maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen


Pääsiäinen kului mukavan rauhallisesti kotosalla. Ei turhaa hötkyilyä minnekään. Puuhailin omiani, askartelin, siivoilin, järjestelin, piirtelin, maalasin, kuvasin, käpsyttelin metsässä ja nautiskelin kotona olosta. Introvertin unelma viikonloppu.


Ostin pari viikkoa sitten todella halvalla facebookin valokuvaajien kirppikseltä 50mm opiskan kameraani, mitä olin himoinnut jo jonkun aikaa. Harjoittelin hieman sen käyttöä kuvaamalla pääsiäiskukkiani. Narsissit sain äidiltäni ja tulppaanit sekä helmililjat ostin itselleni pääsiäistä piristämään. Piristystä kaipailinkin, kevätaurinko ei toimi minulle oikein samalla tavalla kuin monille muille, jotka saavat siitä virtaa. Kirkas kevätaurinko imee minusta voimat ja tuntuukin, että pari viime viikkoa on oltu aika syvissä vesissä. Mutta tiedän, että kyllä tämä tästä taas tasoittuu kun kevät etenee. Olisi vaan niin paljon helpompaa olla hieman tasaisempi hahmo.









Pesin ison nipun kanalasta keräämiäni sulkia, joita olikin jo aikamoinen läjä viime syksyn sulkasadon jäljiltä. Tappelin tosin meidän Hilma kissan kanssa siitä, kuka niihin sulkiin saa koskea ja taistellaan edelleen. Laitoin muutamat Piiparisen pyrstösulat vanhaan lääkepulloon. Sitä komeaa kukkoa on niin ikävä. Piiparinen sairastui meidän lomalta paluun jälkeen ja nukkui noin kuukausi sitten pois. Nyt on kanala ilman kukkoa ja katselen keväämmällä josko sinne uusi kukko tulisi. Kanat näyttävät pärjäävän hyvin ilman kukkoa, mutta minä kaipaan hieman suruaikaa, ennen uutta kukkoa.


Kokeilin värjätä kananmunia marmoroimalla niitä kynsilakan avulla. Tekniikkaan löytyy paljon ohjeita netistä, mutta lyhykäisyydessään ohje menee näin: vesiastiaan kaadetaan pinnalle kynsilakkaa, jota hieman sekoitetaan puutikulla ja kananmuna dipataan lakan läpi ja nostetaan kuivumaan. Kokeilin värjäystä mustalla ja harmaalla lakalla. Vaatisi hieman enemmän harjoittelua hallita oikean tekniikka, mutta tuli noista ihan kivoja, kunhan käänsi onnistuneimmat puolet päällepäin. Hilma oli sitä mieltä, että tuo isoin sulka asetelmassa oli aivan turha ja siitä neuvoteltiinkin moneen kertaan, kissa lopulta voitti. 




Toivottavasti teillä oli rentouttava pääsiäinen. :)



1 kommentti: