lauantai 21. lokakuuta 2017

Sokkelia ja ontelolaattaa

Viime viikon maanantaina aloitettiin jumppaamalla käsin noin 16 000 kiloa harkkoja lavoilta perustusten viereen, jotta muurarit pääsivät aloittamaan sokkelin muurausta. Onneksi oli talkoolaisia mukana, ettei tarvinnut kahdestaan niitä paikoilleen raahata. Koko porukka oli tosin viikonloppuna juhlinut Ihanan miehen 4-kymppiset railakkaasti, joten viimeistään tässä vaiheessa tuli hikoiltua juhlat ulos. 
Sokkelin muurausta itse tehtynä oli mietitty aiemmin, mutta todennäköisesti olisimme vieläkin muuraamassa sitä, jos olisimme siihen ryhtyneet. Joten ajan säästämiseksi saimme hommiin paikalliset Jokisen muurarimiehet. Nämä taitavat muurarit ovat muuranneet mm. vanhempieni talon takka-hella-leivinuunin, josta kuvia voit katsella täältä ---->  http://tuleentuijottaja.blogspot.com/2014/05/antiikkilaastia-morskareen-pintaan.html
Sokkeli saatiin oikeaan korkoon viikossa, vaikka sade verotti työskentelytahtia ja rälläkän käyttöä. Viikonloppuna mies lisäili raudoituksia ontelolaattoja varten ja tasoitin kuralla pienen viisteen anturaan, jotta vesi valuisi oikeaan suuntaan poispäin sokkelista. Sen jälkeen kiinnitettiin patolevy paikoilleen. 
Tällä viikolla kaivurikuskimme tuli tekemään maatäytöt sokkelin ulkopuolelle ja hän tasoitti muutenkin pihaa. Samalla sokkelin sisäpuolelle lisättiin myös routalevyt ja niitten päälle tuli mursketta suojaamaan levyjä. Näitä täyttöhommia ja murskeen levittelyä tehtiin hiki hatussa vielä perjantai aamunakin, koska ontelolaattojen ja nosturin oli tarkoitus tulla samana päivänä klo13.
Ontelolaatat ja nosturikin saatiin tontille ihan aikataulussaan ja pääsimme aloittamaan laattojen asennuksen paikoilleen sokkelin päälle. Onneksi saatiin taas talkooporukkaa paikalle sekä meidän tarkan mittamiehen, joita ilman ei hommasta olisi tullut mitään. 
Laatat saatiin asennettua ilman ongelmia paikoilleen ja nythän meillä on jo melkeinpä lattia talossa. Ontelolaattojen välien valu tapahtuu ensi tiistaina, jonka jälkeen odotellaan vain Tenderin porukkaa paikalle pystyttämään hirsikehikkoa. Näillä näkymin meillä saattaa olla hyvällä säkällä talo säältä suojassa joulukuuhun mennessä. Tähän asti hommia on jouduttu tekemään aika tiukalla aikataululla, mutta nyt kiire alkaa helpottaa, kun kaikkien toimijoiden aikataulut on otettu kiiinni. Kun talo on pystyssä, jatkamme sisätöitä sitten omassa tahdissamme. Mitään tarkkaa aikataulua muuttovalmiista talosta ei ole. Toiveena olisi ehkä ensi kesänä päästä muuttamaan. Sen näkee sitten. Nyt toivon vain kuivaa marraskuuta , jotta hirsien pystytys sujuu ongelmitta ja hyvässä kelissä.
Olen ollut koko ajan hieman pelko perseessä, että jotain tässä epäonnistuu aikataulujen tai toiminnan suhteen. Meillä on ollut niin huono säkä näiden rakennusten kanssa (milloin palaa navetta, tulee vesivahinko tai pari ja milloin talo homehtuu), että en ole oikein uskaltanut iloita täysillä tästä asiasta, että saamme uuden terveellisen kodin. Ja varsinkin, kun eräs läheinen ihminen ei ole hyväksynyt tätä projektia ollenkaan, koska hänen mielestään vanhassa talossa ei ollut mitään vikaa ja haluamme vain huvin vuoksi rakentaa hirsilinnan, niin onhan tässä vähän sellainen olo, että saako tästä edes iloita. 
Tiedän kyllä pohjimmiltaan, että ratkaisu oli ainut oikea ja hyvä, mutta kyllähän muiden mielipiteet asiaa vastaan silti kaivertavat mieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti