnemestari- kirjasarjasta. Tänä keväänä häneltä ilmestyi viimeisin kirja, Perinnemestarin kesämökki. 

Ensi viikon lauantaina Iisakki järjestää perinnerakentamispäivän Anjalan kartanolla ja siellä on yleisölle tarjolla luentoja perinnerakentamiseen liittyen. Tulinkin Kiviniemeen suunnittelemaan Hannun kanssa meidän yhteisluentoa, joka käsittelee vanhojen ovien ja lukkojen kunnostamista. Saimme luennon rungon hyvin kasaan ja nyt vaan pitäisi kauhealla kiireellä saada luentomateriaali viimeisteltyä ensi lauantaiksi. Viime vuonna stressasin pelkästään yrityskojun pitämistä samaisessa tapahtumassa ja nyt pitäisi vielä luennoida yleisön edessä, oikein introvertin unelmapäivä. Huh huh, mutta onneksi luentoa ei tarvitse pitää yksin.


Kartano oli kuulemma aika hurjassa kunnossa silloin kun Hannu ja Jaana ostivat paikan. Pikkuhiljaa he ovat restauroineet paikkaa tila ja huone kerrallaan ja sisätilat näyttivätkin upeilta. Ulkopuolelta on kunnostettu mm. katto ja ikkunat ja seuraavaksi olisi vuorossa ulkovuoren maalaus vanhoilla sävyillä.



Heidän viimeisin iso kunnostustyö on samassa pihassa sijaitseva ihastuttava vierastalo Terikoff. Taloa voi vuokrata niin lyhyemmäksi kuin pidemmäksikin aikaa, nytkin talolla oli vuokralaisia, niin en päässyt näkemään taloa sisältä käsin. Talolta kulkee polku rannalle ja rantasauna on myös vuokralaisten käytössä sopimuksen mukaan. Juuri kun saavuin kartanolle, niin Hannu ja Jaana olivat työn touhussa höylä huutaen tekemässä vuokratalolle terassia meren rantaan. Kartanoon ja vierastaloon pääsee tutustumaan kotisivuilla, Klik!


Kartanolla on tehty ja tullaan tekemään jatkossakin kunnioitettavaa restaurointi ja kunnostustyötä, jolla saadaan säilytettyä pala kulttuurihistoriaa. Tälläinen perusteellinen perinnerakentaminen vaatii todellakin pitkäjänteisyyttä ja rakkautta lajia kohtaan, ei voi kuin hattua nostaa. Tälläistä lisää. :) Täytyy seuraavalla visiitillä pyytää jos saisi kartanon sisälläkin kuvata, siellä riittää nähtävää.


Kävin samalla reissulla moikkaamassa kaveriani Sirkkulia ja hänen miestänsä aivan Kiviniemen kartanon naapurissa. Tulee aivan liian harvoin vierailtua tällä seudulla. Sieltä kotiin ajellessa ihastelin kaunista alkukesän iltasäätä ja pysähdyin matkalla kuvaamaan kauniita maisemia. 





Kyllä kesä on niin paras vuodenaika! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti