Kiviniemen kartanolla

Kävin perjantaina tutustumassa Pyhtään Siltakylässä sijaitsevaan Kiviniemen kartanoon. Siellä asustaa mainio pariskunta Hannu ja Jaana Rinne, jotka ovat kunnostaneet paikkaa jo hieman yli 10 vuoden ajan. Olen tutustunut heihin Kymenlaakson rakennusperinneyhdistys Iisakin kautta. Hannu on tullut tunnetuksi Perinnemestari tv-sarjasta ja Perinnemestari- kirjasarjasta. Tänä keväänä häneltä ilmestyi viimeisin kirja, Perinnemestarin kesämökki. 

Ensi viikon lauantaina Iisakki järjestää perinnerakentamispäivän Anjalan kartanolla ja siellä on yleisölle tarjolla luentoja perinnerakentamiseen liittyen. Tulinkin Kiviniemeen suunnittelemaan Hannun kanssa meidän yhteisluentoa, joka käsittelee vanhojen ovien ja lukkojen kunnostamista. Saimme luennon rungon hyvin kasaan ja nyt vaan pitäisi kauhealla kiireellä saada luentomateriaali viimeisteltyä ensi lauantaiksi. Viime vuonna stressasin pelkästään yrityskojun pitämistä samaisessa tapahtumassa ja nyt pitäisi vielä luennoida yleisön edessä, oikein introvertin unelmapäivä. Huh huh, mutta onneksi luentoa ei tarvitse pitää yksin.

Kartano oli kuulemma aika hurjassa kunnossa silloin kun Hannu ja Jaana ostivat paikan. Pikkuhiljaa he ovat restauroineet paikkaa tila ja huone kerrallaan ja sisätilat näyttivätkin upeilta. Ulkopuolelta on kunnostettu mm. katto ja ikkunat ja seuraavaksi olisi vuorossa ulkovuoren maalaus vanhoilla sävyillä.

Heidän viimeisin iso kunnostustyö on samassa pihassa sijaitseva ihastuttava vierastalo Terikoff. Taloa voi vuokrata niin lyhyemmäksi kuin pidemmäksikin aikaa, nytkin talolla oli vuokralaisia, niin en päässyt näkemään taloa sisältä käsin. Talolta kulkee polku rannalle ja rantasauna on myös vuokralaisten käytössä sopimuksen mukaan. Juuri kun saavuin kartanolle, niin Hannu ja Jaana olivat työn touhussa höylä huutaen tekemässä vuokratalolle terassia meren rantaan. Kartanoon ja vierastaloon pääsee tutustumaan kotisivuilla, Klik!

Kartanolla on tehty ja tullaan tekemään jatkossakin kunnioitettavaa restaurointi ja kunnostustyötä, jolla saadaan säilytettyä pala kulttuurihistoriaa. Tälläinen perusteellinen perinnerakentaminen vaatii todellakin pitkäjänteisyyttä ja rakkautta lajia kohtaan, ei voi kuin hattua nostaa. Tälläistä lisää. :) Täytyy seuraavalla visiitillä pyytää jos saisi kartanon sisälläkin kuvata, siellä riittää nähtävää.

Kävin samalla reissulla moikkaamassa kaveriani Sirkkulia ja hänen miestänsä aivan Kiviniemen kartanon naapurissa. Tulee aivan liian harvoin vierailtua tällä seudulla. Sieltä kotiin ajellessa ihastelin kaunista alkukesän iltasäätä ja pysähdyin matkalla kuvaamaan kauniita maisemia. 

Kyllä kesä on niin paras vuodenaika! :)

Viherkatto

Ihana mies rakensi meille viime kesänä roskiskatoksen, johon oli suunnitteilla viherkatto. Siitä oli juttua täällä, Klik!  
Viherkaton tekeminen aloitettiin aiemmin tänä keväänä, kun katolle nostettiin hiekkaista multaa traktorin kanssa ja se jäi vielä odottelemaan kylvämistä. Ainakin rikkaruohot siellä näyttävät viihtyvän, joten toivon, että kylvämäni kukatkin siellä jaksaisivat kasvaa. 

Katon rakenne on seuraavanlainen: 
Pohjalla lautarakenteen päällä on kattohuopa, joka on nostettu reunoille, kuitenkin alareunoihin on jätetty kohdat joista vesi pääsee valumaan pois. Katto on osastoitu kolmeen osaan lautojen avulla, ettei mullat ja muut lähde valumaan. Huovan päällä on kerros lekasoraa salaojituksena. Lekasoran päällä on suodatinkangas ja sen päällä multakerros.

Ai niin, tuo hirsipuu on edelleen ilman firman kylttiä, koska se on jo pariin kertaan lentänyt alas myrskyllä. Joten parempia kiinnitysinnovaatioita odotellessa.

Eilen tasoitin multakerroksen ja yritin poistaa suurimmat rikkaruohot. Harasin mullan tasaiseksi ja heittelin päälle siemenet ja harasin pinnan uudelleen. Kastelin vielä mullan kevyesti, kun näyttäisi olevan harvinainen viikko, ei ole joka päivälle luvannut sadetta.

Kylvin katolle valkoapilaa, joka on monivuotista ja niittykukkaseoksen. Toivottavasti katosta tulee hieno. Reunoille olisi vielä kiva saada jotain roikkuvia kasveja. 

Nyt vaan odotellaan, että nouseeko sieltä muutakin kuin rikkaruohoja, jännää.

Helatorstai

Olipas mukava helatorstai. Kävin asiakastapaamisella ihanassa vaaleanpunaisessa 1900-luvun vaihteessa rakennetussa hirsitalossa, jossa minut otti vastaan mainio vanhempi pariskunta ja vastaleivottua leipää teen kanssa. Se oli niitä hetkiä, kun teki mieli halata sitä taloa ja sen omistajia. :) 

Sieltä kotiin ajellessa oli pakko käydä tankkaamassa ja huomasin samalla, että Elimäen kesäkahvila Piika ja Renki oli avattu. Kävin katsomassa siellä taideseuran näyttelyn ja mustilan arboretumin puolella ihailin kukkivia kirsikkapuita. Niitä haluaisin meidänkin pihaan. Pitäisi vaan konsultoida jotain fiksumpaa, että mihin ne kannattaisi istuttaa, ettei niille käy huonosti. Olen kovasti yrittänyt kasvattaa omia magnolioitani, mutta huonolla menestyksellä. Odottelen vielä toiveikkaana, jos tämä viime vuonna istutettu tekisi kukkia, mutta saa nähdä. 

Iltapäivällä menin henkiseksi tueksi, kun Ihana mies asensi laituria meidän kotimökin rantaan. Lampi tyhjennettiin ja ruopattiin viime talvena ja reunukset siistittiin puista. Lampeen tulee uutta vettä koko ajan lähteestä ja onkin täyttynyt hyvää vauhtia. Saa nähdä nyt kun kalat on hävitetty lammesta, että pysyisikö vesi puhtaampana. Se on tyhjennetty kerran aiemminkin, mutta silloin viheliäiset ahvenet maastoituivat pohjamutiin ja perustivat uuden populaation veden tullessa takaisin.

Laituri on ponttoonimallinen ja pitäisi kestää pakkastakin. Sitä voisi käyttää noinkin, mutta päädyimme siihen, että tehdään puuvuoraus päälle ja kaide, niin on sitten mukavampi käyttää ja paremman näköinen.

Koirat tutkimassa vanhan laiturin rappusia.

Aina siinä välissä, kun sadekuuro ei meitä kastellut, niin tein noutoharjoituksia meidän uimamaisteri-saukon, Hallan kanssa. Hän se jaksaisi puljata vedessä vaikka kuinka paljon. 

Siellä se saukko kroolaa kepin perässä. 

Vanha rouva, Pinja tyytyi katselemaan touhua rannasta.

Mukavaa viikonloppua! Mie pakkaan laukun ja suuntaan kohti länsirannikkoa Pyllikin luo.

DIY Numerokyltti

Tajusin tuossa edellisen postauksen tulipalokuvia laittaessani, että meidän uusi halli tai siis koko piha on edelleen ilman talonumerokylttiä. Välillä se on aina käynyt mielessä, mutta ei ole ikinä päässyt toteutukseen asti. Nyt sain vihdoin sellaisen aikaiseksi. Askartelin sellaisen ylijäämähirsipaneelista, jonka maalasin pariin kertaan Ottosonsin mustalla pellavaöljymaalilla. Kyltin fontin mallin löysin pinterestistä, josta yhdistelin paria eri fonttia ja piirsin ruutupaperille mallin. Sen jäljensin paneelille ja maalasin kirjaimet ja numerot kermanvärisellä oneshot-maalilla. Viimeistelin kyltin reunaviivoilla, joista olisi voinut tehdä vielä enemmän eri paksuiset, jotta kontrasti olisi suurempi. Ideana siis luoda kolmiulotteista vaikutelmaa maalaamalla viivoista eri paksuiset. Sävykin olisi ehkä ollut parempi valkoisena, mutta en malttanut odotella, että olisin alkanut tilaamaan sellaista. Joten tehtiin sillä mitä oli. Sitten porasin kulmiin reiät ruuveille ja ruuvasin kyltin hallin seinään. Ruuvin kannat töpöttelin vielä mustalla maalilla.

Nyt talonumero näkyy tielle asti, niin ei tarvitse meille tulevien vieraiden ja asiakkaiden arpoa mihin on tulossa. Aiemmin numero oli vain postilaatikoissa. Kuvassa näkyvät pengerryskivet ovat vanhan palaneen navetan kivijalkakiviä. Mietittiin silloin, että mihin ne voisi käyttää ja kun uusi halli tuli hieman eri paikkaan kuin vanha navetta, päädyimme tasaamaan niillä pihan korkeuseroa. Osa kivistä on vielä käyttämättä ja niille pitäisi keksiä jotain kivaa käyttöä.

 

Samalla kun kaivoin oneshot-maalit esille, harjoittelin hieman pinstripe-maalausta. Öljymaalipohja ei nyt ollut mitenkään paras ja tasaisin alusta, mutta ei se näin harjoitellessa haittaa. Suunnittelin vaneripohjalle melko simppelin paneelimallin ja tein aluksi sinivihreät viivat ja seuraavana päivänä nuo kermanväriset. Tietenkin tämä harrastus vaatisi, että jaksaisin vedellä niitä harjoitusviivoja sadoittain, mutta halusin kokeilla saanko minkään näköistä paneelia aikaiseksi. Yleensä symmetrisiin kuviin tehdään apuviivat maalausvaiheessa, jotta kuvasta saadaan oikeasti symmetrinen. Tämän tein ihan vapaalla kädellä ja ei se nyt ihan metsään mennyt. Mutta on tämä taas tälläinen kaukaa kiva-kuva. Läheltä katsottuna huomaa kyllä kaikki virheet, joten lisää treeniä. :)

Tässä vielä koristemaalauksen kevyt aikajana. Oikealla perinteistä koristemaalausta ja vasemmalla 50-luvulla yleistynyttä kustom kulttuurissa suosittua pinstriping-maalausta. Ei niin kaukana toisistaan. Alakuvassa esimerkki siitä, mistä pinstriping on lähtöisin. Asiakastyönäni tekemä reen kunnostus, johon maalasin vanhan mallin mukaisen ootrauksen ja koristeviivat. Koristeviivoja käytettiin mm. tälläisissä kohteissa, joista se myöhemmin siirtyi autoihin ja muihin kulkuneuvoihin.

Hyvää helatorstain loppua kaikille!

Viisi vuotta sitten

Huomasin, että tänäänhän tuli tasan viisi vuotta siitä, kun tilamme vanha navetta ja lato paloivat. Sinä keväänä olin juuri saanut opinnäytetyöni ammattikorkeassa tehtyä ja suunnittelin verstaan remontointia meidän vanhaan navettaan. No, sitä en ikinä päässyt toteuttamaan, kun kävikin toisin. Ladossa oli ollut säilytyksessä erään perikunnan omistama asuntoauto ja oli puhetta, että sitä tultaisiin seuraavalla viikolla hakemaan. Akkua piti hieman ladata ja mieheni ajoi sillä pienen lenkin, jotta se olisi helpompi käynnistää haettaessa ja jätti sen vielä oviaukkoon, jotta sitä ei tarvitsisi peruutella hankalasti ladosta. Auto jäi latoon ja me vietimme rauhallista koti-iltaa. 

Kului muutama tunti ja sitten kuului pamaus, joka heilautti koko taloa. Ihmettelimme mistä se kuului ja mieheni vilkaisi ikkunasta ulos ja säikähti aluksi, että anoppila naapurissa on tulessa. Tajusimme, että se onkin lato, joka oli jo niin liekeissä, että alkusammutusta olisi aivan turha yrittää itse tehdä. Asuntoautossa oli tullut jokin oikosulku ja alkava palo oli räjäyttänyt kaasupullon, jonka jälkeen palo levisi todella nopeasti. Soitto hätänumeroon ja odottelemaan palokuntaa.

Mieheni ja isäni saivat ajettua vielä autot ulos autotallista ennen kuin palo levisi koko rakennukseen. Itse en tajunnut tehdä muuta, kuin napata kameran kainaloon ja dokumentoida illan tapahtumat. Jotenkin luotin siihen, että palokunta ehtisi paikalle ennen kuin palo olisi levinnyt liikaa. Mutta kameran kellosta huomasin, että ei siinä mennyt kuin 9 minuuttia kuvaamisen aloittamisesta, kun palo oli levinnyt kuivaa olkia täynnä olevaa navetan vinttiä pitkin rakennuksen toiseen päähän ja mitään ei ollut enää tehtävissä. Palokunta saapui kuitenkin nopeasti ja heille jäi tehtäväksi estää palon leviäminen muihin rakennuksiin. 

Kuumuus oli valtava, läheinen sähkötolppien välissä oleva johtokin paloi poikki ja läheiset puut paloivat mustiksi. Ei tuossa voinut kuin sivusta seurata tippa linssissä, kun kaikki paloi poroksi. Vaikka mitään ei voitu pelastaa, niin palomiehet hoitivat työnsä erinomaisesti. Iso kiitos heille. Korvaamatonta ja rankkaa työtä.

Mietin myöhemmin, että onneksi en tajunnut tehdä muuta kuin valokuvata. Koska jos olisin keksinyt alkaa pelastaa navetan vintiltä kaikkia sinne jemmaamiamme vanhoja aarteita, olisin varmaan jäänyt sinne, kun palo levisi niin räjähdysmäisesti. 

Seuraavana aamuna näky oli aika lohduton. Jopa palanut massikka näytti surulliselta.

Palossa katosi paljon korvaamatonta tavaraa, vanhoja mööpeleitä ja vuosia säilöttyjä, muistoja herättäviä aartehia. Onneksi navetassa ei kuitenkaan enää ollut eläimiä tai, että palo ei kohdistunut asuinrakennuksiin ja henkilövahingoilta säästyttiin. Kuitenkin edelleen katselen välillä haikeana google mapsista streetviewistä meidän pihaa, jossa näkyy vanha pihapiiri sellaisena kuin se ennen tulipaloa oli. Ikävä sitä on ja edelleen tuntuu pahalta vatsanpohjassa, kun kuulee jossain paloauton äänen..  

Kaikkea sitä voikaan sattua ja tapahtua..